Pitkää perjantaita!

Minulla on vaikka minkälaista kerrottavaa näin pääsiäisen alla. Kaikkea mukavaa (ja vähän turhauttavaakin). 

Aloitetaan vaikka siitä että minulla on ihka oma gradulainen! Olen aivan innoissani. Aloitimme hommat tiistaina eristämällä DNA:ta rantakurvin (Xenus cinereus) verinäytteistä. Tarkoituksenamme on tutkia rantakurvin geneettistä rakennetta sen koko levinneisyysalueen mittakaavassa Perämeren rannalta Itä-Siperiaan saakka. Selvitämme muun muassa, eroavatko levinneisyysalueen reunalla sijaitsevat populaatiot geneettisesti ydinalueella elelevistä populaatioista. Kun levinneisyysalue on laaja, niin kuin rantakurvilla, populaatioiden välillä saattaa olla demografista ja geneettistä vaihtelua, joka kenties vaikuttaa lajin suojeluun. Kerron työstä tarkemmin tässä vuoden mittaan työn edetessä.


















Kuva 1. Rantakurvin poikanen hyppysissäni. Copyright Aija Lehikoinen (luulisin).


Toinen hyvä uutinen on se, että suosirrin mikrosatelliittiaineisto alkaa olla valmis. Tässä kävi vähän hassusti, ja yritän suhtautua asiaan huumorilla (tähän mennessä sujuu ihan hyvin). Nimittäin kävi ilmi, että ABI-niminen laite, josta kaikki mikrosatelliittitulokseni tulevat, oli viallinen! Asia on nyt korjattu, mutta olen tehnyt liioittelematta vähintään kuukausien ylimääräisen työn aineiston kanssa tapellessa. Koska tulokset ovat olleet niin vaikeasti tulkittavia, on se myös vaikuttanut työmotivaatioon ja hidastanut väikkärini etenemistä paljon. Vaikka olen tehnyt tänä vuonna hurjasti töitä, tuntuu että vasta nyt homma alkaa oikeasti etenemään.

Ensinnäkin, luullessani että PCR ei ole toiminut (koska ABI:n tulokset ovat olleet niin huonoja eikä alleeleista ole saanut tolkkua), olen tehnyt samoilta yksilöiltä jopa neljä eri PCR:ää yhtä mikrosatelliittilokusta monistaessani, tuhlaten näin DNA:ta turhaan. Haaskuseen on mennyt myös melkoisen tyyristä, ABI-ajoissa tarvittavaa alleelikokojen määrittämiseen vaadittavaa kokostandardia (yksi pieni 0,2 ml purtilo ainetta maksaa satoja euroja).

Toiseksi, olen monistanut lähes jokaisen viidestätoista mikrosatelliittilokuksestamme erikseen omissa PCR:issään, enkä niin sanotussa Multiplex-PCR:ssä, jossa yhdessä PCR-ajossa voi monistaa vaikkapa kolmea eri lokusta samanaikaisesti (koska ABI-tulokset ovat olleet niin huonoja että olen luullut, etteivät multiplexit toimi). Olen tehnyt kymmeniä ylimääräisiä PCR:iä.

Kolmanneksi, olen taistellut alleelien tulkinnan kanssa (ohjelmalla nimeltä GeneMapper) niin paljon etten muista milloinkaan tehneeni näin kovasti töitä. Alla esimerkkinä lokuksen nimeltä Cme6 uudelleen, toimivalla ABI:lla ajetut alleelit, sekä sen alla vanhat, vialliset ABI-tulokset (kuvat 2 ja 3). Ero on hämmästyttävä.

Kuva 2. Uusi, toimiva ABI-ajo. Molemmista yksilöistä erottuu selvästi kaksi alleelia, ylemmässä yksilön CA1020 alleelit 198 ja 200, alemmassa yksilön CA1021 alleelit 190 ja 192. CA on lyhenne Calidris alpinasta, eli suosirristä.

 

Kuva 3. Vanhan, viallisen ABI-ajon mukaan samat yksilöt, CA1020 ja CA1021, näyttivät tältä. Tulkitsin molemmat aiemmin homotsygooteiksi 198/198, ja 192/192. Ja huomaattehan, kuinka vaikeaa on päättää, laittaako alleelin 198:ksi vai 200:ksi, kun se kuvassa osuu noin 199 kohdalle (samoin alemman yksilön kanssa; onko alleeli 190 vai 192, kun se osuu melkein 191 kohdalle?). Tällaisia pyörittelin päivätolkulla ja vertailin sukulaisten alleeleita ja kävin näitä aina uudestaan ja uudestaan läpi jotta sain alleelit merkittyä systemaattisesti samalla tavalla kaikkiin.


