Sirreillä menee heikosti

Huomenta vaan kaikille! Minä olen lähdössä kohta Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen eli PPLY:n järjestämään, vuorokauden mittaiseen kevätralliin. Kai sitä vähän päässä viiraa, kun pitkän maastoviikon jälkeen (kävelyä noin kuudesta kuuteentoista km päivässä) lähden pyörällä lintuja kattoon. Enkä saanut edes kunnollista joukkuetta kasaan, yksi sairastui, toinen perui edellisen poisjäännin takia, ja kolmas ehtii vain vähäksi aikaa mukaan. Mutta oon niin kauan tätä päivää odottanut että lähden retkelle, vaikkakin sitten suurimmaksi osaksi yksin. Eväät on onneksi hyvät (ostin eilen kaikenlaisia herkkuja) - ja sehän on retkeilyssä tärkeintä. :) Ja aurinko paistaa.

Mutta sitten asiaan. Suosirreillä ei mee nyt hyvin. Tänä vuonna pesintä on alkanut todella myöhään, ja lähes kaikki pesät ovat tuhoutuneet saalistuksen seurauksena. Normaalisti tähän aikaan ensimmäiset pesät alkavat jo kuoriutua, mutta nyt hyvä jos on alettu edes hautomaan. Eilen näin yhden suosirriparin pesänrakennustouhuissa; kaukoputkella tarkkailin kun koiras kuopsutteli soidinkuoppaa, ja naaras kävi perässä tarkastamassa tuliko hyvää jälkeä. Mutta löydettiin me toissapäivänä kaksi jo valmista pesää, ja kolmas, johon ilmestyi eilen neljäs muna. Toivotaan että pysyvät hengissä! 




Yksi asia tuli mieleeni, joka varmasti vaikuttaa pesäpredaation määrään: töyhtöhyyppien pesiminen samalla niityllä suosirrien kanssa alentaa pesän tuhoutumistodennäköisyyttä. Hyypät varoittelevat ahkerasti, ja kiusaavat petoja syöksymällä niiden kimppuun ja ajamalla ne pois. Tänä vuonna hyyppiä ei ole ollut eräällä niityllä, ja juuri siellä lähes kaikki pesät ovat tuhoutuneet. Lisäksi märkä kevät on aiheuttanut sen, että niityillä ei ole ollut kuin vähän mahdollisia, tarpeeksi kuivia pesimäpaikkoja. Ja kävihän tuossa niinkin että vesi nousi viikko sitten puoleen metriin, ja vei osan pesistä mukanaan. Pari viime vuotta ovat olleet oikein hyviä poikastuoton kannalta, joten kai se on ihan ymmärrettävää että välillä asiat menevät myös huonosti. Harmi silti.

Keskiviikkona kävimme Kraaselin saarella, ja pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ajamaan venettä. Olihan jännät paikat!

Lapinsirrimaastossa en ole vielä itse käynyt, mutta kuulemma sielläkin kova kuhina käy. Lapinsirrit aloittavat normaalisti pesinnän suosirrejä myöhemmin, joten tänä vuonna pesimäkaudet menevät varmasti päällekäin, mikä lisää kiirettä kesäkuun puolenvälin jälkeen kun kummankin lajin pesät, mikäli sinne asti selviävät, kuoriutuvat samaan aikaan.







Kotirintamalla kevät etenee lujaa; tomaatit, chilit ja paprikat tekevät jo hedelmää, ja parveke kukkii.

Nyt lähden valmistautumaan päivän koitokseen. Ai että on mukava olo.


Oikein mukavaa kesää kaikille!


Nelli

Kuulumisia kesän kynnyksellä

Hei!

Vihdoin jotain on tapahtunut! Kolme viikkoa sitten sain submitattua eli lähetettyä sarjaan kaksi kässäriäni. Se oli huojentavaa, koska olin jo ehtinyt huolestua, valmistuvatko käsikirjoitukset ikinä. Niin vain saimme muokattua ne ohjaajien kanssa sellaiseen kuntoon, että ne kielentarkastuksen läpikäytyään voitiin lähettää eteenpäin. Toki tuntuu siltä, ettei kässäriin ole täydellisen tyytyväinen missään vaiheessa, mutta siitä on vaan osattava päästää irti sopivaan aikaan, eikä jäädä hinkkaamaan muotoseikkoja ikuisuuksia.

