Palasin
viime viikonloppuna Etelä-Ruotsista, jossa järjestettiin kolmas Kansainvälinen
selkärangattomien näkökonferenssi eli ICIV, sekä STINT-symposiumi
pimeänäkötutkijoille. Konferenssin puitteet olivat kohdillaan, sillä tapahtumapaikkana
oli Bäckaskogin linna Kristianstadin kunnassa. Linna toimii yleensä ”paremman
väen” lomapaikkana, ja meidän sieltä lähdettyä paikalle on näköjään saapunut Stjärnorna på Slottet -sarjan (Linnan tähdet) kuvausryhmä. Tähän kun lisätään vielä koko
viikko aurinkoa sekä lämmin, matala järvi, jossa sai käydä pulahtamassa
lounastauolla, konferenssi muistutti tavallaan lomaa, vaikka luentosessiot kävivätkin
istumalihaksille.
Viiden ja puolen päivän aikana kuultiin plenaryt mukaan luettuna 75 esitelmää, ja postereita oli kuutisenkymmentä. Mites plenary pitää suomentaa? Yleisluento? En tiedä, mutta se tarkoittaa tietyn aihealueen aluksi pidettävää laajaa esitelmää aiheesta. ICIV-konferenssissa plenaryt olivat tunnin mittaisia, kun normaalit puheet kestivät 20 minuuttia. Puheet oli jaoteltu seitsemään eri aihealueeseen, kuten ”Transduktio, signaalinvälitys ja koodaus”, ”Navigaatio ja orientaatio” ja ”Värinäkö”. Riemukseni -vaikka olisihan se pitänyt arvata, kun konferenssin logoksi on vakiintunut kyseisen elukan erikoinen silmä- mukana oli muutama esitys sirkkaäyriäisistä ja niiden tutkimisesta. Tutkin ehkä ihan vääränlaisia eläimiä, koska minun työpäiväni eivät koostu Isolla Valliriutalla sukeltelemisesta ja sirkkaäyriäisten takapään jaokkeiden kuvaamisesta polarisaatiosuotimen kanssa ja ilman…
Tutkijoiden intohimo aiheeseensa näkyi toisinaan jo luennon otsikosta, vai mitä voi sanoa vaikkapa tästä: ”Optics of (a)cute insect eyes”? Kyse oli tietenkin näöntarkkuudesta (visual acuity/acuteness), mutta herra Stavengan innostus hyönteissilmiä kohtaan lienee vain kasvanut vuosikymmenten aikana. Paikalla oli myös ihan uskomattomia ”tervaskantoja”: vanhin puheen pitänyt tutkija oli 86-vuotias Adrian Horridge, joka paljastui varsinaiseksi naistenmieheksi, kun satuimme eräänä iltana vieretysten päivällispöytään. Ohjaajani sanoi lukeneensa Horridgen kirjoituksia jo lukiopoikana 70-luvulla, ja hän jo tuolloin hyönteisnäkötutkimuksen nestori.
Varsinaisen konferenssin loputtua jäimme vielä pariksi päiväksi pimeänäkösymposiumiin, joka oli järjestetty STINT:n (Stiftelsen för internationalisering av högre utbildning och forskning) tuella. Symposiumin aikana kuultiin 12 luentoa, joista yhdessä oma professorimme esitteli meidän laboratoriossa käynnissä olevaa tutkimusta. Postereita symposiumissa oli parikymmentä, joiden joukossa oli kaksi minun tutkimustani esittelevää posteria: Elektrofysiologisen puolen esitteli ohjaajani, käyttäytymiskokeet minä itse. Olin suunnitellut postereista toisiinsa liittyvän parin, koska tutkimuksessani vertaillaan käyttäytymisvasteita näköreseptorien vasteisiin. Posterimme herättivät mukavasti keskustelua sekä konferenssin että symposiumin aikana, ja palaute oli hyvin rohkaisevaa. Muutamia uusia harkitsemisen arvoisia ideoita esitettiin myös.
Suureksi iloksemme elektrofysiologiaposterimme voitti symposiumin parhaan posterin palkinnon, ja vielä kirkkaasti. Palkintoraadin puhemies sanoi, että kolme neljästä raatilaisesta oli heti alkuun ilmoittanut sen suosikikseen. Perusteluissa sanottiin myös, että raati huomasi kyllä, että kyseessä oli posteripari, mutta palkinto voitiin antaa vain yhdelle. Palkintona olivat kirjat Land & Nilsson: Animal Eyes; Warrant & Nilsson: Invertebrate vision sekä Strausfeld: Arthropod brains. Kaksi ensimmäistä ovat tuttuja opuksia, ja kaikki varmasti hyödyllistä luettavaa väikkäriäkin ajatellen.
Kaiken muun hyvän lisäksi pääsin vielä Kristianstadsbladetiin pikkuhaastatteluun. Sekä sukunimeni että kotikaupunki tuli juttuun väärin, vaikka reportterin lehtiöön asti ne säilyivät oikeina. Yritin myös selittää, että kaupunki on Uleåborg siellä Pohjanlahden rannalla, mutta näinhän siinä aina kuitenkin käy. Kuvan taustalla pilkottavat myös molemmat posterini. Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.
