Pikapäivitys väitöksen merkeissä

Suvi Ponnikas väittelee tänään tohtoriksi kello 12 salissa YB210. Hänen aiheensa on: "Suojelutavoitteiden laatiminen uhanalaisille lintulajeille". 

Tervetuloa kuuntelemaan!

Torstaille vierähtänyt viikonlopun kirjoitus

 Hei taasen, 

kuten näkkyy, kananpoikien lupaama perjantaikirjoittelu ei taaskaan onnistunut ja lähes koko viikon lykkäilyn jälkeen naulaan itteni koneen äärelle – näin kesken torstaipäivää. Ei siis mennyt ihan vuotta, kuten viime tekstissä enteilin, vaan kuukausi täynnä touhua ja tunarointia - tasapuolisesti! 

Viime viikko vierähtikin porotutkijoiden parissa Ruotsin Uumajassa ja reissu oli erityisesti seuran kannalta ihan älyttömän inspiroiva. Siellä odotti poro-työpaja, eli mahtavia luentoja, posterisessio ja vielä maittavampaa ruokaa sekä perjantainen mahtava väitös ja sitäkin maittavampi karonkka (syy myös sille, miksi perjantain kirjoittelu on kaikkien onneksi jätetty välistä…). Poroseminaarissa olin vastuussa yhdestä meidän ryhmän posterista, mutta muuten reissu-agendana oli väitöksen ohella lähinnä rentoilla ja sosialisoida ja ehkä vähän suunnitella tulevia. Uumajasta varsin iso ryhmä tekee maastotöitä samalla alueella, mihin minäkin olen palaamassa ensi kesänä, voitiin siis jutella uusista kesäkuvioista ja sain ensi kertaa kuulla, mitä tuloksia muut ovat samalta alalta saaneet. Ympäristönä Uumajan yliopisto tuntui jättisuurelta, kampuksen kupeessa oli oma kylpylä ja hillitön urheilukeskus sisägolf ja -squashkenttineen, uimahalleineen ja kiipeilyareenoineen. Myös ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita ja tutkijatohtoreita kuhiseva biologian laitos tuntui kutsuvan eloisalta.

Oulu-ystävät Uumajassa yliopiston yrttien vierellä

Perjantain vastaväittäjänä ja poroseminaarin avaajana oli yksi nörtti-idoleistani, ilmastonlämpenemistutkimuksen guru, Eric Post, joka on tehnyt samantyylisiä lämmitys-laidunnus kokeita, mitä munkin väikkäriin kuuluu. Hän on ollut mukana kirjoittamassa yhtä artikkelia, joka on ollut mun työpyödällä levällään koko vuoden - mun viime vuoden aineiston keräys- ja käsittelymenetelmät on lähes kaikki kierrätetty siitä ja oon niin vakuuttunut siitä kirjoitelmasta, että se on mulle jo lähellä pyhää. Että vissiin olin mielissäni. Väittelijänä oli yksi meidän tutkijatuttavuus Elina, jota saa kiittää kaikista meidän koealalta tehdyistä kasvillisuusanalyyseista. Tuore väitös perustui neljään kokeelliseen lämmitys- ja laidunnustutkimukseen ja yhtenä sen loppupäätelmänä oli se että lyhytaikainenkin voimakas laidunnuspulssi voi kumota ilmaston lämpenemisen aikaansaaman pusikoitumisen. Itse kirja oli lempeästi kirjoitettu, mutta lopputulokset ja -päätelmät olivat kuitenkin jämäkän rautaisia - aika ihailtava kokonaisuus siis. Jos väitöskirja oli lempeä, niin samoin oli kyllä väitöstilaisuuskin, joka sekin on Ruotsissa paljon vapaamuotoisempi kuin Suomessa: Oman puheenvuoronsa aikana Elina näytti kuvia tundralta, pohti miltä maisema näyttää viidenkymmenen vuoden päästä, sekä kertoi oman väitöskirjansa tutkimuskysymykset ja metodit, joilla kysymysten vastaamiseen pyrittiin. Sen jälkeen vastaväittäjä esitteli Elinan väitöskirjan tulokset ja kertoi mikä niissä on tieteelle merkityksellistä. Viimeisenä vastaväittäjä ja kolmen hengen paneeli kysyivät Elinalta toista tuntia johtopäätöksistä, tuloksista ja menetelmistä - osa kysymyksistä oli aika jäätäviä. Kuitenkin, väitös meni tosi hyvin ja siitä jäi myös moni kysymys mieleen – varmasti väittelijällekin.  