Alla toinen lokus, CAS26, jossa oli aiemmin kaikenlaisia ongelmia (kuvat 4 ja 5). Uusinta-ABI-tuloksia katsellessani minulta kesti kaikkien yksilöiden alleelien selvittämiseen tämän lokuksen osalta yksi ainoa päivä, kun taas aiempien, huonojen tulosten takia en ollut saanut edes käytyä kaikkia yksilöitä läpi viimeisen puolen vuoden aikana!





















Kuva 4. Uuden, toimivan ABI-ajon tulos, jossa näkyy erittäin selkeästi kaksi alleelia (242 ja 246).

Kuva 5. Samainen CAS26-lokus näytti aiemmin tältä (kuvissa eri yksilöt). En ollut varma ovatko tämän lokuksen alleelit parillisia vai parittomia (246 vai 247?), koska pylväät ovat niin leveitä että tulkinta on vaikeaa. Ja mikä on oikean 246-alleelin edessä oleva pylväs? Onko se toinen alleeli vai pelkästään ns. etupiikki? Kävi ilmi, että se ei ole alleeli, vaan jotain ylimääräistä. Molemmat kuvassa olevat yksilöt ovat homotsygootteja alleelin 246 suhteen.


Neljänneksi, koska ABI-laite oli viallinen, vaikutti se myös alleelien koon määrittämisessä käytettävän kokostandardin tulkitsemiseen. Alla esimerkit viallisesta ja toimivasta kokostandardista (kuvat 6 ja 7).

Kuva 6. Viallinen kokostandardi. Piikit ovat aivan liian leveitä, minkä takia alleelien koon määrittäminen epämääräistyy huomattavasti.





















Kuva 7. Toimiva kokostandardi. Piikit ovat selkeitä, ja alleelien koon määrittäminen sujuu mainiosti.


Jos olisin tiennyt että vika on laitteessa eikä näytteissä tai PCR-olosuhteissa, olisin saanut aineiston valmiiksi aikoja sitten. Mistäpä sen olisi voinut tietää? Onneksi tämä kävi kuitenkin ilmi. Ja onni onnettomuudessa - kaikki ABI-näytelevyt olivat tallessa, joten ne täytyi vain ajaa laitteessa uudestaan, enkä siis joutunut pipetoimaan mitään ylimääräistä.

Kolmas mukava uutinen on, että uudet suosirrirenkaat kolahtivat postiluukusta eilen, ja että pääsiäisen jälkeen pääsen maastohommiin. Sirrit ovat siis saapuneet! Tai saapumassa. Etelä-Suomessa niitä on jo nähty reilu viikko takaperin. Kiire tulee olemaan.

Ja vielä neljäskin kiva esiuutinen: minulla on väitöskirjan valmistumisen jälkeisiä suunnitelmia. Enpäs kerrokaan niistä vielä kauheasti, hehe, katsotaan nyt miten tässä suunnitelmat etenevät, mutta sen verran voin paljastaa että ulkomaille olen lähdössä.

Oikein rauhaisaa pääsiäistä kaikille! Aasinsiltana pääsiäisestä ja suklaamunista kanoihin.

Tavataan taas toukokuussa.

Nelli

Huhtikuun ensimmäistä sunnuntaita!

Nyt se pitää jo myöntää – kevät on jo tullut. Lupaan lopettaa takatalven odottamisen ja siirtää ajatukset jo ensi kesään. Ulkona onkin jo niin valoisaa, että myös yöttömät yöt saapuvat kohta Ouluun, ja saavatkin tulla!

Kesässä mulla on ollut töissäkin ajatukset. Minä olen tehnyt tuntitaulukoita, varustelistoja ja aikatauluja, hoitanut lupa-asioita ja kirjoittanut ohjeita. Nämä ei olekaan kesälomavalmisteluja vaan hehei kenttähommia varten. Mulla odottaa taas kesäviikkoja Norjassa alkaen vapusta ja jatkuen syyskuulle. Ei sentään aivan putkeen vaan jaettuna kuuteen pienoiseen reissuun. Ja nyt kun olen päästänyt ne ajatuksiini, niin haluaisin aloittaa ne jo heti!

Kesäkaudessa ensimmäiseksi lähden tunturikurssille opettamaan, vaikkei se vielä kenttäkautta ole, on se tosi kaivattua vaihtelua toimistotöille. Sitä varten ehdin kuukausi sitten käydä Turussa auttamassa kurssin luentojen kanssa. Se oli hassu reissu koska päädyin vähän metsästä esittämään kasvidemoja, jakamaan käytännön ryhmiä ja pitämään turvallisuuskoulutusta. (Mun turvallisuuskoulutus alkoi sillä, että opetin aikuisille ihmisille kuinka kurssibussissa pitää piettää turvavöitä ja veneissä pelastusliivejä:)...) Luentojen jälkeen kurssivalmistelut ovat jatkuneet enemmin määrin, tässä on tullut huomattua että samat monot on tullut luvattua kolmelle kurssilaiselle lainaan ja suksien määrästä on ollut monia tietoja. Minä päätin, että lasken kaiken itse uudelleen, päivitän monisteet ja hoidan ryhmäjaot. Jos vaikka tuplavarmistuksella olisi sitten todennäköisempää, että kaikki tarvittavat välineet saadaan sitten paikalle. Kurssinvastuuvetäjäkin on sittemmin laittanut kaikille kurssilaisille viestiä, että kaikissa tärkeissä asioissa minuun pitää ottaa yhteyttä, sillä mulla langat ovat selvemmässä järjestyksessä:). Koetan siis pitääkin ne niin. Alkusäätöjen lisäksi mun olisi tarkoitus mennä ennen kurssia valmistelemaan kurssipaikkaa tunturitupaan, mä en ole vielä setvinyt sitä lankavyyhtiä ja selvittänyt miten sinne pääsen...

Kuitenkin vielä neljä viikkoa malttia kesäkauteen asti, sillä välillä pitäisi saattaa käsis sellaiseen vaiheeseen, että sen voi haudata kansioon viideksi kuukaudeksi. Siinä on nyt vihdoin tulokset jotakuinkin selkeänä, mutta johdantoa ja pohdintaa pittää vielä muokata vähän sopivammaksi niille tuloksille. Mun toinen ohjaaja on ehtinyt panostaa siihen mun ohella todella paljon ja hän on sammaan aikaan hahmotellut juttua viime kesältä jääneeltä ylijäämäaineistosta. Se on ollutkin tosi hyödyllistä jakaa aineistoa, sillä nyt mäkin ymmärrän paremmin omaa aineistoani, kun Sari selittää, mitä hänen lohkossaan on tapahtunut. Ja muutoin tuskin kukaan malttaisi jutella musta koekäsittelyjen aiheuttamasta typpi-fosfori-stoikiometriasta sun muusta.    

Mulla oli kyllä suuret aikeet saada se lähetettyä se jo ennen kesää juuri noiden ajatuskatko-kuukausien takia, mutta ei sitä voi ajatustaan nopeammin analysoida tai kirjoittaa aineistosta. Ehkä siinä kesänkin aikana ajatukset pääsee muhisemmaan ja jutut muuttuu viisaammiksi:).

Sen sijaan se meidän ryhmän odotettu juttu tuli vihdoin ja viimein ulos. Ja hyvään lehteen se pärähtikin, Nature Climate Change-nimiseen melko kovien juttujen joukkoon, mistä ollaan oltu tosimielissämme. Juttu oli kyllä hurja työvoitto, sillä me kaikki seitsemän kirjoittajaa tehtiin aivan illoiksi ja viikonlopuiksi venähtänyttä työviikkoa koko joulukuun ajan ja jutun tuloksia täydennettiin vielä uudelleen lähettämisen deadlinea edeltäneenä yönä sähköpostin välityksellä Rovaniemen, Nottinghamin ja Oulun välillä. Vaikken ollutkaan jutussa pääkirjoitusvastuussa, silti jutun hyväksymisen jälkeen kilisteltiin Oulussa skumppaa työkäytäväporukalla jo tammikuussa. Osaksi siksi, että mun gradu Ouluun oli samasta aineistosta, ja silloin sen aineistoa paljon jahkailin käytävillä. Eikä nyt jokatyypin gradusta juttu pääse moiseen levikkiin, eikä muutenkaan välttämättä enää koskaan pääse tommoseen huippulehteen kirjottajalistaan. Parin kuukauden odottelun jälkeen juttu on nyt kaikkien nähtävissä täällä: http://www.nature.com/nclimate/journal/vaop/ncurrent/full/nclimate2147.html, mutta tuosta linkistä mentäessä kokonaisesta jutusta pittää vielä maksaa. Ehkä se muuttuu ilmaiseksi, sitten kun se tulee paperilehteen - eli ehkä taas parin kuukauden päästä.

