Pieni askel Kananpojalle, suuri harppaus Blogille!

Prologi

Vuonna 2003 Oulussa aloitti biologian opiskelun vajaa 50 fuksia. Iso osa meistä hioutui osaksi ainejärjestöaktiiveista ja muista hönöistä ja hipeistä koostuvaa kiltahuonejengiä. Perusopiskeluaika kului rankan kahvittelun ja leppoisan opiskelun merkeissä. Vapaa-aikakin vietettiin pitkälti yhdessä. Elettiin sitä elämän parasta aikaa.

Sitten yksi toisemme jälkeen me valmistuimme. Löysimme itsemme tyhjän päältä, kun väistämätön hyppy tyhjyyteen kiltapesän reunalta oli edessä. Kantavatko gradusiivet? Miten pitkä on pudotus? Mitä alhaalla odottaa? Entäpä ylhäällä?

Tämä blogi kertoo neljästä hyvin erilaisesta ihmisestä: Annasta, Annista, Mariasta ja Nellistä. Toisemme olemme tunteneet syksystä 2003 lähtien. Olemme kaikki ytimiä myöten biologeja ja intohimoisia tiedenaisia, mutta jokaista meistä ovat elämä ja kiinnostuksenkohteet riepotelleet aivan omiin suuntiinsa. Maisteriksi valmistumisen jälkeen olemme kaikki löytäneet tiemme jatko-opintoihin. Tutkimuksemme ovat vasta alussa, ja väitöskirjat vielä niin kaukana, ettei niitä tahdo nähdä hyvillä kiikareillakaan. Koska matka on yleensä paljon mielenkiintoisempi kuin päämäärä, haluamme jakaa väitöskirjatyöntekijän arkemme kaikessa karussa kauneudessaan sinun kanssasi. Blogimme päivittyy perjantaisin, ja itse kullakin meistä on vapaa sana neljän viikon välein. Tervetuloa seuraamaan, kantavatko kandijalat ja gradusiivet, ja kasvaako tieteen kananpojille lopulta heltta!

---

Anna tässä hei!

Sain kunnian korkata blogimme, ja ajattelin tarjota lämmittelykierrokseksi näin paukkupakkasilla oman biologin-urakaareni. Miten minusta siis tuli Kananpoika?

Olen ikäni ollut luontoihmisiä perinteisellä koillismaalaisella tavalla. Retkeily, kalastus, maastoratsastus ja metsästysreissujen repunkantajana patikointi olivat minulle mieleistä puuhaa kasvuikäisenä. Erityisesti minua ovat kiinnostaneet eläimet, niin kesyt kuin villit. Yksi varhaisimmista muistoistani ovat ne lapsuuteni talviaamut, kun heräsin samaan aikaan kun vanhempani lähtivät aamunavetoille, ja sain jäädä yksin pikkukamariin Zoo-eläinkirja sylissäni villeihin mielikuvitusseikkailuihin.

Koulussa biologia oli yleensä mielekäs aine, ja yläasteelta päästessäni bilsanopettajani muisti minua stipendillä. Lukiossa harhailevat ajatukseni kiersivät lähinnä kuviksen ja historian parissa. Luonnontieteet jäivät hävettävän huonoille kantimille. Kävin sentään kaikki tarjolla olleet biologian ja maantiedon kurssit ja kirjoitin molemmat aineet. Lukiosta päästyäni olin päättänyt pitää välivuoden ja lueskella sen aikana historian tai oikeustieteen pääsykokeeseen. Mahdollisen työttömyyden varalta oli kuitenkin pakko käydä jossain pääsykokeessa heti kirjoituskeväänä. Ajattelin, että käyn kokeilemassa biologiaa, kun sitä oli tullut kerrattua jo kirjoituksia varten. Minulla ei (koskaan ole) ollut mitään intoa lähteä etelämmäs Suomen sisällä, joten ruksasin hakulapusta ainoastaan Oulun. Kun hyväksymiskirje myöhemmin kesällä saapui, unohdin aiemmat urahaaveeni. Minulla oli opiskelupaikka, enkä takuulla tuhlaisi välivuottani pääsykoekirjojen parissa!

Biologian opintoni alkoivat siis rapeat kuusi vuotta sitten. Ensimmäinen vuosi meni kaikille yhteisiä peruskursseja, lajintunnistusta ja kemiaa opiskellessa. Vuoden aikana minulle valkeni, että BT-puoli (biotieteet) kiehtoi enemmän kuin ekologia. Ensimmäisen vuoden kesällä oli kuitenkin pakko päästä eläintieteen kenttäkursseille pitämään hauskaa! Toisen vuoden opiskelin pääasiassa genetiikkaa höystettynä ekologialla ja biokemialla. Lisäksi liu’uin kuin puolivahingossa korviani myöten ainejärjestötoimintaan, josta pääsin pois vasta maisemaa vaihtamalla. Toisen vuoden keväällä alkoi niihin aikoihin pelätty ja lyttyyn haukuttu eläinfysiologian peruskurssi. Kurssi oli tosiaan ala-arvoinen, mutta se ei estänyt minua ihastumaan kyseiseen tieteenalaan. Minusta tulisi eläinfysiologi!

