sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Huhtikuun ensimmäistä sunnuntaita!



Nyt se pitää jo myöntää – kevät on jo tullut. Lupaan lopettaa takatalven odottamisen ja siirtää ajatukset jo ensi kesään. Ulkona onkin jo niin valoisaa, että myös yöttömät yöt saapuvat kohta Ouluun, ja saavatkin tulla!
Kesässä mulla on ollut töissäkin ajatukset. Minä olen tehnyt tuntitaulukoita, varustelistoja ja aikatauluja, hoitanut lupa-asioita ja kirjoittanut ohjeita. Nämä ei olekaan kesälomavalmisteluja vaan hehei kenttähommia varten. Mulla odottaa taas kesäviikkoja Norjassa alkaen vapusta ja jatkuen syyskuulle. Ei sentään aivan putkeen vaan jaettuna kuuteen pienoiseen reissuun. Ja nyt kun olen päästänyt ne ajatuksiini, niin haluaisin aloittaa ne jo heti!

Kesäkaudessa ensimmäiseksi lähden tunturikurssille opettamaan, vaikkei se vielä kenttäkautta ole, on se tosi kaivattua vaihtelua toimistotöille. Sitä varten ehdin kuukausi sitten käydä Turussa auttamassa kurssin luentojen kanssa. Se oli hassu reissu koska päädyin vähän metsästä esittämään kasvidemoja, jakamaan käytännön ryhmiä ja pitämään turvallisuuskoulutusta. (Mun turvallisuuskoulutus alkoi sillä, että opetin aikuisille ihmisille kuinka kurssibussissa pitää piettää turvavöitä ja veneissä pelastusliivejä:)...) Luentojen jälkeen kurssivalmistelut ovat jatkuneet enemmin määrin, tässä on tullut huomattua että samat monot on tullut luvattua kolmelle kurssilaiselle lainaan ja suksien määrästä on ollut monia tietoja. Minä päätin, että lasken kaiken itse uudelleen, päivitän monisteet ja hoidan ryhmäjaot. Jos vaikka tuplavarmistuksella olisi sitten todennäköisempää, että kaikki tarvittavat välineet saadaan sitten paikalle. Kurssinvastuuvetäjäkin on sittemmin laittanut kaikille kurssilaisille viestiä, että kaikissa tärkeissä asioissa minuun pitää ottaa yhteyttä, sillä mulla langat ovat selvemmässä järjestyksessä:). Koetan siis pitääkin ne niin. Alkusäätöjen lisäksi mun olisi tarkoitus mennä ennen kurssia valmistelemaan kurssipaikkaa tunturitupaan, mä en ole vielä setvinyt sitä lankavyyhtiä ja selvittänyt miten sinne pääsen...

Kuitenkin vielä neljä viikkoa malttia kesäkauteen asti, sillä välillä pitäisi saattaa käsis sellaiseen vaiheeseen, että sen voi haudata kansioon viideksi kuukaudeksi. Siinä on nyt vihdoin tulokset jotakuinkin selkeänä, mutta johdantoa ja pohdintaa pittää vielä muokata vähän sopivammaksi niille tuloksille. Mun toinen ohjaaja on ehtinyt panostaa siihen mun ohella todella paljon ja hän on sammaan aikaan hahmotellut juttua viime kesältä jääneeltä ylijäämäaineistosta. Se on ollutkin tosi hyödyllistä jakaa aineistoa, sillä nyt mäkin ymmärrän paremmin omaa aineistoani, kun Sari selittää, mitä hänen lohkossaan on tapahtunut. Ja muutoin tuskin kukaan malttaisi jutella musta koekäsittelyjen aiheuttamasta typpi-fosfori-stoikiometriasta sun muusta.    
Mulla oli kyllä suuret aikeet saada se lähetettyä se jo ennen kesää juuri noiden ajatuskatko-kuukausien takia, mutta ei sitä voi ajatustaan nopeammin analysoida tai kirjoittaa aineistosta. Ehkä siinä kesänkin aikana ajatukset pääsee muhisemmaan ja jutut muuttuu viisaammiksi:).

Sen sijaan se meidän ryhmän odotettu juttu tuli vihdoin ja viimein ulos. Ja hyvään lehteen se pärähtikin, Nature Climate Change-nimiseen melko kovien juttujen joukkoon, mistä ollaan oltu tosimielissämme. Juttu oli kyllä hurja työvoitto, sillä me kaikki seitsemän kirjoittajaa tehtiin aivan illoiksi ja viikonlopuiksi venähtänyttä työviikkoa koko joulukuun ajan ja jutun tuloksia täydennettiin vielä uudelleen lähettämisen deadlinea edeltäneenä yönä sähköpostin välityksellä Rovaniemen, Nottinghamin ja Oulun välillä. Vaikken ollutkaan jutussa pääkirjoitusvastuussa, silti jutun hyväksymisen jälkeen kilisteltiin Oulussa skumppaa työkäytäväporukalla jo tammikuussa. Osaksi siksi, että mun gradu Ouluun oli samasta aineistosta, ja silloin sen aineistoa paljon jahkailin käytävillä. Eikä nyt jokatyypin gradusta juttu pääse moiseen levikkiin, eikä muutenkaan välttämättä enää koskaan pääse tommoseen huippulehteen kirjottajalistaan. Parin kuukauden odottelun jälkeen juttu on nyt kaikkien nähtävissä täällä: http://www.nature.com/nclimate/journal/vaop/ncurrent/full/nclimate2147.html, mutta tuosta linkistä mentäessä kokonaisesta jutusta pittää vielä maksaa. Ehkä se muuttuu ilmaiseksi, sitten kun se tulee paperilehteen - eli ehkä taas parin kuukauden päästä.

Semmosta kesäunelmointia ja jutun mainontaa tällä kertaa.
Hei, lupasin laittaa tarinoita tundrakurssin teoriaosuuden lisäksi talven hiihtovaellusreissusta. Ei nyt tullut tarinaa, mutta tässä on kuvia onnistuneesta, ei-niin-kovin-lumisesta hiihtoretkestä:):

Kuulemisiin,
-henni


Testattu: Sekä retkisuksien saappaat että  retkimonot pitivät vettä!
 

3 kommenttia:

  1. Hirmusti onnea julkaisusta! Tuosta on tosi hyvä jatkaa eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos anna:)! Koetin ehotella nellile uusia tipukahveja, mutta nyt on tauti tiellä:(. Otetaanko ens viikolla - sopisi pääsiäisen kanssa ku kananpojat orrelle!?

      Poista
    2. Ensi viikolla sopii hyvin kahvittelut. :)

      Poista