Kävin syyskuun lopulla IWSG:n (International Wader Study Group:in) järjestämässä kahlaajakonferenssissa, joka viime vuonna oli Portugalissa. Tällä kertaa samainen tapahtuma pidettiin pienessä Strathpefferin kylässä, nelisen tuntia bussilla Edinburghista pohjoiseen.
Poiketen viime kerrasta, tänä vuonna pidin konferenssissa esitelmän, ensimmäiseni ulkomailla. Aiheena tuttu ja turvallinen lapinsirri ja sen geneettinen populaatiorakenne. Olin valmistautunut tosi hyvin ja esitelmä meni mainiosti - mutta silti jännitti niin etten saanut aamulla syötyä mitään. Olihan katsomo täynnä kahlaajatutkijoita, mitäpä minä pieni osaisin heille kertoa, reilusti yli satapäiselle yleisölle. Kuitenkin jännitys kaikkosi heti kun pääsin puhumaan. Osasin vastata kysymyksiinkin suhteellisen hyvin. Ja ensimmäistä kertaa puhuin ilman lunttilappua (tai raapustin minä hätäpäissäni juuri ennen esitystä pienen lappusen, mutta en katsonut sitä kertaakaan esityksen aikana). Olen oikein tyytyväinen itseeni!
Lopetin esitelmäni kiittämällä erästä lähisukulaistani, joka on ollut minulle suuri inspiraationlähde, syy miksi olen biologi ja ylipäänsä tutkin lapinsirriä - ja joka muuten puolenkymmentä vuotta sitten sai valmiiksi oman väitöskirjansa lapinsirristä. Kiitos isi.
Nelli ja Nellin esitelmä. Copyright Aija Lehikoinen.
Konferenssissa oli lukuisia mielenkiintoisia esitelmiä kahlaajien elinympäristöistä, ruokailukäyttäytymisestä, genetiikasta, muuttoreiteistä, populaatiokoon muutoksista, sulkasadosta, patogeeneistä - kaikesta mitä kuvitella saattaa. Kahlaajat ovatkin erityisen monimuotoinen, maailmanlaajuinen linturyhmä, joten tutkittavaa riittää. On mukava olla osana yhteisöä, jolta paitsi saa paljon tietoa, mutta jolle voi myös itse antaa oman panoksensa.
Konferenssitapahtumien ohella paikalliseen ympäristöön ja kulttuuriin piti tietenkin tutustua. En ole aiemmin käynyt Skotlannissa, ja Isossa-Britanniassakin vain Birminghamissa (jota ei voi kovin esteettiseksi paikaksi sanoa), joten rakastuin heti ylämaan kauniiseen luontoon - sen vuoriin, puihin, ilmastoon ja kilttimiehiin.
Kävimme muun muassa katsomassa Loch Nessin hirviötä (ei näkynyt), vietimme hieman aikaa linturetkillä (näimme varpusia, variksia ja punarinnan), söimme haggista (näin kasvissyöjänä voin sanoa että oli herkullista), ja tanssimme skottilaisia kansantansseja (huh!).
Kaunista maisemaa. Copyright Aija Lehikoinen.
Reissulla oli mukana kesän maastokaveri Aija (kiitos kuvista hänelle), jonka kanssa matkasimme konferenssin jälkeen vielä päiväksi Edinburghiin seikkailemaan. Ehdin onneksi nähdä lähtöpäivänä isohaarahaukan, joten reissun lintusaldo jäi kokonaisuudessaan plussan puolelle.
Haikeana palasin sateiseen ja tuuliseen Helsinkiin loistavan matkan jälkeen, kokemusta rikkaampana, jäljellä läjä mustelmia ja nyrjähtänyt nilkka (kiitos kansantanssien). Taisin jättää osan itsestäni ylämaille.
Nelli
Skotlanti on kyllä hienoa seutua!
VastaaPoistaTulee aina ikävä kun lukee tällaisia juttuja!
Antti