Kakkosvuoden kesällä pääsin ensimäistä kertaa ”oman alan töihin” Tampereen lääkikselle. Käytännössä tein erinäisiä sihteerin hommia ja pelastin dataa muinaisilta tietokonelevykkeiltä tuoreempaan talteen, mutta pääsin myös seuraamaan muutamia neurotieteellisiä kokeita. Lisäksi kirjoitin laajan neurotieteeseen liittyvän kirjallisuuskatsauksen. Tästä kesätyöpaikasta jäi jotain kytemään korvien väliin. Kolmantena vuonna kävin lisää eläinfysiologian kursseja ja aloin hakea vaihto-opiskelupaikkaa. Yritin kovasti päästä Uuteen-Seelantiin, mutta sen paikan livettyä sormistani hain ja pääsin Manchesteriin. Edellisen kesän kirjallisuuskatsaus poiki kevättalvella muokkauksen jälkeen pienimuotoisen julkaisun, ensimmäiseni.

Ennen vaihtoon lähtöä kolmosvuoden kesällä oli tehtävä työharjoittelu. Pääsin aivosuojausta tutkivaan ryhmään Oulun yliopistosairaalalle, ja olin aivan haltioissani. Tästäkin kesätyöstä sain nimeni artikkeliin. Syyskuussa lensin Manchesteriin. Olin päättänyt ottaa vaihtovuodestani kaiken irti opiskelumielessä ja käydä neurotieteen kursseja, koska Oulussa sellaisia on tarjolla perin vähän. Vietin siis talven tiiviisti kirjastossa, ja onnistuin rutistamaan suurimmasta osasta kursseja kiitettävän arvosanan. Ouluun palasin sopivasti uuden kesätyön pariin. Pääsin ”kärpästen herraksi” hirvikärpästutkimukseen. Olin siis se, joka kasvatti ja käsitteli hirvareita, ja toimin vielä kokeissakin niiden houkuttimena. Tämä oli ensikosketukseni ekologisiin kokeisiin ja käyttäytymistieteisiin.

Viidennen opiskeluvuoteni syksyllä huomasin biologian laitoksen seinällä vanhan gradupaikkailmoituksen niveljalkaisten silmiin liittyvästä tutkimuksesta ja päätin kysäistä, josko tarjolla olisi vielä minulle jotain. Eipä aikaakaan, kun minulla oli graduaihe mielessä muhimassa ja ohjaaja Saksassa! Aloitin loput opintoni intoa täynnä valiten eläinfysiologiaa, biokemiaa ja biofysiikkaa lukujärjestykseni täytteeksi. Kävi kuitenkin niin, että loukkaannuin sählyä pelatessa, könysin loppuvuodesta kaksi kuukautta kyynärsauvojen varassa ja masennuin pahemman kerran. Sain ainoastaan pakolliset kurssit rimaa hipoen suoritettua sinä syksynä.

Opittuani jälleen kävelemään vuodenvaihteen tienoilla pyöräytin graduhommat käyntiin. Hyvin rullaamaan lähtenyt tutkimukseni keskeytyi ikävästi, kun tutkintouudistus pakotti tekemään kandidaatintyön samalle keväälle. Sain tehdä kandini gradun aiheesta, joten siitä oli oikeastaan vain hyötyä kun oli pakko penkoa kirjallisuutta ihan tosissaan jo tutkimuksen alkuvaiheessa. Gradunteko tyssäsi kokonaan muutamaksi kuukaudeksi, ja laboratoriohenkilökunnan kesäloma vapautti minutkin matkustelemaan kesällä. Tahkon ääreen palasin vasta elokuun alussa, ja syksyn aikana sain labrahommat pois alta. Kirjoittaminen alkoi loppuvuodesta, ja sitä vauhditti totaalinen makealakko, johon olimme Marian kanssa alkaneet 1.9.2008. Lakko loppui, kun gradu hyväksyttiin laitosneuvostossa. Omani kesti seitsemän kuukautta ja kaksi päivää.

Minulle pedattiin jatko-opiskelupaikka jo graduntekovaiheessa. Vielä vuosi sitten uskoin vakaasti muuttavani elokuussa 2009 Saksaan jatkamaan tutkimusta graduohjaajani ryhmässä. Asioilla on kuitenkin kumma taipumus lähteä ihan ihmeellisille poluille täysin varoittamatta. Kirjoitin graduni englanniksi, ja sen toiseksi tarkastajaksi määrättiin eräs tohtori Oulun yliopistosta biofysiikalta. Vajaa vuorokausi siitä, kun oli antanut graduni tarkastettavaksi, sain väikkäripaikkatarjouksen biofyysikoilta. He etsivät jotakuta hyönteisten silmät tuntevaa englannintaitoista tekemään käyttäytymiskokeita hyönteisten näkökykyyn liittyen, ja olivat valmiita maksamaan ihan oikeaa palkkaa. Saksassa olisin saanut elellä pienellä apurahalla. Laman uhatessa minun ei tarvinnut pitkään miettiä, kumman paikan otan vastaan.

Takana on nyt seitsemän kuukautta valitsemassani ryhmässä. Tältä pohjalta jatketaan helmikuulla!

Tiputerkuin,