Viiden ja puolen päivän aikana kuultiin plenaryt mukaan luettuna 75 esitelmää, ja postereita oli kuutisenkymmentä. Mites plenary pitää suomentaa? Yleisluento? En tiedä, mutta se tarkoittaa tietyn aihealueen aluksi pidettävää laajaa esitelmää aiheesta. ICIV-konferenssissa plenaryt olivat tunnin mittaisia, kun normaalit puheet kestivät 20 minuuttia. Puheet oli jaoteltu seitsemään eri aihealueeseen, kuten ”Transduktio, signaalinvälitys ja koodaus”, ”Navigaatio ja orientaatio” ja ”Värinäkö”. Riemukseni -vaikka olisihan se pitänyt arvata, kun konferenssin logoksi on vakiintunut kyseisen elukan erikoinen silmä- mukana oli muutama esitys sirkkaäyriäisistä ja niiden tutkimisesta. Tutkin ehkä ihan vääränlaisia eläimiä, koska minun työpäiväni eivät koostu Isolla Valliriutalla sukeltelemisesta ja sirkkaäyriäisten takapään jaokkeiden kuvaamisesta polarisaatiosuotimen kanssa ja ilman…
Tutkijoiden intohimo aiheeseensa näkyi toisinaan jo luennon otsikosta, vai mitä voi sanoa vaikkapa tästä: ”Optics of (a)cute insect eyes”? Kyse oli tietenkin näöntarkkuudesta (visual acuity/acuteness), mutta herra Stavengan innostus hyönteissilmiä kohtaan lienee vain kasvanut vuosikymmenten aikana. Paikalla oli myös ihan uskomattomia ”tervaskantoja”: vanhin puheen pitänyt tutkija oli 86-vuotias Adrian Horridge, joka paljastui varsinaiseksi naistenmieheksi, kun satuimme eräänä iltana vieretysten päivällispöytään. Ohjaajani sanoi lukeneensa Horridgen kirjoituksia jo lukiopoikana 70-luvulla, ja hän jo tuolloin hyönteisnäkötutkimuksen nestori.
 |
| Hämäränäköä à la ruotsalainen sammakko. |
Varsinaisen konferenssin loputtua jäimme vielä pariksi päiväksi pimeänäkösymposiumiin, joka oli järjestetty STINT:n (Stiftelsen för internationalisering av högre utbildning och forskning) tuella. Symposiumin aikana kuultiin 12 luentoa, joista yhdessä oma professorimme esitteli meidän laboratoriossa käynnissä olevaa tutkimusta. Postereita symposiumissa oli parikymmentä, joiden joukossa oli kaksi minun tutkimustani esittelevää posteria: Elektrofysiologisen puolen esitteli ohjaajani, käyttäytymiskokeet minä itse. Olin suunnitellut postereista toisiinsa liittyvän parin, koska tutkimuksessani vertaillaan käyttäytymisvasteita näköreseptorien vasteisiin. Posterimme herättivät mukavasti keskustelua sekä konferenssin että symposiumin aikana, ja palaute oli hyvin rohkaisevaa. Muutamia uusia harkitsemisen arvoisia ideoita esitettiin myös.
Suureksi iloksemme elektrofysiologiaposterimme voitti symposiumin parhaan posterin palkinnon, ja vielä kirkkaasti. Palkintoraadin puhemies sanoi, että kolme neljästä raatilaisesta oli heti alkuun ilmoittanut sen suosikikseen. Perusteluissa sanottiin myös, että raati huomasi kyllä, että kyseessä oli posteripari, mutta palkinto voitiin antaa vain yhdelle. Palkintona olivat kirjat Land & Nilsson: Animal Eyes; Warrant & Nilsson: Invertebrate vision sekä Strausfeld: Arthropod brains. Kaksi ensimmäistä ovat tuttuja opuksia, ja kaikki varmasti hyödyllistä luettavaa väikkäriäkin ajatellen.
Kaiken muun hyvän lisäksi pääsin vielä Kristianstadsbladetiin pikkuhaastatteluun. Sekä sukunimeni että kotikaupunki tuli juttuun väärin, vaikka reportterin lehtiöön asti ne säilyivät oikeina. Yritin myös selittää, että kaupunki on Uleåborg siellä Pohjanlahden rannalla, mutta näinhän siinä aina kuitenkin käy. Kuvan taustalla pilkottavat myös molemmat posterini. Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.
Konferenssista
kirjoitetun jutun voi lukea täältä.
Ruotsista paluun
jälkeen minulla on ollut ihan hirveä draivi päällä töissä. Päätimme reissun
päällä, mihin lehteen yritämme saada käsikirjoitukseni, ja olen oikeastaan
kirjoittanut koko jutun uusiksi tämän viikon aikana lehden formaatin
mukaisesti. On se vaan mahtava tunne, kun tekstiä syntyy!
Eipä tässä muuta
kuin pitäkää jalat kuivina tuolla sateessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti