perjantai 19. lokakuuta 2012

Taikavarpuväitöksestä hylkäävä päätös

Perjantaipäivää!

Muistanette viime keväältä tämän kirjoitukseni, jossa kerroin eriskummallisesta väitöstilaisuudesta Oulun yliopistolla? Lupasin pitää teidät ajan tasalla päätöksestä, ja lopultakin minulla on hyviä uutisia! Kyseinen väitöskirja on hylätty Tekniikan ja luonnontieteiden tohtorikoulutustoimikunnan kokouksessa tänä tiistaina. Päätöksen voi lukea kokouspöytäkirjasta sivulta 36 alkaen. Alla oleva lainaus pöytäkirjasta summaa hylkäämiseen johtavat syyt:
"Saatujen lausuntojen ja muun dokumentaation perusteella voidaan pitää selvänä, että TkL Huttusen väitöskirjassaan esittämä pääväite siitä, että heikot sähkömagneettiset VHF-kentät aiheuttaisivat spontaaneja käsien liikkeitä, jää toteennäyttämättä sillä varmuudella, jota tieteelliseltä tutkimukselta edellytetään. Erityisesti havaintoaineiston tilastollisessa käsittelyssä on vakavia puutteita, kuten mm. asiantuntijat, akatemiaprofessori Ilmoniemi, professori Räisänen ja Dr Rubin, lausunnoissaan toteavat. Toinen keskeinen ongelma liittyy mittausjärjestelyjen toistettavuuteen. Lisäksi lausunnot osoittavat, että työhön liittyy myös muita erittäin merkittäviä ongelmia ja puutteita, kuten koehenkilöiden sokkoutuksen puuttuminen ja näiden opastaminen mittausten aikana. Myös tulosten suhteuttaminen hypoteesille negatiivisiin löydöksiin muussa tutkimuskirjallisuudessa jää vaatimattomaksi.
Yllä olevasta seuraa, että väitöskirjan suurin ongelma on erittäin voimakas pääväite, jonka perustelu jää tieteellisin kriteerein tarkastellusti toteennäyttämättömäksi."

Päätöksestä ovat raportoineet myös ainakin Kaleva ja Tekniikka & talous, joista jälkimmäinen pitää väitöksen hylkäämistä "outona tapauksena". Jonkinlaiselta ennakkotapaukselta hylkääminen ainakin vaikuttaa. 

Harmikseni totesin, että väitöskirja on yhä luettavissa PDF-muodossa yliopiston Viestintäpalveluiden kautta. Mielestäni vastuullisen tiedeyliopiston olisi poistettava epätieteelliset ja taikauskoa sisältävät opinnäytetyöt julkisesta jakelusta, tai ainakin tehtävä selväksi, että kyseinen teos ei ole luotettava lähde satunnaiselle tiedonhakijalle.

Seuraavalla kerralla kirjoitan jo toisesta UniOGS-kurssista, jolla olen tänä syksynä ollut, ja jonka loppuseminaarissa käsittelin ryhmäni kanssa erästä arveluttavaa tiedeilmiötä Oulun seudulta.

Lopuksi vielä viikonloppulukemistoksi Skeptikko-lehden vauhdikas kuvaus väitöksen kulusta: Taikavarvulla tohtoriksi? Ja vaikka tämä ylilyönnin puolelle meneekin, jaan myös kanssanne seuraavanlaisen korvamadon:


Anteeksipyydellen,

perjantai 5. lokakuuta 2012

Viikatteen varressa

Eilen pääsin tekemään luonnonsuojelutyötä käytännössä; niitimme ja sahasimme muutaman ihmisen talkoovoimin Tauvossa lapinsirridyyneiltä ylimääräistä rytiä ja pajukkoa matalaksi. Ranta oli täynnä kasvillisuutta, pieni epätoivo meinasi vallata mielen, eihän tuota saa millään kaikkea pois. Pojat ottivat raivaussahat käyttöön, minä tartuin viikatteeseen. 

Yllättävän hyvin minulta onnistui niittovehkeen käyttö tytöksi, joka on vain pari kertaa aikaisemmin hommaa kokeillut. Työ vaati tosin sellaisten lihasten käyttöä joiden olemassaolon muistan nyt liiankin hyvin... Päivän päätteeksi omena tuntui raskaalta kädessä.

Lapinsirri tykkää matalakasvuisesta pesimähabitaatista ja esteettömästä näkyvyydestä laajalti pesän ympärillä, joten ei riitä että kasvillisuutta raivataan pelkästään pesien läheltä. Saimme muutaman tunnin aikana ihan kelpo alueen niitettyä ylemmiltä hiekkadyyneiltä rantaan saakka. Jos sieltä ensi vuonna löytyy yksikin sirrin pesä, olen iloinen! 

Koko rannan raivaamiseksi tarvittaisiin kuitenkin rutkasti enemmän työvoimaa ja aikaa. Kyllähän tuota mielellään itsekin tekisi useammin: ulkotyöt ja rehti fyysinen touhuaminen ovat todella terapeuttista, varsinkin toimistotyörupeaman keskellä.

Tänä vuonna tuskin enää raivaushommiin menemme, joten täytyy toivoa että talvella myrskyää sen verran että jäät vievät enimmän rydin mennessään.

Nyt takaisin salapoliisityön pariin - eli selvittämään suosirrien naimakuvioita

Hyvää viikonloppua!

Nelli