keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Keskiviikko-suositus: näyttelyyn!

Heihoi! 
Mää oon viime aikoina töiden sivussa (ja ehkä hieman siinä päälläkin) puuhaillut näyttelyä Sanginjoen ulkometsästä kaupunginkirjastolle. Itse olen osallistunut lähinnä näyttelyn tekstien muodossa, valokuvat on ihan muilta kerätty..  
Siitä tuli sen verran komia, että pittää mainostaa ihan täälläkin. Käykää kurkkaamassa, paikan päällä myös ohjeet minne Sanginjoelle voi lähteä retkelle. Arkisin kirjasto on auki 9-20, lauantaisin 9-16 ja sunnuntaisin 12-16.

Alla kuvin: 

Valokuvia ikkunoita vasten. Oikeanpuoleisen seinän aukko aiheutui yhden kuvan tippumisesta. Nyt sekin karatesankari on taas seinällä. 

Lajikollaasit sienistä, kasveista ja linnuista sekä aikajana Sanginjoen ulkometsän vaiheista vuodesta 1605 alkaen. 

Sisäänkäynti näyttelytilaan

Info Sanginjoen ulkometsästä, kuukkeli sekä kyltti toiveajattelusta.

Kelo ja sivuseinän kuvia.



Kartta Sanginjoelta
Suojeluarvoista

Tietopaketti ennallistamisesta
Revontulet Kalimeenlammella. Kuva on siis yksi näyttelyn tauluista, jonka värit todellisuudessa on paljon tätä taltiota makeammat.

Seppo Leinoselta tilattu teos Sanginjoen suojelusta


Siinäpä ne. 
Samalla tuli näyttelykin tallennettua bittimuotoon. Viimeisenä vielä kuva viime retkeltä Sanginjoen Isokankaalta. Vappuviikonloppuna kesän pystyi jo haistaa saapuvan:).


-henni 
Sanginjoella vappuviikonloppuna 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti