Tieteen Kananpojat: Uusi kananpoika orrella!

Hei ja sunnuntaitervehdys junasta! Mää lupasin jatkaa tänne tarinoita väitöskirjaopiskelijan huimaavasta tai huimaamattomasta kana-arjesta ja nyt korkkaan ne esittäytymällä. Minun nimi on Henni ja aloitan juuri toista vuotta jatko-opintojen parissa biologian laitoksella. Tutkin täällä ilmaston lämpenemisen vaikutusta hiilen kiertoon arktisilla alueilla, ja yritän selvittää miten paikallinen porojen laidunnuspaine vaikuttaa siihen. Ja uskokaa tai älkää - se on kyllä jännittävä aihe:)!

Opintojen alkuaikoina ajattelin, että väitöskirjaprojekti olisi minulle liian itsenäistä puuhaa. Saattaapi olla, että olen muutamaan otteeseen maininnut ystäville, opiskelukavereille ja sukulaisillekin, että musta ei ainakaan KOSKAAN tule tutkijaa. Myöhemmin opettaja-opintojen aikana sydän jo vähän läikähteli tutkimisen suuntaan, mutta kuitenkin valmistumisen jälkeen lähdin ensiksi Liettuaan opettamaan biologiaa puolan- venäjänkielisille nuorille. Samalla kun kokosin opetusmonistetta luuston koostumuksesta sen aikaisen luotettuni - google translatorin - avulla, entinen graduohjaajani vinkkasi uusista suunnitelmistaan, jossa seuraisimme hiilivarastojen muuttumista hänen väitöskirjan aikaisillaan koealoillaan. En tainnut miettiä kahdesti, tai no, sen jälkeen olen miettinyt niitä hiilivarastoja useammin kuin kerran vuorokaudessa jo toista vuotta… Eikä myöskään itsenäisyys ole pahasti raastanut, kun muistaa aina tasasin ajoin, että muiden avulla ja yhdessä näitä hommia kuuluukin tehdä.

Näin pikakelauksella ensimmäinen vuosi onkin mennyt ihan sikanopeasti ohi, ja kokemusten summa on jäänyt rutkasti positiivisen puolelle. Ensimmäisenä keväänä suunnittelin tulevia vuosia ja etenkin seuraavaa kesää, opin lisää aiheesta ja touhotin opintojen parissa. Toukokuusta syyskuuhun kesäaika vierähti aikalailla maastotyö-täyteläisenä. Oli arktinen kenttäkurssi, jossa opeteltiin hiihtämään alamäkiä ja tekemään tulta tuulenpieksemillä. Oli vierailu kaverin kesäiselle koealalle oppimaan mittausmenetelmiä. Oli joka toinen viikko toistuvat maastotyöt Kilpisjärven Saanan juurella ja jossain siinä välissä laboratorioreissut Rovaniemelle. Ulkotoimiston mielettömien maisemien ohella tutuksi tulivat myös bussin penkit ja Kilpisjärvi-Rovaniemi linja-autovuoron kuskit. Asuin maastokauden ajan Kilpisjärven biologisella asemalla, missä minusta kyllä pidettiin hyvää huolta - jos satuimme telkiämään itsemme saunasta ulkopuolelle ja rikkomaan ikkunan hiilisankolla sisään päästäksemme, siitäkään ei suututtu. Lisäksi Kilpisjärven seikkailuihin mahtui pieniä ja pidempiä vaelluksia, iltasouturetkiä, matka melkein kotiin asti tandemilla polkien ja muutama oikein tervetullut vierailu. Ei pahempi saldo maastokesälle!

Keväällä luulin, että olin suunnitellut kaiken viimeisen päälle hyvin etukäteen ja edessä olisi vain toteutus. Noo, harhakuvitelma paljastui jo Kilpisjärvellä, kun optimaalisia olosuhteita mittauksiin ei ollutkaan tarjolla joka viikko, ja viimeistään Rovaniemellä, kun löysin itseni laboratoriosta huuli pyöreänä erottamatta petrimaljaa mittalasista, pipettiä koeputkesta, eksikaattoria uunista - mitä näitä nyt on… En ollutkaan tehnyt laboratoriossa mittään sitten perusopintojen kemian kurssin, ja nyt menetelmiä ja uusia tavaroita riitti reippaasti yli ymmärryksen. Paljon tuli siis tyrittyä, ja sillä hetkellä se ei ihan kokoaikaa naurattanut. Lopulta apujoukkojen avulla saatiin kaikki tärkeimmät analyysit pakettiiin, ja minäkin taisin vähän viisastua seuraavan kerran varalle…

Syyskuun jälkeen olenkin sitten päässyt kerätyn aineiston kimppuun, sitä todellakin on riittänyt, ja sen kertoma tarina on jo useampaan otteeseen muuttunut. Kesän aikana olin esimerkiksi tehnyt noin 2000 mittausta hiilidioksidipitoisuuden muutoksesta suljetun kammion sisällä, ja niiden avulla oli tarkoitus määrittää kulloisellekin koe-alalle fontosynteesitehokkuus sekä kasvien ja maaperän hengitysaktiivisuus eri ajankohtina. Ensimmäisen version jälkeen törmäsin aikaisempaan artikkeliin, jossa metodia oli hieman parannettu ottamaan huomioon minuutin aikana kohonnut lämpötila ja noussut vesihöyrypitoisuus kammion sisällä. Excel lauloi ja piirsi kaikki 2000 mittausta uudelleen. Myöhemmin takeltelin minulle uuden tilasto-ohjelman kanssa, opettelin miten avataan tiedostoja, vähän hittaammin että, miten tiedostoja tallennetaan. Sitten opettelin prosessien mallintamista niin että luottoystäväkseni oli muuttunut Google ja hakukenttään syötettävä virke ”R guide: How to…”. Vastauksista ymmärsin noin kymmenenneksen. Tänä vuonna uutena haasteena onkin ollut minulle aina mysteeriksi jääneet ordinaatiokuvat, joiden olisi määrä viestiä koealojen välisistä eroista ja samankaltaisuuksista. Mutta ehkä niistä sitten lissää myöhemmin - vaikka sitten kun olen oppinut ymmärtämään, mitä mää oikein teen kaikilla kymmenillä kuvilla – niitten pitäisi varmaan viestiäkin jottain...

Tässäpä sitä oli - suunnittelemattakin tuli kokonainen vuosi tiivistettynä.. Ehkä seuraavalla kerralla sitten jotain aivan muuta!

Lopuksi vielä kesäkaihoisia fiilistelykuvia Kilpisjärveltä.