perjantai 25. kesäkuuta 2010

Pölijä, pölijempi, pöljin

Tällä kertaa kirjoittelen jatko-opintojen syvimmästä olemuksesta, tietämättömyydestä, perustuen taannoin lukemaani artikkeliin "The importance of stupidity in scientific research" (Martin A. Schwartz, 2008). En tiedä pääseekö tuohon linkkiin käsiksi "tavallisilta" koneilta, vai vaatiiko se yliopiston tunnukset, mutta kokeilkaa ja lukekaa jos se avautuu. Tiivistän tähän kuitenkin artikkelin pääsisällön, höystettynä omilla kommenteillani, joten idean saatte kyllä alkuperäistä artikkelia lukemattakin.

Tiede saa ihmisen tuntemaan olonsa typeräksi. Jatko-opiskelijana pääsee tekemään tutkimusta, joka voi olla melko pelottava ja huolestuttava tehtävä kaiken työhön liittyvän vastuun takia. Kuinka voikaan keksiä juuri ne oikeat, tutkimuksen kannalta oleelliset kysymykset, jotka sitten johtavat tärkeisiin ja merkitseviin löytöihin ja johtopäätöksiin? Kuinka tieteellisen kokeen voi suunnitella ja tulkita niin, että johtopäätökset ovat vakuuttavia? Kuinka tunnistaa tekemänsä virheet, jopa ennaltaehkäistä ne, tai vähintäänkin korjata jälkeenpäin? Eräs jatko-opiskelija jätti opintonsa kesken sen takia, että väitöskirjan tekeminen sai hänet tuntemaan olonsa tyhmäksi joka päivä kahden vuoden työssäolon ajan. (Ehkä hieman äärimmäinen esimerkki, mutta siihen tämä kai voi pahimmassa tapauksessa johtaa; pelkoon siitä että ei saakaan mitään aikaiseksi, ja työn kesken jättämiseen.)

Ongelmien sattuessa yleensä aina voi kysyä joltain muulta neuvoa; tutkijoilta joilla on enemmän kokemusta ja tietoa, oman työn ohjaajilta, alan guruilta. Mutta mitä sitten, kun hekään eivät tiedä ratkaisua ongelmaan? Silloin pitää ymmärtää, että tiedon puutteen määrä on valtava, ei vain itsellä, vaan myös monilla muilla. Kaiken tämän äärettömän tietämättömyyden seassa täytyy vain kahlata eteenpäin niin hyvin kuin mahdollista, niillä eväillä mitä itsellä on, ja koittaa löytää tutkimusongelmaansa ratkaisu itse, jos ei muualta apuja saa. Sen sijaan että tämä ahdistaisi, sen pitäisi olla vapauttava ajatus. (On se ainakin minusta, jossain määrin! Kuten olen jo aiemmin todennut: ei kaikkea tarvitse eikä voikaan vielä osata.)

Monet opiskelijat eivät todennäköisesti ymmärrä, kuinka vaikeaa on tehdä tutkimustyötä, ja kuinka paljon vaikeampaa on tehdä oikeasti tärkeää tutkimustyötä. Mikä tekee tutkimustyöstä vaikeaa on se, että tiede on hapuilua tuntemattomaan. Yleensä ei yksinkertaisesti tiedetä, mitä ollaan tekemässä. Vasta kun näkee kokeen tulokset tai saa vastauksen kysymyksiinsä, voi sanoa tehneensä oikeat kysymykset tai oikeanlaiset kokeet (tai mahdollisesti vääränlaiset).

Opiskelijoita pitäisi opettaa olemaan tuotteliaan typeriä - toisin sanoen jos olo ei tunnu typerältä, yritystä vain ei ole tarpeeksi. Tässä on nyt kyse absoluuttisesta typeryydestä (ei suhteellisesta - toiset ihmiset vaan ovat pöljempiä kuin toiset), joka kuuluu oleellisesti siihen, että pyrkii löytämään oman tiensä tuntemattomassa tutkimusmaailmassa. Pitää uskaltaa sanoa rohkeasti "en tiedä", ja olla omasta halustaan tietämätön - vain silloin pystyy olemaan tuottelias ja löytämään jotain uutta. (Jos kuvittelee tietävänsä kaiken, mistä silloin löytyy halu oppia jotain uutta?)

Tieteen yksi parhaista ominaisuuksista on se, että saa vapaasti toikkaroida ympäriinsä, saaden vääriä vastauksia kerta toisensa perään, ja tuntea olonsa siitä huolimatta ihan hyväksi - kunhan joka kerta oppii jotain. Pitää oppia siirtymään muiden ihmisten joskus löytämien asioiden opettelusta omiin tutkimuksiin ja löytöihin ja uuden etsimiseen. Mitä enempi ollaan sinut typeränä olemisen kanssa, sitä todennäköisemmin tullaan tekemään tärkeitä löytöjä.

Näin kirjoittaa siis lyhykäisesti herra Schwartz. Ottakaa opiksenne älkääkä ahdistuko, vaikka joskus tuntuukin ihan pöhköltä. Niin niistä muistakin tuntuu.

Nyt tämä pöljäpää lähtee mökille juhannusta viettämään! Hauskaa viikonloppua kaikille!

Nelli

4 kommenttia:

  1. Oh, taas hieno kirjoitus! Rohkaisevia ajatuksia, nuo voisi painaa johonkin johdatus jatko-opiskeluun opukseen (jos sellaisia ylipäänsä tehtäisiin:).
    Terkuin, Marja

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ja totta, jatko-opiskelijoille voisi aivan hyvin tehdä jonkinlaisen työhön valmentavan kirjasen.

    VastaaPoista
  3. Tuohonpa se jatko-opiskelu juuri monilla kaatuu. Itse kutsun sitä aina epävarmuudeksi, mutta tottahan se on, että pöljyydestä siinä on kyse. Hienoa, että jaoit tämän. Oli kiva saada välillä pohdiskelua tämän homman mielekkyydestä.

    Ignorance is a bliss, (but also a curse) ainakin jatko-opiskelijalle. :)

    VastaaPoista
  4. Tuon artikkelin luettuani olen entistä varmempi siitä, että minun luonteenlaatuni ei lainkaan sopisi jatko-opiskeluun / tieteen tekemiseen. :D

    VastaaPoista