Semmosta kesäunelmointia ja jutun mainontaa tällä kertaa.
Hei, lupasin laittaa tarinoita tundrakurssin teoriaosuuden lisäksi talven hiihtovaellusreissusta. Ei nyt tullut tarinaa, mutta tässä on kuvia onnistuneesta, ei-niin-kovin-lumisesta hiihtoretkestä:):

Kuulemisiin,

-henni

 

Testattu: Sekä retkisuksien saappaat että  retkimonot pitivät vettä!

 

Ääääh, unohdin taas – kahdesti!

Minun vuoroni kirjoittaa olisi ollut jo pari viikkoa sitten, mutta minulla on ollut mielessä vallan jotain muuta viimeaikoina. Kirjoitan siis nyt, koska en voi olla varma, että muistan kirjoittaa perjantaina.

Käsikirjoitukseni ”loputon” hiominen on ollut loppusuoralla koko kevättalven ja, hypätäkseni suoraan loppuun, käsikirjoitukseni lähetettiin lehteen ehdolle tänä maanantaina. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet todella stressaavia. Hiomista, sanojen laskemista, korjauksia, sanojen uudelleen laskemista, kuvien hiomista jne. Siinä vaiheessa viime viikolla, kun kaikki, mihin itse pystyin käsikirjoituksessa ja oheismateriaalissa vaikuttamaan, oli kasassa, muiden kontribuutioiden odottaminen kiristi pinnaani uskomattoman paljon. Muiden kontribuutioilla tarkoitan lähinnä oikolukemista, ja pitäisihän minun ymmärtää, että muut tekevät sitä omien hommiensa ohessa. Silti kaikki ärsytti monta päivää niin, että meinasin välillä ärähdellä jopa työhuonekaverilleni, jolla ei edes ole kässärini kanssa mitään tekemistä.

Maanantaina alkoi lopulta helpottaa, kun ”lapsi lähti maailmalle”. Tottahan sen kanssa joutuu vielä puljaamaan, bumerangien ja toivottavasti lopulta arvioitsijoiden kommenttien muodossa, mutta minua helpotti  suuresti jo saada se edes ensimmäiselle kierrokselle. Nyt ei auta kuin pitää peukut pystyssä.

Olen paraikaa tekemässä lisää okellikokeita, jotta saisin riittävästi otoskokoa eli ”ännää” dataani. Oletan saavani kokeet päätökseen ensi viikolla, ja sitten pitääkin jo alkaa suunnitella seuraavaa käsikirjoitusta. Jospa se ei stressaisi niin paljoa kuin tämä tärkein kässärini. Hirvittää ajatellakin, miten paljon itse väitöskirjan loppuun saattaminen tulee stressaamaan!

Tiedän, tiedän. Se on ihmisestä kiinni ja minun pitäisi vain olla rennompi. Helpommin sanottu kuin tehty!

Stressaamisiin!

Aineisto, valmistaudu käsittelyyn!

Sain eilen tehtyä viimeiset labrat. Olen tehnyt vähintään 10 tunnin päivää koko viikon, ja se on tuottanut tulosta. Olen innoissani! Kuten kuvasta näkyy.

Kuvassa olen juuri lähdössä viemään kahdeksaa kuoppalevyllistä PCR-tuotteita ABI-koneelle ajettavaksi (ABI on se laite, joka määrittää alleelikoot ja lähettää datan tietokoneelleni, jolla pääsen sitten katselemaan alleelikäppyröitä ohjelmalla nimeltä GeneMapper). Tänään olen koko päivän koonnut aineistoa, eli tarkistanut GeneMapperista alleeleita ja kirjannut ne excel-taulukkoon. Merkitsen aina vihreällä värillä ne alleelit, jotka on tarkistettu ja jotka ovat kunnossa, ja taulukko alkaa näyttää mukavan vihreältä.

