perjantai 19. lokakuuta 2012

Taikavarpuväitöksestä hylkäävä päätös

Perjantaipäivää!

Muistanette viime keväältä tämän kirjoitukseni, jossa kerroin eriskummallisesta väitöstilaisuudesta Oulun yliopistolla? Lupasin pitää teidät ajan tasalla päätöksestä, ja lopultakin minulla on hyviä uutisia! Kyseinen väitöskirja on hylätty Tekniikan ja luonnontieteiden tohtorikoulutustoimikunnan kokouksessa tänä tiistaina. Päätöksen voi lukea kokouspöytäkirjasta sivulta 36 alkaen. Alla oleva lainaus pöytäkirjasta summaa hylkäämiseen johtavat syyt:
"Saatujen lausuntojen ja muun dokumentaation perusteella voidaan pitää selvänä, että TkL Huttusen väitöskirjassaan esittämä pääväite siitä, että heikot sähkömagneettiset VHF-kentät aiheuttaisivat spontaaneja käsien liikkeitä, jää toteennäyttämättä sillä varmuudella, jota tieteelliseltä tutkimukselta edellytetään. Erityisesti havaintoaineiston tilastollisessa käsittelyssä on vakavia puutteita, kuten mm. asiantuntijat, akatemiaprofessori Ilmoniemi, professori Räisänen ja Dr Rubin, lausunnoissaan toteavat. Toinen keskeinen ongelma liittyy mittausjärjestelyjen toistettavuuteen. Lisäksi lausunnot osoittavat, että työhön liittyy myös muita erittäin merkittäviä ongelmia ja puutteita, kuten koehenkilöiden sokkoutuksen puuttuminen ja näiden opastaminen mittausten aikana. Myös tulosten suhteuttaminen hypoteesille negatiivisiin löydöksiin muussa tutkimuskirjallisuudessa jää vaatimattomaksi.
Yllä olevasta seuraa, että väitöskirjan suurin ongelma on erittäin voimakas pääväite, jonka perustelu jää tieteellisin kriteerein tarkastellusti toteennäyttämättömäksi."

Päätöksestä ovat raportoineet myös ainakin Kaleva ja Tekniikka & talous, joista jälkimmäinen pitää väitöksen hylkäämistä "outona tapauksena". Jonkinlaiselta ennakkotapaukselta hylkääminen ainakin vaikuttaa. 

Harmikseni totesin, että väitöskirja on yhä luettavissa PDF-muodossa yliopiston Viestintäpalveluiden kautta. Mielestäni vastuullisen tiedeyliopiston olisi poistettava epätieteelliset ja taikauskoa sisältävät opinnäytetyöt julkisesta jakelusta, tai ainakin tehtävä selväksi, että kyseinen teos ei ole luotettava lähde satunnaiselle tiedonhakijalle.

Seuraavalla kerralla kirjoitan jo toisesta UniOGS-kurssista, jolla olen tänä syksynä ollut, ja jonka loppuseminaarissa käsittelin ryhmäni kanssa erästä arveluttavaa tiedeilmiötä Oulun seudulta.

Lopuksi vielä viikonloppulukemistoksi Skeptikko-lehden vauhdikas kuvaus väitöksen kulusta: Taikavarvulla tohtoriksi? Ja vaikka tämä ylilyönnin puolelle meneekin, jaan myös kanssanne seuraavanlaisen korvamadon:


Anteeksipyydellen,

3 kommenttia:

  1. Kiitoksia tästä ja mielenkiintoisesta kuvauksesta väitöstilaisuudesta. Itsekin olen niitä jokusen ollut seuraamassa enkä koskaan ole kuullut yleisön esittävän kysymyksiä kustoksen sitä kysyessä, vaikka niin tehden voisi kysymyksen esittäjä saada vanhan perinteen mukaan kutsun karonkkaan.
    Marko Hamilo kirjoittaa myös samaisesta tapauksesta tiede-lehden blogissaan http://www.tiede.fi/blog/2012/10/22/huuhaa-vaitos-hylattiin-oulussa/

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia linkista! On mielenkiintoista seurata, mitä aiheesta muualla kirjoitetaan.

    Ei muuten tullut "ylimääräisille vastaväittäjille" kutsua karonkkaan, tai niin he ainakin heti väitöksen jälkeen kuuluivat naureskelevan. Olisihan näin usean kriitikon kestitseminen ollut melkoista veitsen kääntämistä väittelijän haavassa. Että se siitäkin kauniista käytännöstä, heh heh.

    VastaaPoista
  3. Taitaa kirjoittamaton sääntö olla, että ylimääräiset opponentit tulisi kutsua karonkkaan, mutta saman säännön mukaan heidän kuuluu kohteliaasti kieltäytyä kutsusta. Eli ei joutuisi väittelijä kestitsemään... =) Hieman kyllä hillitsee asiallistakin keskustelua tällainen perinne.

    VastaaPoista