perjantai 22. lokakuuta 2010

Kuvafiilistelyä Ruotsista

Aistiekologian kurssi on nyt takana. En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään erityisen järkevää kurssista. Sen sijaan minulla on muistikortti käynnä kivoja kuveja (lähinnä Falsterbosta), joita nyt teille esittelen.


Hanhien kiikarointia tuulisella Falsterbon niemellä.


Falsterbon maisemia.


Tässäpä Nellille isokuovi. :)


Ruotsalaisia bongareita viettämässä lauantaiaamua.


Karvamatu.


Falsterbon lintuasemalla saatin esittely rengastustoiminnasta asemalla. Esittelijä kertoi, että asemalla on rengastettu jo lähes miljoona lintua. Muutaman päivän päästä saimme uutisen, että miljoonas lintu oli sinitiainen, joka sai kinttuunsa kultaisen renkaan.


Tämä sinitijjjjjainen oli äkänen.


Isolepinkäinenkin oli lentänyt aamulla verkkoon.


Kuten myös varpushaukka, joka tässä pääsee takaisin yläilmoihin.


Hippiäinen verkossa.


Falsterbo on aika ristiriitainen paikka. Tuulisella niemellä on rengastusasemana toimivan majakan lisäksi golfkenttä ja kesäisin ilmeisesti vilkas uimaranta. On siis mahdollista nähdä lintumiehiä, polvihousuisia golfareita ja auringonpalvojia samassa maisemassa.


Toinen matu. Tämä on vissiin joku kiitäjän tai muun yöperhosen toukka?


Ehana marjakuva Lundin kasvitieteelliseltä puutarhalta.


Jos Lapin Kulta on poronkusta, niin mitä tämä ruotsalainen Elk Brew sitten mahtaa olla..?

Näin höpöjä tällä kertaa. Seuraavaan kertaan, ja elekäähän vilustuko!

3 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Kyllä tuollaisten reissujen jälkeen jaksaa taas ihan erilailla painaa töitä :)

    VastaaPoista
  2. Toukalle nimi :-) http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/cocoss-p.htm

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia anonyymille tunnistuksesta!

    VastaaPoista