Sain oikein kunnon töytäisyn eteenpäin viime viikkoisesta ystäväni väitöksestä ja karonkasta. Minäkin haluan karonkan! Minäkin haluan olla tohtori! Minä haluan jatko-opintojen jälkeisen eli post doc -paikan ulkomailta! Ja minä haluan sen mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Yritän nyt siis tosissani saada väitöskirjani valmiiksi vuoden sisään. Motivaatiopuuskassani aloitin myös väitöskirjan yhteenvedon kirjoittamisen (sitä on jo peräti kaksi lausetta kasassa). Kaikki on eteenpäin, ja yrittänyttä ei laiteta. Ennen maastokautta haluan ainakin seuraavan juttuni arvioitavaksi. Ja vaikka jäin taas työttömäksi kuun alussa, se ei menoa haittaa - kyllä sitä apurahaa aina jostain, jossain vaiheessa, tulee. Pääasia että nyt saan hommat etenemään.

Tuntuu että postaukseni toistavat kerta toisensa jälkeen itseään - aina on vaan labrat kesken, ja kesken, ja kesken; mistään muusta harvoin puhun. Toisaalta, sitä tämä on pitkään ollut, ja tänne on mukava aina avautua kun turhauttaa/onnistuu. Ja nyt olen onnistunut. 

Minulla on työhuoneeni seinällä valokuva, jossa olen puoli elämää sitten piskuinen lapinsirripoikue käsissäni. Digitoin sen hienosti (eli otin siitä valokuvan), jotta tekin pääsette sen näkemään. Kuva taitaa olla Oulunsalon Riutusta, silloin kun siellä vielä lapinsirrejä oli. Tämä on mukava valokuva, ja tätä katsoessa tajuaa että kai sitä oikealla alalla on, kun jo tuolloin muinoin, sitä vielä silloin tajuamattaan, sirreistä tykkäsi.

 

Nelli

Pikapäivitys väitöksen merkeissä

Suvi Ponnikas väittelee tänään tohtoriksi kello 12 salissa YB210. Hänen aiheensa on: "Suojelutavoitteiden laatiminen uhanalaisille lintulajeille". 

Tervetuloa kuuntelemaan!

Torstaille vierähtänyt viikonlopun kirjoitus

 Hei taasen, 

kuten näkkyy, kananpoikien lupaama perjantaikirjoittelu ei taaskaan onnistunut ja lähes koko viikon lykkäilyn jälkeen naulaan itteni koneen äärelle – näin kesken torstaipäivää. Ei siis mennyt ihan vuotta, kuten viime tekstissä enteilin, vaan kuukausi täynnä touhua ja tunarointia - tasapuolisesti! 

Viime viikko vierähtikin porotutkijoiden parissa Ruotsin Uumajassa ja reissu oli erityisesti seuran kannalta ihan älyttömän inspiroiva. Siellä odotti poro-työpaja, eli mahtavia luentoja, posterisessio ja vielä maittavampaa ruokaa sekä perjantainen mahtava väitös ja sitäkin maittavampi karonkka (syy myös sille, miksi perjantain kirjoittelu on kaikkien onneksi jätetty välistä…). Poroseminaarissa olin vastuussa yhdestä meidän ryhmän posterista, mutta muuten reissu-agendana oli väitöksen ohella lähinnä rentoilla ja sosialisoida ja ehkä vähän suunnitella tulevia. Uumajasta varsin iso ryhmä tekee maastotöitä samalla alueella, mihin minäkin olen palaamassa ensi kesänä, voitiin siis jutella uusista kesäkuvioista ja sain ensi kertaa kuulla, mitä tuloksia muut ovat samalta alalta saaneet. Ympäristönä Uumajan yliopisto tuntui jättisuurelta, kampuksen kupeessa oli oma kylpylä ja hillitön urheilukeskus sisägolf ja -squashkenttineen, uimahalleineen ja kiipeilyareenoineen. Myös ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita ja tutkijatohtoreita kuhiseva biologian laitos tuntui kutsuvan eloisalta.

