perjantai 3. toukokuuta 2013

Artikkelihommia


Minulla oli tarkoitus viettää vappu artikkelini parissa, mutta sainkin sen kommentoituna takaisin vasta tänä aamuna. No, vapaapäiväthän ovat aina tervetulleita, vaikka ihan vasta lomalta palasinkin. Artikkelin kirjoittamisen sijaan alkuviikko on mennyt muun muassa matka-apurahahakemuksia täyttäessä. Posterini on hyväksytty Kansainväliseen selkärangattomien näkökonferenssiin! Pääsen siis elokuussa reiluksi viikoksi Ruotsiin, jos vain rahoitus järjestyy. Laitoin hakemusta menemään UniOGS:lle (Oulun yliopiston tohtorikoulu) ja ylimenevältä osalta Luonnontieteelliselle tiedekunnalle, vaikkakin LuTK:n matka-apurahat ovat ensisijaisesti tarkoitettu jo väitelleiden tutkijoiden liikkuvuutta varten. Katsotaan nyt, mitä voin saada ja mistä.

Artikkelini kommentteja pääsin tarkastelemaan tänään. Saatesähköpostiin proffamme oli kirjoittanut, että tekstini on ”hyvää/erinomaista, mutta lisää tarvitahan, notta.” Täytyy kirjoittaa tuloksista laveammin, ja mm. pohdinta on kokonaan aloittamatta. Sen lisäksi minun on tehtävä varsinaiseen artikkeliin tulevat kuvat alusta alkaen uusiksi. Kun tekstiä alkaa karttua, täytyy ruveta myös kirjoittamaan jokin tietty julkaisukanava mielessään. Eka lehti, johon juttuani yritetään saada, on toki jo aiemmin päätetty. Kunhan artikkeli alkaa pääpiirteissään olla kasassa, raakileesta tehdään ”presubmission enquiry”, eli lehdeltä tiedustellaan, olisiko se kiinnostunut tällaista materiaalia julkaisemaan. Se säästää meiltä vaivaa, ja voimme nopeammin lähestyä muita julkaisukanavia, jos tutkimus ei sitten olekaan kyseisen lehden linjan mukainen.

Tajusin vappuna, että minulla tuli täydet neljä vuotta täyteen biofysiikan tutkimusryhmän jäsenenä. Hyvänen aika! Pitäisikö täältä joskus valmistuakin?

Ajattelin laittaa tähän loppuun kuvan tai pari lomareissumme biologisista huippuhetkistä, mutta emme ole vielä ehtineet käydä reissukuvia läpi. Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten. Sen sijaan jaan kanssanne tämän eilisen Hesarin Wumo-pilakuvan, koska juuri nyt se kolahtaa. Uskon myös näyttäväni kirjoittaessani ihan norpalta.

Rattoisaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti