perjantai 5. helmikuuta 2010

Epävarmuudesta...

...aka "Angstia syvällisten asioiden äärellä"

Lukio-opetus on siitä vaarallista, että se tarjoilee oppijalle helposti hallittavia kokonaisuuksia. Nämä kokonaisuudet sekoitettuna sellaisiin naiiveihin mieliin kuin omani, on vaarallinen yhdistelmä. Lukiosta päästyäni tunsin tietäväni kaikesta kaiken.

Tärkein asia, minkä ensimmäisenä opiskeluvuotenani yliopistossa opin oli, että en tiedä mistään mitään ja kaikki aiemmin oppimani on väärää tai puutteellista tietoa, mutta minulla on mahdollisuus oppia. Ei missään nimessä kaikkea kaikesta, mutta aika paljon jostain, jos olen ahkera.

Ei siis mukavia kokonaisuuksia joissa on alku ja loppu jotka kivasti sitovat sisällön helposti omaksuttavaksi paketiksi. Yliopiston tehtävä on paitsi kouluttaa, myös tuottaa jatkuvasti uutta tietoa. Tästä tietenkin pitäisi voida päätellä, että uusin tieto ei ole koskaan ”valmista”. Tämän tajuaminen voi olla opiskelijalle masentavaa. Minulle itselleni se ainakin oli ja on edelleen.

Sen lisäksi, että uutta tietoa tuotetaan ja vanhaa muokataan koko ajan, on usein olemassa monia rinnakkaisia teorioita, joista ei – ainakaan juuri tällä hetkellä – voi sanoa, mikä niistä on kuvaavin tai ”paras”. Tämä teoriaviidakko ajoi minut aikanaan lopullisesti (niinhän silloin luulin) pois ekologian alalta. Eläinfysiologia tuntui tarpeeksi eksaktilta: tehdään mittaus, josta saadaan numeerista dataa, jonka käsittely antaa suoraan yksioikoisesti selitettävän tuloksen. Jos mitataan, paljonko happea pulu kuluttaa kököttäessään kaksi tuntia metaboliakammiossa, tulos on tarkalleen juuri se, minkä mittauslaitteisto antaa, eikä sitä tarvitse yrittää sovittaa johonkin vallalla olevaan teoriaan jossa on villeinä poukkoilevia muuttujia joita ei voi mitenkään hallita. Näin ainakin ajattelin. Ja nyt teen käyttäytymistutkimusta, eli luikin vähin äänin takaisin ekologian epävarmaan maailmaan…

Juttelimme vastikään maisteriystäväni kanssa siitä, miten vääränlainen kuva biologiaa opiskelemaan hakevilla on biologiasta ja biologin työstä. Puhuimme lähinnä niistä hakijoista, joilla on kenties ihan oikeaa opiskelumotivaatiota, mutta tietynlainen todellisuudentaju puuttuu. Eihän kaikkien oppialojen ominaisongelmien tuntemusta voi vaatia lukioiden opinto-ohjaajilta, mutta olisi reilua, että opiskelupaikkaa hakevat tietäisivät mihin ovat lusikkansa tuikkaamassa jo ennen kuin saavat siitä maistiaiset. Ystäväni oli malliopiskelija, mutta gradua tehdessä hän tajusi, että tutkija-biologin arki ei ole häntä varten. Hän ei kestäisi sitä epävarmuutta, mikä liittyy jo pelkästään tutkimuksen tekoon ja julkaisemiseen. Valmiin tutkijan arkeen kuuluu näiden lisäksi yleensä vielä epävarmuus rahoituksesta ja yleensäkin töiden jatkumisesta. Intohimoa biologiaa ja tutkimusta kohtaan voi olla, mutta jos oma mieli ei kestä epävarmuutta, tämä on paha ammatti.

Sitten on tietenkin vielä se tosiasia, että valmistuneille biologeille ei yleensä ottaen ole töitä. Suoraan opintojen jälkeen töitä saavan täytyy olla joko ihan pirun hyvä tai todella onnekas. Me kananpojat olemme tietenkin molempia… *röyhistää rintahöyheniä* Vakavasti puhuen, monille jatko-opiskelu avautuu ainoana selviytymisvaihtoehtona, jos vaihtoehtoina on työttömyys tai ”Siwan kassa”, kuten kiltahuoneella sanotaan (ei pahalla Siwan kassoja kohtaan). Jatko-opiskelijan palkka – mikäli hän oikeaa palkkaa saa – on huomattavasti maisterien palkkasuosituksia alempi. Tätä vauhtia tohtoreitakin on kohta niin paljon, että työnhaku ei helpotu lainkaan vaikka jatko-opinnot olisivat suoritettuna. Lisää suloista epävarmuutta siis luvassa myös tulevaisuudessa.

Näitä asioita tulee mietittyä väitöstutkimusta tehdessä. Jotta en vaikuttaisi täysin masentuneelta tai pessimistiltä, täytyy sanoa, että itse pääasiassa nautin tutkimuksen tekemisestä. Kuten opiskelussakin, tutkimusta tehdessä on omat hankaluutensa, mutta mikäli niitä pystyy sietämään, lopputulos on yleensä hyvin palkitseva. Seuraavalla viikolla toivon mukaan tulee taas jotain piristävämpää lukemista, joten älkää masentuko.

Sitä odotellessa haluan kuitenkin mainostaa viimeisintä Anna ja Pikkutorakat -nauhoitetta nimeltään Abbey Roach. Saatavana avi- ja mat-tiedostoina hyvinvarustelluista käyttäytymislaboratorioista.



Seuraavaan kertaan,

4 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä tärkeä aihe, josta pitää muistaa puhua ja pitää vähän meteliä toisinaan. Teksti olisi voinut olla mun näppikseltä :)

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, jossain sentään on vielä töitä tohtoreillekin:

    http://www.nature.com/naturejobs/2010/100211/full/nj7282-835b.html

    Sama lyhyesti suomeksi: Intia aikoo lisätä potkua tieteeseensä ja tarvitsee siksi ainakin 7000 tohtoritasoista tutkijaa vuoteen 2014 mennessä täyttämään jo olemassa olevia virkoja tiedekunnissa ja uusiin instituutioihin perustettavia vakansseja. Palkka lienee vielä kehnompi kuin länsimaissa, mutta elinkustannuksetkin lienevät pienemmät, ja töitä ainakin olisi tarjolla.

    Eli eiköhän muuteta kaikki valmistumisen jälkeen joukolla Intiaan. ;)

    VastaaPoista
  3. Tuo lukio-opetuksen jälkeinen osaamisharha taitaa olla kaikilla aloilla. Tuskin se on realistista, että lukiossa voisi saada realsitisen kuvan jonkin alan arjesta, mutta kyllä opetuksessa voisi mainita sen, että tiedot ovat alkeiden perusteita yliyksinkertaistettuna, joita tarvitaan siihen, että voi alkaa varsinaisesti opiskella alaa. Tuskin se lukiolaisten itsetuntoa murskaisi.

    Ai niin, toivotan vielä loistavia tuloksia, suopeita referoijia ja avokätisiä rahoittajia teille kaikille - unohtamatta lempeää vastaväittäjää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos!

    Muistan että minua ärsytti yliopisto-opiskelun aloitettuani se, kun luulin tietäväni jo paljon, ja silti mikään aiemmin oppimistani asioista ei sitten mennytkään kuitenkaan niin kuin piti, vaan aina tuli uusia juttuja. Nyt se ei enää ärsytä, päinvastoin. Ehkä tosiaan pieni vinkki lukioaikana siitä, että varautukaa tulevaan, voisi auttaa. :)

    VastaaPoista