Heti alkuun on mainittava sellainen ilouutinen, että Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt minulle kokovuotisen apurahan väitöskirjatyötäni varten. Tuli kyllä niin helpottunut olo, kun ainakin tuo on asia on nyt järjestyksessä. Tämä oli kolmas apuraha, minkä sain kys. rahastosta, joten nyt tulevan vuoden aikana täytyy laittaa melkoisesti vauhtia tähän hommaan.
Toiset pääsevät heti jatko-opiskelijauran alkuvaiheessa kirjoittamaan julkaisuja, mutta minulla ensimmäiset pari vuotta meni aineiston keräämiseen. Nyt minulla olisi kasassa aineistot kahteen julkaisuun, mutta maastotöiden takia en ehdi vielä aloittaa kirjoittamista. Toki iltaisin ja vapaapäivinä pystyisin kirjoittaa, mutta välillä on kyllä levättäväkin -sen verran rankkoja maastopäivät ovat olleet. Fakta silti on, että minun on aloitettava kirjoittaminen mahdollisimman pian, koska kuten kaikki tietävät, julkaisujen määrä arvottaa melko paljon tutkijaa.
Viime viikot olen ollut Seita-ahman jäljillä Pohjois-Savossa. Tiivistettynä maastopäivistä voisi koota plussat ja miinukset:
+ Ihanat säät (ei vesisateita, vaan aurinkoisia ruskapäiviä)
+ Koira toimii hyvin ja on suuresti apuna
+ Oma kunto riittää pitkiinkin suojuoksuihin ja kasvaa koko ajan ;)
+ Olen pysynyt aikataulussa, eli jäljet/ahman tekemiset eivät ole ehtineet vanheta
- Hirvikärpäset
- Autoni ei sovellu maastokäyttöön ja kerran sitä on jo pitänyt korjatakin
- Aineistoa kertyy kovin vähän suhteessa käytettyyn aikaan ja resursseihin (toisinaan ajan suuntaansa 2 tuntia, olen maastossa esim. kuusi tuntia ja ajan taas kotiin sen pari tuntia -ja en ole välttämättä saanut kerättyä yhtään aineistoa)
Syytä tuohon viimeiseen en varmuudella osaa sanoa. Tuntuu, että Eeki-ahmaa seuratessa aineistoa kertyi enemmän. Ehkä Seitalla vaan on ollut huono tuuri ja se ei ole ruokaillut viime aikoina, eikä sitä kautta myöskään ulostanut ;) Toki minulta ja Johkalta voi jäädä jotain huomaamattakin. Jospa sitä aineistoa alkaisi kertyä.
Olen ihmetellyt viime aikoina Suomen metsäautotieverkoston laajuutta. Huolimatta siitä, että ahma on syrjäseutujen asukki, pääsen yleensä autolla n. 300-500 metrin päähän paikannuksesta. Toki jokainen maastossa liikkunut tietää, että 500 metriä maastossa on vähän eri asia, kuin 500 metriä tiellä/polulla. Mutta silti. Ainoastaan kerran (tähän mennessä) Seita meni alueelle (luonnonsuojelualue), jolla tieverkosto oli heikompi. Se olikin melko hikinen päivä :)
Mitäs ahman jäljiltä on sitten löytynyt? Ulosteiden ja makuupaikkojen lisäksi mm. seuraavaa:
Hirven puolikas kallo
Luultavasti ahman vanha kätkö puussa, nahanpalanen (hirvi?)
Jäniksen käpälä
Metsäkanalinnun jäänteet
Nyt täytyy alkaa taas tutkailemaan karttoja ja suunnittelemaan ensi viikon maastopäiviä. Toivottavasti Seita-ahman panta kestää pitkään!
Anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti