perjantai 1. lokakuuta 2010

Post-posterinen euforia kirvoittaa kirjoittamaan

No huh heijaa! Nyt on ollut tälläkin jatko-oleskelijalla työntäyteinen kuukausi! Tekemistä on ollut enemmän kuin ehtii tehdä, etenkin nyt parin viimeisen viikon ja viikonlopun ajan. Olen istunut iltaisin puoli kymmeneenkin asti töissä ensin analysoimassa dataa ja sitten kirjoittamassa posteriani. Tämä siis sen jälkeen, kun istuin viikkotolkulla täysiä päiviä pimeässä laboratoriossani kaksin torakan kanssa tekemässä optomotorisia kokeita. Syy tähän tappotahtiin on tuo viimeksi bloggaamani Lundin aistiekologian kurssi, jonne olen nyt sunnuntaina lähdössä. Kurssilla tulee esitellä omaa tutkimustaan posterin avulla, ja koska sain optomotoriikkakokeet toimimaan vasta elokuulla, minulle tuli tulenpalava kiire kerätä tarpeeksi dataa esitystä varten. Posteri kuitenkin valmistui eilen iltapäivällä, ihan kunnialla ja hyvissä ajoin. Ohjaajat ja ohikulkijat kehuivat sitä paitsi ”ihan hyväksi”, myös hyvin kauniiksi. Sisältöön ei erityisen kriittisesti puututtu, minkä takia post-posterinen euforiani jatkuu yhä.

Viimeinen kuukausi on tiivistänyt mielessäni sen, mitä tutkimuksen tekeminen on koeosuudesta julkaisemiseen asti. Vielä ei tietenkään varsinaisesta julkaisusta ole kyse (enkä voi siis puhua tuloksistanikaan), mutta tiukat posterinvääntösessiot muistuttavat hieman artikkelin kirjoittamista. Koska en oikein muutakaan nyt keksi, voisin valottaa teillekin tätä prosessia, tai ainakin omaa näkemystäni siihen.

Ensin siis tehdään kokeita epätoivon vimmalla. Puurretaan lukemattomia tunteja labrassa (tai maastossa/koekentällä…) ja toivotaan koko ajan, että ettei mikään tuhannesta mieleen tulleesta virhemahdollisuudesta toteudu. Jotain menee kuitenkin aina välillä pieleen, ja ne ovat yleensä sellaisia asioita, joita ei ole osattu ottaa ennalta huomioon. Sitten pohditaan ja pähkäillään ja puserretaan itkua kunnes ongelma saadaan ratkaistua ja töitä päästään jatkamaan.

Kokeita tehdään, jotta saadaan dataa. Kun dataa alkaa olla tarpeeksi (mikä sitten on "tarpeeksi" onkin jo eri juttu), sille pitää tehdä jotain. Raakadata kun voi olla hyvinkin luotaantyöntävää, eikä siitä monestikaan pysty suoraan näkemään oikeastaan yhtään mitään. Alkaa siis analysointivaihe. Tässä vaiheessa käytetään apuna erilaisia tietokoneohjelmia, jotka nopeuttavat suurten tietomassojen käsittelyä ja mahdollistavat täten suurempien otoskokojen ja toistomäärien käytön. Erityyppisen datan käsittelyyn on saatavilla monenlaisia valmiita kaupallisia ohjelmia. Koodin pyörityksestä jotain ymmärtävät voivat myös tehdä omiin tarkoituksiinsa räätälöityjä sovelluksia esimerkiksi MATLAB -ympäristössä.

Monesti raakadata on sellaisessa muodossa, että analysoinnissa käytettävät ohjelmat eivät sitä osaa lukea. Data täytyy siis ensin muuttaa "ymmärrettävään" muotoon. Yleensä tähän liittyy taulukointia ja mahdollisesti erilaisia laskutoimituksia. Tämä työvaihe on myös yleisesti ottaen kuolettavan tylsä ja yksitoikkoinen, eikä juurikaan aivotoimintaa vaativaa. Työtä, jonka robotit tulevaisuudessa tekevät, hehe…


Työrauhan takaamiseksi keskittymistä vaativien työvaiheiden ajaksi työhuoneen oveen voi ripustaa hiljaisuuden tarvetta havainnollistavan kyltin. Tämän kyltin totesin riittävän havainnollistavaksi.

Mielenkiinto lisääntyy hieman seuraavaan vaiheeseen, eli siihen varsinaiseen analyysiin päästäessä. Tässä vaiheessa viimeistään pitäisi olla selvillä, mitä datasta haluaa saada irti (Tokihan koe on suunniteltava alusta lähtien sen ympärille, mitä tietoa kokeesta halutaan saada!). Mikäli aineisto vaatii tilastollista testausta, on osattava valita oikeat testit. Aineiston esittämistä on myös hyvä miettiä tässä vaiheessa. Tulevatko olennaiset asiat esille parhaiten taulukkona vai jonkinlaisena kuvaajana?

Analyysien aikana ja jälkeen mietitään tietenkin tulosten merkitystä. Olen saanut selville, että kun kohteelle X tekee käsittelyn Y, kohteesta saadaan vaste Z. Miksi näin on? Mitä hyötyä kohteelle on siitä, että se reagoi kyseisellä tavalla? Millaiset mekanismit ovat vasteen takana? Onko vaste verrattavissa lähisukuisten lajien vastaaviin reaktioihin? Esimerkiksi tällaisia kysymyksiä on hyvä mielessään pyöritellä, kun perehtyy tuloksiinsa. Näistä kysymyksistä ja niihin mahdollisesti löytyvistä vastauksista rakentuu aikanaan tuloksista kirjoitettavan artikkelin pohdinta-osio, jossa omat tulokset liitetään osaksi sitä "isoa kuvaa" ja parhaassa tapauksessa useiden tutkijasukupolvien peräänantamatonta tutkimustyötä.

Tulosten julkaiseminen onkin luonnollisesti tutkimuksen seuraava vaihe. Julkaisussa tulokset on osattava esittää selkeästi yhdessä hyvin perusteltujen johtopäätöksien kanssa. Aloittelevilla tutkijoilla pelkkä kirjoittaminen voi kestää kuukausia (Tsemppiä teille juttujenne loppuunsaattamisessa, Nelli ja Maria!), kun taas rutinoitunut tutkija saattaa saada julkaisukelpoista tekstiä aikaan lähestulkoon itsestään. Tästä on elävänä esimerkkinä graduohjaajani, joka kirjoittaa lukuisien tutkimusjulkaisujensa lisäksi vuosittain monta laajaa oman erikoisalansa katsausartikkelia ja aivan käsittämättömästi myös muita tiedeartikkeleita täysin harrastepohjalta. Hänellä ei käsikirjoituksen kanssa kauaa nokka tuhise!

Tulosten julkaisemisessa kirjoittamista vaikeampaa voi olla artikkelin varsinainen julkaistuksi saaminen. Tiedelehtiä on nykyisin pilvin pimein, ja niitä yritetään pistää paremmuusjärjestykseen ns. vaikuttavuuskertoimen eli impact factorin avulla. Koska esim. yliopistoissa yksiköiden rahoitus riippuu osittain siitä, miten korkean "impaktin" lehdissä viime aikojen tulokset on julkaistu, kaikki yrittävät saada tuloksensa mahdollisimman kovan linjan lehtiin. Tämä tietenkin synnyttää kovaa kilpailua. Suurin osa lehteen lähetetyistä eli submittoiduista käsikirjoituksista tulee bumerangina takaisin. Joko lehti vaatii tekstiin korjauksia ja/tai tehtäväksi joitain selventäviä lisätutkimuksia ennen julkaisua, tai sieltä suoraan ilmoitetaan, että kiitos mutta ei kiitos. Monesti käsikirjoitus kiertää useamman lehden kautta ennen kuin "nappaa" ja jokin sarja hyväksyy sen julkaistavaksi. Tässä vaiheessa tutkija itse on todennäköisesti jo suunnitellut uuden tutkimuksen ja häärää uuden tutkimusongelmansa kimpussa jossain labran uumenissa (tai maastossa/koekentällä…).

Nyt pakkaan hammasharjan, vaihtoalkkarit ja puhtaat sukat rinkkaan ja häivyn Ruotsinmaalle. Seuraavassa merkinnässäni lokakuun loppupuolella kerron kurssikuulumisia Lundista, toivon mukaan valokuvien siivittämänä!

Seuraavaan kertaan!

3 kommenttia:

  1. Kiva, että sait posterin ajoissa valmiiksi! Onko se myös Kaamos Symposiumissa nähtävillä? Varmasti tuollainen taiteilija saa aikaan kivannäköisen julisteen :)

    Hauskaa aikaa Lundissa!

    VastaaPoista
  2. Joo, oli kyllä helpotus! En mimä tuota kehtaa Kaamoksessa enää esitellä. Siihen mennessä oon toivottavasti ehtiny tehä lisää kokeita ja kunnon tilastoanalyysit aineistolle. Tähän posteriin ehti vain alustavat analyysit hyvin hatarin johtopäätöksin. :)

    Kiitos, eiköhän siellä kaksi viikkoa kulu!

    VastaaPoista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
    Ehkä sinua (teitä) kiinnostaisi myös tämä:
    http://homepage.mac.com/kvmagruder/hsci/resources/workflow.html

    Antti

    VastaaPoista