Oulu-ystävät Uumajassa yliopiston yrttien vierellä

Perjantain vastaväittäjänä ja poroseminaarin avaajana oli yksi nörtti-idoleistani, ilmastonlämpenemistutkimuksen guru, Eric Post, joka on tehnyt samantyylisiä lämmitys-laidunnus kokeita, mitä munkin väikkäriin kuuluu. Hän on ollut mukana kirjoittamassa yhtä artikkelia, joka on ollut mun työpyödällä levällään koko vuoden - mun viime vuoden aineiston keräys- ja käsittelymenetelmät on lähes kaikki kierrätetty siitä ja oon niin vakuuttunut siitä kirjoitelmasta, että se on mulle jo lähellä pyhää. Että vissiin olin mielissäni. Väittelijänä oli yksi meidän tutkijatuttavuus Elina, jota saa kiittää kaikista meidän koealalta tehdyistä kasvillisuusanalyyseista. Tuore väitös perustui neljään kokeelliseen lämmitys- ja laidunnustutkimukseen ja yhtenä sen loppupäätelmänä oli se että lyhytaikainenkin voimakas laidunnuspulssi voi kumota ilmaston lämpenemisen aikaansaaman pusikoitumisen. Itse kirja oli lempeästi kirjoitettu, mutta lopputulokset ja -päätelmät olivat kuitenkin jämäkän rautaisia - aika ihailtava kokonaisuus siis. Jos väitöskirja oli lempeä, niin samoin oli kyllä väitöstilaisuuskin, joka sekin on Ruotsissa paljon vapaamuotoisempi kuin Suomessa: Oman puheenvuoronsa aikana Elina näytti kuvia tundralta, pohti miltä maisema näyttää viidenkymmenen vuoden päästä, sekä kertoi oman väitöskirjansa tutkimuskysymykset ja metodit, joilla kysymysten vastaamiseen pyrittiin. Sen jälkeen vastaväittäjä esitteli Elinan väitöskirjan tulokset ja kertoi mikä niissä on tieteelle merkityksellistä. Viimeisenä vastaväittäjä ja kolmen hengen paneeli kysyivät Elinalta toista tuntia johtopäätöksistä, tuloksista ja menetelmistä - osa kysymyksistä oli aika jäätäviä. Kuitenkin, väitös meni tosi hyvin ja siitä jäi myös moni kysymys mieleen – varmasti väittelijällekin.  

Uumajan sää heinäkuussa - vesisatteesta kahluu-lummeen

Uumajassa ehdimme myös suunnitella mun ohjaajan kanssa tulevan maastokauden suuntaviivoja, kun kerran vihdoinkin olimme samassa kaupungissa. Suunnitteilla on taas molemmille uusia asioita ja tiedän, etten osaa ennakoida niitä kuitenkaan tarpeeksi hyvin ja että kesä tulee iskemään takapakkeja naamalle. Onneksi mulla on sen puolesta super-reipasta maastoapua luvassa ja maastotuntienkaan ei pitäisi olla viime vuoden tapaan aivan kortilla ja sekunneissa laskettavina (Tässä ratkaisuna se, että aion olla liikkeellä omalla (vuokra-)autolla, enkä siten olisi suurelle porukalle vastuussa, jos tarvitseekin lisäpäivän jos toisenkin – epäsosiaalista ja kalliimpaa, mutta aikapainetta vähentävää). Ensi kesän isoimpana suunnitelmana meillä on katsella miten hiilen varastot ovat reagoineet neljä vuotta kestäneeseen lämmitys-laidunnus-lannoitus kokeeseen ja sen lisäksi uudelleen kartoittaa hiilivarastoja, jotka on mitattu vuonna 2000. Näissä molemmissa jutuissa meidän on tarkoitus tehdä yhteistyötä yhden Uumajalaisen tutkijan kanssa. Kuitenkaan ei ehditty kokoustamaan kolmistaan tämän reissun aikana, ja niinpä kun karonkan aikana istuttiin vierekkäin kiireisen herran kanssa, aloin nokkelasti haastaa kesän suunnitelmista. Sain vastauksen, että hänen mielestään meidän suunnitelmissa ei ole juurikaan järkeä ja että mun ei ainakaan kannata odottaa mitään tuloksia neljäntoista vuoden lämpenemisen vaikutuksista. Ensimmäinen opetus: kaikissa tilanteissa ei kannata jutella tulevista töistä. Toinen opetus: hirvittää jo:/! 