Lähde: www.phdcomics.com

Monesti aina pääsee unohtumaan, että käsikirjoituksen kirjoittaminen on vain yksi osa julkaisuprosessia. Aluksi on tietenkin tehty tieteellinen tutkimus, jonka tulosten perusteella kirjoitetaan käsikirjoitus. Sen jälkeen kässäri, monesti kielentarkastajan kautta, lähetetään sarjaan, jossa päätoimittaja (editor in chief) päättää, annetaanko paperi eteenpäin arviointikierrokselle vai hylätäänkö se suorilta käsin. Molemmat kässärini ovat ilmeisesti läpäisseet päätoimittajan seulan, koska niistä ei ole vielä kuulunut mitään ja niiden tämänhetkinen status on "under review".

Sarjan päätoimittaja myös lopullisesti valitsee tekstin arvioijat, vaikka usein myös kirjoittaja voi esittää toivomuksia arvioijien suhteen. Nämä arvioijat (1-5) antavat lausuntonsa yleensä anonyymeinä, ja jälleen päätoimittaja tekee viimeisen päätöksen, kuinka kässärin käy. Kässäri voidaan vielä hylätä tässä vaiheessa, joten minäkään en vielä uskalla hyppiä riemusta. Yleistä on myös, että kirjoittaja joutuu tekemään vielä muutoksia artikkeliinsa, jotta se hyväksytään lehteen. Joskus tarvitaan useampikin reviewkierros, ennenkuin teksti, tässä vaiheessa valmis artikkeli, julkaistaan.

Lähde: www.phdcomics.com

Joissakin huippuaikakaussarjoissa hylkäysprosentti saattaa olla jopa 70 %. Lisäksi monesti toimitukselliseen vastaukseen saattaa kulua jopa 5 kk ja joissakin sarjoissa koko julkaisuprosessi voi kestää jopa 1-2 vuotta. Tämä oli ehkä itselleni yllätys, kun aloitin väitöskirjatyön. Jotenkin ajattelin, että kun kässäri on valmis, se vaan lähetetään sarjaan, ja mikäli sinne hyväksytään, se julkaistaan jo hyvinkin pian. On toisaalta aika harmillista, jos hommat venyvät sen takia, kun joutuu vaan odottelemaan ja odottelemaan...

Kolmas  eli viimeinen kässärini odottelee vielä viimeisiä (?) kommentteja ohjaajiltani. Jospa saisin ne pian ja voisin lähettää tuonkin paperin kielentarkastuksen kautta sarjaan.

Tsemppiä kaikille kanssatutkijoille ja mukavaa kesää blogin lukijoille!

Anni

Sorisorisorisori!

Kyllä, unohdin! Kahtena viikkona peräkkäin, tosin selittelen kovasti sillä, että viime viikolla olin sairaslomalla... En vain ole muistanut kirjoittaa. Pahoitteluni.

Meillä oli täällä jännä päivä. Suomen akatemia on tällä vikolla tehnyt arviointikäynnin kaikissa Suomen fysiikkaa opettavissa yliopistoissa ja tutkimusryhmissä. Tänään, ilmeisesti kiertonsa viimeisenä päivänä, ulkomaalainen arvioitsijakaksikko kävi meillä. Heille piti tietenkin demota myös palloset-upia, ja kovin haltioissaan he vaikuttivat olevan. Kamerakännykkä räpsyi torakan juostessa. Olen päässyt demoamaan virtuaalipalloa myös The Times Educational Supplementin journalistille, joka palloartikkelin ilmestymisen jälkeen lensi Ouluun ihan vain haastattelemaan proffaamme ja ihastelemaan palloamme. Hän oli sellainen englantilaisen koulutetun herrasmiehen perikuva huoliteltuine puheenparsineen ja pikkutakkeineen. En tiedä, joko hänen kirjoittamansa juttu on tullut ulos tai millaisin välein Educational Supplement edes imestyy. Siistiä silti.

Minulta on kyselty, miten kävi taannoisen humpuukiväitöskirjan, josta kirjoitin. Olen tässä kuulopuheiden varassa, mutta ilmeisesti väitöksen hyväksyminen/hylkääminen on jätetty teknillisen tiedekunnan omalle vastuulle. Kuulemma asiaa on käsitelty jo jossakin kokouksessa, mutta se on jätetty pöydälle. Kuulostaa pahasti siltä, että asiaa venytetään kesään, ja väikkäri luikautetaan seulan läpi jossain kesäkokouksessa, johon kaikki asianomaiset eivät ole löytäneet perille. Kerron taas, kunhan asiasta kuuluu jotain uutta.

Nyt aloitan viikonlopun vieton kokeilemalla, söisikö lemmikkisiilini lantakuoriaisen toukkia. Labramme uudet tulokkaat, alun perin Etelä-Afrikasta kotoisin olevat lantakuoriaiset (jotka tosin tulivat meille Australiasta), ovat munineet reippaasti. Työkaveri erotteli toukkia sisältäviä kakkapalluroita tänään väljempiin kasvatuslaatikoihin. Touhun tuoksinassa muutama hauras pallo halkesi. Toukat eivät voi elää ilman palloaan, joten vauveleiden roskiin heittämisen välttämiseksi päätimme kokeilla, voisiko niitä kierrättää siilinravinnoksi. Aika sopivaa, afrikkalaisia koppiksentoukkia afrikkalaiselle nelivarvassiilille...

Joo. Muistakaahan ne kumpparit jos meinaatta viikonloppuna ulos mennä!

Jääkausista ja genetiikasta

HUOM (Ma 23.4)! Kirjoitin tämän kyllä jo perjantaina, mutta jostain syystä se ei tullut näkyville. Julkaisen tämän siis uudestaan nyt. Pahoitteluni!


Näin kevään räntä- ja lumisateiden kunniaksi päätin kirjoittaa tänään jääkausista, noista maailmaa myllertäneistä isoista ilmastollisista muutoksista. Ja niiden vaikutuksista lajien geneettiseen monimuotoisuuteen. Ja vähän siltä väliltä. Havainnollistan tekstiäni hienoilla Wordissa askartelemmillani kuvilla.

KAIKKI lähtee liikkeelle maapallon akselin kaltevuuden säännöllisesti 41 000 vuoden välein toistuvista muutoksista, jotka aiheuttavat muutoksia maapallon ilmastossa, ja johtavat jääkausien ja niiden välisten lämpimien jaksojen eli interglasiaalien noin 100 000 vuoden sykleihin. Sen lisäksi että jääkaudet ja niiden väliset lämpökaudet ovat syklisiä, jääkauden aikanakin ilmasto vaihtelee jäätiköitymisjaksojen ja niiden välisten hieman lämpimämpien jaksojen eli interstadiaalien vuorotellessa.

Kuvassa yläpuolella lämpötilan muutos pitkällä aikavälillä (jääkaudet aallonpohjassa, lämpöjaksot aallonharjalla). Alapuolella jääkausien sisäiset muutokset (jäätiköitymisjaksot aallonpohjassa ja interstadiaalit aallonharjalla. Havaittavissa syklisyyttä! Aika kulkee kuvassa vasemmalta oikealle, ja tässä voisi olla vaikka parinsadantuhannen vuoden jakso, johon sisältyy kaksi jääkautta.


 

(Äh, en saa näitä pieniä aaltoja pysymään oikeilla kohdilla, eli kuvitelkaa kaksi pikkuaaltoa yhden jääkausijakson alle.) 

Esimerkiksi edellinen interglasiaali (Eem-interglasiaali) oli rapiat 100 000 vuotta sitten, ja kesti vähän yli 10 000 vuotta. Sen jälkeen tuli Veiksel-jääkausi, ja tällä hetkellä elämme Holoseenia, interglasiaaliaikaa, joka alkoi noin 10 000 vuotta sitten viimeisimmän jäätiköitymisjakson loputtua ja Euroopan peittäneen mannerjään sulettua.