Uumajan sää heinäkuussa - vesisatteesta kahluu-lummeen

Uumajassa ehdimme myös suunnitella mun ohjaajan kanssa tulevan maastokauden suuntaviivoja, kun kerran vihdoinkin olimme samassa kaupungissa. Suunnitteilla on taas molemmille uusia asioita ja tiedän, etten osaa ennakoida niitä kuitenkaan tarpeeksi hyvin ja että kesä tulee iskemään takapakkeja naamalle. Onneksi mulla on sen puolesta super-reipasta maastoapua luvassa ja maastotuntienkaan ei pitäisi olla viime vuoden tapaan aivan kortilla ja sekunneissa laskettavina (Tässä ratkaisuna se, että aion olla liikkeellä omalla (vuokra-)autolla, enkä siten olisi suurelle porukalle vastuussa, jos tarvitseekin lisäpäivän jos toisenkin – epäsosiaalista ja kalliimpaa, mutta aikapainetta vähentävää). Ensi kesän isoimpana suunnitelmana meillä on katsella miten hiilen varastot ovat reagoineet neljä vuotta kestäneeseen lämmitys-laidunnus-lannoitus kokeeseen ja sen lisäksi uudelleen kartoittaa hiilivarastoja, jotka on mitattu vuonna 2000. Näissä molemmissa jutuissa meidän on tarkoitus tehdä yhteistyötä yhden Uumajalaisen tutkijan kanssa. Kuitenkaan ei ehditty kokoustamaan kolmistaan tämän reissun aikana, ja niinpä kun karonkan aikana istuttiin vierekkäin kiireisen herran kanssa, aloin nokkelasti haastaa kesän suunnitelmista. Sain vastauksen, että hänen mielestään meidän suunnitelmissa ei ole juurikaan järkeä ja että mun ei ainakaan kannata odottaa mitään tuloksia neljäntoista vuoden lämpenemisen vaikutuksista. Ensimmäinen opetus: kaikissa tilanteissa ei kannata jutella tulevista töistä. Toinen opetus: hirvittää jo:/! 

Reissun ohella väikkäriprojektissa ei ole paljoa tapahtunut, vaikka taas on penkkiä kulutettu. Olen malttamattomana odottanut, että artikkeli, jossa oon ollu mukana etenkin graduvaiheessa julkaistaan, mutta sitäkään ei vielä ole tapahtunut, vaikka hyväksymis-skumpista on jo reilu kuukausi. Mulla on tämän kanssa ilmeisesi vähän samanlainen asenneongelma kun bussimatkustamisen kanssa kaupungissa: vaikka ei voi itse vaikuttaa siihen että myöhästyykö ja mihin aikaan on perillä, niin pittää kokoajan tarkistaa, että josko jo nyt oltais perillä / missä vaiheessa ollaan nyt? /  entä nyt? / entä nyt? Helpompi ois painattaa koko artikkeli ite ja heti!  

Ainiin, ne viimeksi kiroamani ordinaatiokuvat lähti muuten aivan lapasista, ja aloin ihan fanittaa koko menetelmää. Siltikään seuraavan jutun tulokset eivät vielä ole valmiita. Tällä kertaa jarruna on se, etten ole tyytyväinen siihen, kuin huonosti sateisten päivien mittaukset käyvät yksiin mun hiilivuomallinnuksien kanssa. Tuuminkin jo, että eipä olisi kannattanut mitata sateella – kurjaahan se oli käytännössäkinJ. Nojoo, toisaalta kai niitten hankaluuksien pitää jossain välissä päästä sitkistämään, nöyrryttämään ja opettamaan… Ja eräille kurssikavereille tämä voi olla ihan mieluinen kehityskäyrä, sillä pään seinään hakkaamisen välttelemiseksi nyt voisi olla hyvä aika palata yhteen vuoden roikkuneeseen kurssiesseeseen. On tainnut kerta muillakin opintopisteet roikkua erään palauttamattoman esseen takia. Vihellysten saattelemana taidan nyt lähteä hakemaan lisä-inspistä tuolta ulkoilmasta – ja aloittaa huomenna sen esseen.  Ensi viikolla olenkin opettamassa Turussa ja hiihtoreissulla. Katotaan kummasta riittää kerrottavaa täällä…

Vi hörs,

-henni

Ystävänpäiväterveiset torakkalabrasta – kuvien kanssa!

Viime viikot ovat olleet minulle suorastaan maanisen työnteon aikaa. Olen usein työskennellyt kellon ympäri ja ollut välillä hyvinkin väsynyt, mutta motivaatio on pysynyt huipussaan. Tällaisella fiiliksellä tulostakin syntyy!

Kovia kokenut lappu torakanjuoksutuslabran ovessa.

Väikkäriprojektini nytkähti rytinällä eteenpäin, kun sain viimeksi mainitsemistani ”okellilappukokeista” merkittäviä tuloksia. Okellien peittämisen piti olla kontrolli laajemmassa, torakan optomotorista vastetta kuvaavassa koesarjassa, mutta nyt näyttää siltä, että teen viimeisen väikkäriini tulevan käsikirjoituksen yksin niistä! Tämä jouduttaa asioita huomattavasti ja motivoi tekemään pitkää päivää. 

Okellilappukokeille on pitänyt tehdä kontrolleja ja ”kontrollien kontrolleja”, joiden analysointi on paraikaa käynnissä. Lisäksi olen alkanut kahlata läpi okelliaiheista kirjallisuutta. Olen siis jälleen edennyt hommissani ”perse edellä puuhun” ja jättänyt syvällisen tutustumisen aihepiiriin ihan liian myöhälle. Milloinhan pääsen tästä tavastani eroon?

Kaikki kiva aina kielletään.

 Tulokseni synnyttivät suoranaisen okellihuuman ryhmässämme. Jopa professorimme innostui ja piti vuorollaan maanantaiseminaariesityksen okellien tunnetuista käyttötarkoituksista ja ekologisesta merkityksestä hyönteisillä. Myös uusia okelleihin liittyviä tutkimusideoita on keksitty, ja kaikki ovat olleet todella tyytyväisiä virtuaalimaailmamme, jonka avulla hyönteisten näköaistista tuntuu paljastuvan uusia asioita jopa ihan vahingossa. Olisipa työnteko aina näin innostavaa!

Meidän hellyttävä ystävänpäiväkortti. Kuka halaisi torakkaa? 

Halihali ja pusipusi, 

Arghh!

En ymmärrä miten unohdin viime perjantaina kirjoittaa - meillä oli vieläpä kyseisenä aamuna Annan ja Hennin kanssa puhetta että minä kirjoitan. Anteeksi. Kevät kun lähenee niin mieli hajamielistyy - on niin paljon tekemistä. 

Labratouhut lähenevät loppuaan - niin myös rahoitus. Mikään syksyn apurahahauista ei tärpännyt, joten olen jälleen kirjoitellut rahoitusanomuksia kevään hakuja varten. Henkilökohtaisen työskentelyapurahan lisäksi haen matka-apurahaa elokuussa Japanissa järjestettävää ornitologian konferenssia varten. Haluaisin käydä jokavuotisessa kahlaajaryhmän konferenssissakin (syyskuun lopulla Virossa), mutta en tiedä saanko molempia varten avustusta.

Sain alkuviikolla vihdoin tehtyä viimeisen PCR:n seuraavaa artikkeliani varten, joten nyt vain odottelen tuloksia. Ensi viikolla pääsen sitten katselemaan alleelikäppyröitä tietokoneen ruudulta - saapa nähdä tulevatko ne tällä kertaa uniin niin kuin pari vuotta sitten kävi - ja kuun lopulla jo analysoimaan aineistoani. Jei!

On se kumma miten labrahommissa aina tuntuu menevän vähintään tuplasti kauemmin kuin alunperin on suunnitellut. Minulla on paha tapa yliarvioida suorituskykyni, minkä takia en välttämättä hahmota kokonaisuutta kunnolla, enkä osaa realistisesti arvioida työhön kuluvaa aikaa. Olen yrittäny päästä tästä ominaisuudesta eroon, koska minusta on itsestäni todella ärsyttävää huomata että asiat, jotka olen luvannut (lähinnä itselleni) hoitaa tiettyyn päivään mennessä, kestävätkin pari kuukautta pidempään - pelkästään sen takia, että kuvittelen itsestäni liikoja. Pääosin tämä johtuu vain siitä, että innostun yleensä asioista liikaa ja koitan tehdä liian montaa asiaa kerralla, ja sen takia keskittyminen olennaiseen herpaantuu. Mutta hyvä että asiat ovat nyt vihdoin edenneet siihen pisteeseen asti että voin alkaa kirjoittaa seuraavaa juttuani ihan pian.

Ensi viikolla pääsen opettamaan molekyyliekologiaa biologeille. Mietiskelin että tunnenkohan niin nuorista bilsalaisista enää ketään, kunnes kuulin että mukana on vakituinen maastoavustajamme Aija! Mukavaa, että edes joku tuttu naama yleisöstä löytyy.

Paitsi töissä, myös kotona on kaikenlaista meneillään. Kevään ensimmäiset chilit on idätetty ja istutettu, ja muitakin harrastuksia (kuten neulomista) piisaa yllin kyllin. Kun töissä on kiireistä, on mukavaa jättää illaksi omaa aikaa aivan muiden puuhien parissa. 

Helmikuun aikana on myös kaikenlaista muuta mukavaa tiedossa, sillä peräti kaksi väikkärintekijää eläinmuseolta väittelee - toinen ensi viikon lopulla, toinen (erittäin hyvä ystäväni) kuun viimeinen päivä. Tämä tietää kaksia juhlia ruokineen ja kuohuvineen. Mikäs sen parempaa.

Nähdään maaliskuussa!

Nelli