Luennointia ja sukupolvien välinen kuilu(ko?)

Päivää, että pätkähti!

Jäi taas perjantaina kirjoittamatta, koska kiirehdin saamaan tämän päivän luentomateriaalin nettiin ennen viikonloppua. Olen nyt siis luennoinut kaikki kolme kahden tunnin sessiotani kurssilla Neurotieteen perusteet. Ensimmäisen luennon aiheena olivat synapsit, synapsivälitys ja synapsien muovautuvuus. Toisella luennolla käsiteltiin tunto- ja näköaistia, ja kolmannella kuulo-, tasapaino- ja kemiallisia aisteja. Tämä oli ensimmäinen kurssi, jolla pääsin oikeasti luennoimaan. Aiemmat kokemukset rajoittuvat harjoitustöiden alkudemoihin, jotka ovat parinkymmenen minuutin koosteita käsiteltävän aiheen teoriasta.

Kokemus oli varsin jännä. Ennen jokaista luentoa jännitti ihan ruumiillisesti, ja ennen ihan ensimmäistä kertaa vessassa oli laukattava monesti aamun mittaan. Luennon aikana tunne oli melko lailla sama kuin puhetta pitäessä, eli kuulin oman ääneni värisevän, ja välillä ryhdistäytyessäni kuulosti omaan korvaa siltä, kuin olisi kiekaissut tarpeettoman kovaa. Toisin kuin normaali seminaari, tämä puhe vain jatkui ja jatkui. Olin etukäteen pelännyt kipeyttäväni kurkkuni, mutta ääneni kesti joka kerta hyvin. Luennon jälkeen huomaan hikoilevani. Toivottavasti kokemus ei ole välittynyt opiskelijoille jo luennon aikana…

 Luentomateriaali oli valmiiksi olemassa, mutta tein hyvin paljon muutoksia diojen ”taittoon” ja jonkun verran sisältöönkin. Minä uskon PowerPoint-esitysten kultaiseen 10/20/30 -sääntöön vaikkei sitä täysin voi luennoilla toteuttaa, enkä halua tunkea liikaa tekstiä yhteen diaan. Edellinen luennoitsija tykkäsi tehdä sisällöllisesti tiiviitä dioja (yritin keksiä kauniin tavan sanoa ”kauheita”), ja minä jouduin jakamaan diojen sisältöä kolmeenkin osaan. Esityksen koko diojen lukumäärällä laskettuna noin tuplaantui, mutta yksittäisten asioiden esittäminen rauhoittui, kun esillä on kerrallaan vain yhden asian avainkohdat ja kuvat.

Halusin tuoda luentoihin hieman vuorovaikutteisuutta. Tuppisuisen yleisöni aktivoimiseksi loin tämän Geneven sopimuksen vastaisen Vicky Pollard -dian. Aluksi diassa ei ollut muuta kuin Vicky ja otsikko. Pyysin opiskelijoita luettelemaan erilaisia tuntoaistimuksia ja sanoin, että joudumme tuijottamaan Vickyä epämukavan pitkän ajan, ellei kukaan sano mitään. Tehokasta oli.

Tein myös opiskelijoille ”hand-outsit”, joita kai ojenteiksi kutsutaan kauniilla suomen kielellä. Opiskelijoita aktivoidakseni jätin ojenteista pois muutamia avainsanoja, jotka voi täyttää joko luennolla suoraan dioistani tai omin päin oppikirjan kanssa. Itse koen luentodiojen kanssa täysin identtiset ojenteet turhauttaviksi. Niin etenkin siinä tapauksessa, että luennoitsija lukee tekstin suoraan dioista eikä anna opiskelijalle mahdollisuutta tehdä täydentäviä muistiinpanoja laajentamalla aihetta. Useasti keskittyminenkin paranee, kun käsillä on tekemistä. Miksi edes istua luennolla, jos materiaali on näppärästi verkosta saatavana ja luennoitsija ei itse lisää siihen mitään?

Nyt törmäsin kuitenkin erikoiseen ”sukupolvien väliseen kuiluun”: opiskelijat kokivat täydennettävät ojenteet häiritsevinä. He eivät kuulemma voi keskittyä kuuntelemaan ja kirjoittamaan (ehkä jopa kokonaista viisi sanaa per dia!) yhtä aikaa! Olin aika ällistynyt, ja mieleni teki kysyä, eivätkö opiskelijat koskaan ole olleet luennolla, jossa ojenteita ei anneta? Eiväthän ne pakollisia ole, ja osa (parhaista) luennoitsijoista pärjää jopa täysin ilman dioja tai pelkkien kuvien varassa, eli konkreettista luentomateriaalia ei ole mistä kuulijoille ojentaa. Eikös muistiinpanojen tekeminen kuitenkin ole opiskelijan tehtävä? Epäilen, että perimmäisenä syynä täydennettävien ojenteiden vieroksuntaan on perisuomalainen tenttiinlukulaiskuus: oppikirjaa ei haluttaisi aukaista, jos kaikki tärkeä löytyy (liian paljon tekstiä sisältävistä) luentomateriaaleista. No, minulta ei tämän enempää tipu, vaan kehotan itse kutakin vain kiltisti avaamaan sen tenttikirjan.

Lukisin mielelläni kommenttejanne luentomuistiinpanoista ja ojenteiden tarpeellisuudesta, mikäli näin pääsiäisviikolla maltatte mitään kirjoitella.