Jäätiköiden laajeneminen ja sulaminen vaikuttaa lajien levinneisyysalueisiin ja populaatiokokoihin sopivien elinympäristöjen muuttuessa ja siirtyessä. Jäätiköitymisjakson aikana, ilmaston kylmetessä, jään reuna etenee etelää kohti (tarkastelemme tilannetta nyt pohjoiselta pallonpuoliskolta), jolloin lämpimien alueiden lajien elinympäristöt supistuvat kohti päiväntasaajaa. Arktisten, kylmien alueiden eliöstöjen elintilat saattavat puolestaan jopa laajeta viileähkön ilmaston myötä, tai ainakaan kylmä ilmasto ei vaikuta arktisiin lajeihin niin paljon kuin eteläisempiin. Lämpimien kausien aikana taas pohjoiset lajit joutuvat koetukselle, kun lämpimämpi ilmasto siirtyvät pikkuhiljaa pohjoisemmaksi ja arktiset habitaatit vähenevät.

Jääkausien aikana populaatiokoko saattaa pienetä levinneisyysalueen pirstoutuessa pienempiin osiin. Populaatioita voi jäädä eristyksiin pienille alueille, niin sanottuihin refugioihin. Esimerkiksi yllä mainittu lämpimän ilmaston siirtyminen pohjoisemmaksi voi johtaa siihen, että arktiset lajit joutuvat siirtymään yhä pohjoisemmaksi, kunnes vastaan tulee Jäämeri eikä pohjoisemmaksi enää pääse, ja populaatiot joutuvat puristuksiin ja jumiin kaikkein pohjoisimpien niemimaiden kärkiin. Eteläisemmät lajit joutuvat refugioihin useimmiten jäätiköitymisen aikana, kun ilmasto viilenee ja lämmin elintila vähenee. Tunnettuja refugioita, joissa pääosa Euroopan nykyisistä lajeista viettivät jääkautensa, ovat muun muassa Iberian ja Balkanin niemimaat sekä Italia. Nämä alueet rajoittuivat jääkauden aikana pohjoisessa vuoriin (Alppeihin, Pyreneisiin ja Balkanvuoriin) ja niiden pohjoispuolella vallitsevaan tundraan ja ikiroutaan, ja muilta suunnilta mereen pitäen populaatiot omissa oloissaan pitkiä aikoja. Eri refugioihin joutuneet saman lajin populaatiot alkoivat sitten eriytyä geneettisesti, koska niiden välillä ei päässyt tapahtumaan geenivirtaa. 

Jääkausien aikaansaamien refugia- eli jäännepopulaatioiden kohdatessa jälleen populaatiot yleensä sekoittuivat, mutta niiden perimään jäi merkki pitkään kestäneestä eristyneisyydestä. Sen lisäksi että refugiapopulaatioiden välille kertyy eroja, geneettinen variaatio usein vähenee refugian seurauksena populaatiokoon supistuessa. Luin äsken artikkelin jääkarhun ja ruskeakarhun geneettisistä suhteista, ja siinä ehdotettiin ruseakarhun geneettisen monimuotoisuuden olevan vähäistä juuri lämpimien ilmastojaksojen aiheuttamien refugioide takia, joissa populaatiokoko ensin pienenee rajusti ja kasvaa sitten taas suuremmaksi olosuhteiden parannuttua.

Tällaista tapahtumaa, jossa populaatio äkkiseltään pienenee ja sitten taas kasvaa, kutsutaan pullonkaulaksi. Muutkin tekijät kuin jääkaudet voivat aiheuttaa pullonkauloja - esimerkiksi taudit ja myrskyt, joihin saattaa kuolla iso osa populaatiosta. Myös vaikkapa uusille alueille levittäytyminen saattaa aiheuttaa pullonkaulan, jos uusi perustajapopulaatio on vain pieni osa alkuperäisestä lähtöpopulaatiosta, ja tämä pieni perustajapopulaatio on sitten kantana uuden elinalueen tulevalle populaatiolle. Tällaista pullonkaulan muotoa kutsutaan perustajanvaikutukseksi.

Tässä pullonkaulan idea: Vaakatasolla on populaatiokoko (mitä leveämpi, sen isompi) - pystyakselilla on aika (vaikkapa 10 000 vuotta), alhaalla menneisyys ja ylhäällä nykyhetki. Populaatio on 5000 vuoden kohdalla pienentynyt rajusti, käynyt läpi pullonkaulan, ja sitten taas kasvanut takaisin alkuperäiseen kokoonsa.





Tässä puolestaan on esimerkki perustajavaikutuksesta; pieni joukko yksilöitä (valkoinen pieni rinkula) erkaantuu isosta populaatiosta (sininen iso rinkeli) ja perustaa uuden populaation uudelle elinalueelle. Pienen perustajapopulaation geneettinen koostumus voi sattuman vaikutuksesta poiketa hyvinkin paljon alkuperäisestä kantapopulaatiosta.

Sekä populaation pieneneminen että kasvu jättävät merkkejä lajin geneettiseen variaatioon. Sattuman kautta jotkut alleelit selviävät pullonkaulasta, ja toiset häviävät, jolloin populaation alleelifrekvenssit muuttuvat. Populaation pienentyessä äkillisesti sattuma voi aiheuttaa sen, että populaation eloonjäänyt osa on geneettiseltä koostumukseltaan aivan erilainen kuin alkuperäinen. Yllä olevassa kuvassa pienessä perustajapopulaatiossa saattaa vaikka olla sattumalta paljon jotain harvinaista alleelia, ja täten uudessa populaatiossa kyseinen alleeli ei enää olekaan harvinainen, vaan on muuttunut yleiseksi. Siinäpä evoluutiota käytännössä, alleelifrekvenssien muuttumista populaatiossa sukupolvesta toiseen!

Siinä teille sekalainen sekoitus jääkausia, genetiikkaa ja ekologisia käsitteitä. Tässä vielä aiheeseen liittyvä mainio artikkeli, johon suuri osa edellisestä tekstistä perustuu: Post-glacial re-colonization of European biota (Hewitt 2008).

Hyvää viikonloppua,

Nelli

Välillä sitä genetiikkaakin

Hei!

Kässäreiden pyörittely jatkuu edelleen ja asiat etenevät ihan mukavasti. Piristävin viime päivien asia liittyy kuitenkin ahmojen genetiikkaan. Eräs laitoksemme opiskelija tekee gradua ahmojen genetiikkaan liittyen, ja keräämäni ulosteet muodostavat osan hänen aineistostaan. Hän on vertaillut näytteiden mikrosatelliitteja ja saanut arvion ulosteista, jotka ovat samasta yksilöstä peräisin.

Sotkamolaisen ahman kallisarvoinen uloste ja virtsajälki

Tämä tieto kiinnostaa minua luonnollisesti jo siksikin, että tilastollisten testien kannalta on hyödyllistä tietää, mitkä ulosteet ovat samasta yksilöstä (mikäli esimerkiksi käytämme analyysissä yksilöä ns. random factorina). Mutta silti ehkä eniten odotin tietoja kotiseudultani Sotkamosta keräämistäni ulosteista. Oli hauskaa nähdä, kuinka ahmayksilöt sijoittuvat kartalle tutuissa maisemissa. Olin tosin jo silmämääräisesti jakanut ulosteet eri "yksilöiksi" sen mukaan, kuinka ne alueellisesti sijoittuivat, joten mitään suuria yllätyksiä ei tullut.

Ahman jälkijono Sotkamossa

Eräällä alueella tosin näytti elelevän kaksi eri ahmaa, kun itse olin aikaisemmin päätellyt kaikki kyseisen alueen ulosteet saman yksilön jättämäksi. Tämä tietenkään ei ole mitenkään erikoista, etenkään mikäli nämä kaksi yksilöä edustavat eri sukupuolia. Ahmallehan on tyypillistä, että yhden uroksen elinalueella elelee useampiakin naaraita. Saman sukupuolen edustajat eivät sen sijaan läheskään aina siedä toisiaan samalla elinalueella -tosin tästäkin tunnetaan poikkeuksia (esim. haaskapaikat, joilla useat ahmat vierailevat).