Reissun ohella väikkäriprojektissa ei ole paljoa tapahtunut, vaikka taas on penkkiä kulutettu. Olen malttamattomana odottanut, että artikkeli, jossa oon ollu mukana etenkin graduvaiheessa julkaistaan, mutta sitäkään ei vielä ole tapahtunut, vaikka hyväksymis-skumpista on jo reilu kuukausi. Mulla on tämän kanssa ilmeisesi vähän samanlainen asenneongelma kun bussimatkustamisen kanssa kaupungissa: vaikka ei voi itse vaikuttaa siihen että myöhästyykö ja mihin aikaan on perillä, niin pittää kokoajan tarkistaa, että josko jo nyt oltais perillä / missä vaiheessa ollaan nyt? /  entä nyt? / entä nyt? Helpompi ois painattaa koko artikkeli ite ja heti!  

Ainiin, ne viimeksi kiroamani ordinaatiokuvat lähti muuten aivan lapasista, ja aloin ihan fanittaa koko menetelmää. Siltikään seuraavan jutun tulokset eivät vielä ole valmiita. Tällä kertaa jarruna on se, etten ole tyytyväinen siihen, kuin huonosti sateisten päivien mittaukset käyvät yksiin mun hiilivuomallinnuksien kanssa. Tuuminkin jo, että eipä olisi kannattanut mitata sateella – kurjaahan se oli käytännössäkinJ. Nojoo, toisaalta kai niitten hankaluuksien pitää jossain välissä päästä sitkistämään, nöyrryttämään ja opettamaan… Ja eräille kurssikavereille tämä voi olla ihan mieluinen kehityskäyrä, sillä pään seinään hakkaamisen välttelemiseksi nyt voisi olla hyvä aika palata yhteen vuoden roikkuneeseen kurssiesseeseen. On tainnut kerta muillakin opintopisteet roikkua erään palauttamattoman esseen takia. Vihellysten saattelemana taidan nyt lähteä hakemaan lisä-inspistä tuolta ulkoilmasta – ja aloittaa huomenna sen esseen.  Ensi viikolla olenkin opettamassa Turussa ja hiihtoreissulla. Katotaan kummasta riittää kerrottavaa täällä…

Vi hörs,

-henni

Ystävänpäiväterveiset torakkalabrasta – kuvien kanssa!

Viime viikot ovat olleet minulle suorastaan maanisen työnteon aikaa. Olen usein työskennellyt kellon ympäri ja ollut välillä hyvinkin väsynyt, mutta motivaatio on pysynyt huipussaan. Tällaisella fiiliksellä tulostakin syntyy!

Kovia kokenut lappu torakanjuoksutuslabran ovessa.

Väikkäriprojektini nytkähti rytinällä eteenpäin, kun sain viimeksi mainitsemistani ”okellilappukokeista” merkittäviä tuloksia. Okellien peittämisen piti olla kontrolli laajemmassa, torakan optomotorista vastetta kuvaavassa koesarjassa, mutta nyt näyttää siltä, että teen viimeisen väikkäriini tulevan käsikirjoituksen yksin niistä! Tämä jouduttaa asioita huomattavasti ja motivoi tekemään pitkää päivää. 

Okellilappukokeille on pitänyt tehdä kontrolleja ja ”kontrollien kontrolleja”, joiden analysointi on paraikaa käynnissä. Lisäksi olen alkanut kahlata läpi okelliaiheista kirjallisuutta. Olen siis jälleen edennyt hommissani ”perse edellä puuhun” ja jättänyt syvällisen tutustumisen aihepiiriin ihan liian myöhälle. Milloinhan pääsen tästä tavastani eroon?

Kaikki kiva aina kielletään.

 Tulokseni synnyttivät suoranaisen okellihuuman ryhmässämme. Jopa professorimme innostui ja piti vuorollaan maanantaiseminaariesityksen okellien tunnetuista käyttötarkoituksista ja ekologisesta merkityksestä hyönteisillä. Myös uusia okelleihin liittyviä tutkimusideoita on keksitty, ja kaikki ovat olleet todella tyytyväisiä virtuaalimaailmamme, jonka avulla hyönteisten näköaistista tuntuu paljastuvan uusia asioita jopa ihan vahingossa. Olisipa työnteko aina näin innostavaa!

Meidän hellyttävä ystävänpäiväkortti. Kuka halaisi torakkaa? 

Halihali ja pusipusi,