Tahvo-ahma saapumassa valmiiksi katettuun ruokapöytään
Lieksassa Erä-Eerolla (kuva otettu piilokojusta)

Nyt vielä odotellaan sukupuolen määrityksiä, jotka myös ovat kiinnostavaa tietoa minunkin tutkimukseni kannalta. Harmillista on se, ettei kaikista ulosteista saatu riittävän hyvälaatuista DNA:ta, joten läheskään kaikkia keräämiäni ulosteita ei pystytty tyypittämään. Mikäli vain pari mikrosatelliittia monistuu, näytettä ei voi luotettavasti verrata muihin näytteisiin. Sukupuolen määrityksissä on ollut myös ongelmia, koska Y-kromosomista monistettu mikrosatelliittimarkkeri ei näkynytkään agaroosigeelillä. Homma siis meni vähän uusiksi, mutta jospa sieltä kuitenkin jotain tietoa irtoaisi.

Seita-ahman suovaltakuntaa Vieremällä

Nämä keräämistäni ulosteista saadut yksilö- ja sukupuolitiedot eivät ole aivan välttämättömiä julkaisuitani varten. Olenhan jo periaatteessa tehnyt jo lähes kaikki analyysit ja kirjoittanut kässäritkin melkein valmiiksi. Nämä kuitenkin tuovat ehkä vähän lisää uskottavuutta hommaan, ja toki nyt tiedot saatuani tarkistan vielä, pitääkö jotain muuttaa esim. analyyseissä. Kokonaisuudessaan tämä gradu-tutkimus on kuitenkin erittäin merkittävä asia jo ahmojen kannanhoidonkin takia Suomessa. Ahmojen genetiikkaa kun ei ole meillä tutkittu käsittääkseni juuri lainkaan.

Seita-ahman hämyisää talvimaisemaa Vieremällä

Tässä vaiheessa kiitän suuresti "ahma-gradulaista" ja muita, jotka ovat tehneet työtä ahman genetiikan parissa! Toisinaan itsellekin tekee hyvää laajentaa omaa tutkijakammiota ja avata rajoja biologian alan eri suuntauksien välissä, tässä tapauksessa siis genetiikan ja ekologian :)

Anni

Faktaa ja fiktiota virtuaalimaailmasta

No nyt on hyviä uutsia! Meiltä ilmestyi artikkeli pari viikkoa sitten! Kyseessä on metodiartikkeli, joka esittelee ryhmässämme ideoidun ja toteutetun virtuaaliympäristön hyönteisten näön tutkimiseen. Artikkeli ilmestyi Nature Publishing Groupin upouudessa avoimessa nettilehdessä nimeltä Scientific Reports. Suora linkki artikkeliin on tässä.

Oma osuuteni artikkelista ovat nuo käyttäytymiskokeet, joissa torakka juoksee virtuaalimetsässä. Supplementary information -osiosta löytyy kaksi lyhyttä videota torakasta metsälenkillä. Kuvat 6a ja b esittävät torakan juoksemaa matkaa virtuaalimetsän kartalla. Karttojen mustat pisteet ovat puiden paikkoja, ja liikkumisnopeuden hahmottamiseksi torakan polulle on merkitty punainen ruksi joka 20. sekunti. Torakka on lähtenyt liikkeelle metsän keskeltä ja päätynyt molemmissa tapauksissa kiertämään metsää ympäri. Oletettavasti torakkaa viehättää suuri kontrasti metsänreunan ja täysin mustan ympäristön välillä.

"Virtuaalipallo" on herättänyt paljon mielenkiintoa. Onhan se toki mediaseksikäs aihe! Yllättävin artikkelimme innoittama teksti löytyi Scientific Americanin Observations-blogista. Ferris Jabr oli kirjoittanut sadun, jossa virtuaalitodellisuustutkimuksissa käytetyt eläimet pitävät kokousta. Uusina osallistujina kokoukseen saapuvat myös minun torakkani! Kyseisen sadun voit lukea täältä.

Haluan vielä tehdä yhden bloginoston. Tuonne oikeassa sivupalkissa olevaan Tiedeblogeja -listaan on ilmestynyt kotimainen Erään planeetan ihmeitä -niminen blogi. Kirjoittaja on ekologian ja evoluutiobiologian opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Blogi on hyvin kirjoitettu ja käsittelee monipuolisia asioita ekologiasta paleontologiaan, koristettuna kirjoittajan itsensä tekemillä upeilla kuvituksilla. Suosittelen lämpimästi tutustumaan!

Eipä sitten muuta kuin leppoisaa pitkää viikonloppua ja hauskaa pääsiäistä niille, jotka sitä viettävät!

Nelli tykkää bilsasta

Vai että sadas blogimerkintä! Hienoa, sehän tarkoittaa sitä että vaikkei nyt ihan joka viiko ollakaan jaksettu kirjoittaa, hyvin ollaan aikataulussa pysytty. Nopeasti aika kyllä menee, ei voi muuta sanoa.

Minä olen jälleen ollut opettamassa molekyyliekologian kurssilla. Pääsin opetushommiin hieman yllättäen, kurssin vastuuhenkilön jäädessä vähäksi aikaa pois töistä surullisen tapahtuman, isänsä kuoleman takia.

Eilein opetimme työkaverini Suvin (joka tutkii muuttohaukkojen ja merikotkien genetiikkaa, ja teki gradun pajusirkusta) kanssa isyysanalyysien tekemistä ja extra-pair -poikasten etsimistä talitiaisten mikrosatelliittiaineistosta kymmenpäiselle opiskelijajoukolle. Voinen sanoa, että kovin kauaksi omasta tutkimusaiheesta ei siis näytä pääsevän vaikka näennäisesti ihan jotain muuta tekeekin. Olipahan tuttu aihe, ja tuli siinä samalla itsekin kerrattua isyysanalyysiohjelman periaatteita.

Opetushommien lisäksi Scientific Writing Workshop pyörii jälleen - luemme siis toistemme käsikirjoituksia ja yritämme parhaamme mukaan tehdä niistä parempia ja julkaisukelpoisempia. Tällä kertaa käsittelyssä on vanhan tuttavamme Ullan käsikirjoitus. Tsemppiä Ullalle, ja toivotaan että meistä on jotain hyötyä! Itse asiassa pitäisikin pyytää Ullaa vierailemaan täällä uudestaan, johan viime kerrasta on aikaa. Olisi mukava jakaa hänen kuulumisensa täällä! :)

Oman aineiston korjaaminen etenee ihan mukavasti. Yritän parhaani mukaan saada sen valmiiksi ennen maastokautta, koska en yksinkertaisesti halua enää kesän jälkeen jatkaa tätä. Haluan päästä labraan tekemään kaikki rästiin jääneet DNA-eristykset, sekvensoinnit ja mikrosatelliittiajot, analysoimaan ne, ja vihdoinkin kirjoittamaan.

Motivaatio on onneksi pysynyt hyvänä. En ole lannistunut, vaikka aineisto on valtava ja hommaa riittää. Liekö yksi syy siihen ystäväni Peten hurja tahti omassa jatko-opiskelussaan. Pete tutkii käyttäytymisekologiaa kenttäsirkoilla, ja on nyt ollut jatko-opiskelijana vuoden kauemmin kuin minä (eli vuoden 2009 alusta). Hän sai juuri lähetettyä neljännen artikkelinsa lehteen, aikoo väitellä syksyllä, ja on jo käynyt katsomassa post-doc -paikkaa Saksasta. Siinä on tahti kohdillaan!

Toinen mainio motivaattori aineiston korjaamiselle on se, että yksinkertaisesti tykkään mikrosatelliittialleelikäppyröistä. Ne on oikeesti tosi kivoja! (Ja tietenkin se, että tunnollisena jatko-opiskelijana minun täytyy korjata data, muuten teen huonoa tutkimusta.)

Kolmantena voisin mainita, suht vaatimattomasti, itse biologian. Se vain on aivan älyttömän mielenkiintoista. Kaikki siihen liittyvä. Ekologia, käyttäytyminen, eritoten genetiikka, tutkimustyö, sekvensointi, maastohommat, luonto-ohjelmat, pöllöt, eläimet, luonto, metsä, kasvit, ja sanotaan nyt ne linnutkin. On tämä elämä välillä hienoa.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille! Huomasin juuri että teitä onkin paljon - vähän yli kuukausi sitten päivittämäni kävijälaskuri huitelee jo reippaan 700 hujakoilla!

Nelli