Näytetään tekstit, joissa on tunniste virtuaalipallo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virtuaalipallo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. toukokuuta 2012

Sorisorisorisori!

Kyllä, unohdin! Kahtena viikkona peräkkäin, tosin selittelen kovasti sillä, että viime viikolla olin sairaslomalla... En vain ole muistanut kirjoittaa. Pahoitteluni.

Meillä oli täällä jännä päivä. Suomen akatemia on tällä vikolla tehnyt arviointikäynnin kaikissa Suomen fysiikkaa opettavissa yliopistoissa ja tutkimusryhmissä. Tänään, ilmeisesti kiertonsa viimeisenä päivänä, ulkomaalainen arvioitsijakaksikko kävi meillä. Heille piti tietenkin demota myös palloset-upia, ja kovin haltioissaan he vaikuttivat olevan. Kamerakännykkä räpsyi torakan juostessa. Olen päässyt demoamaan virtuaalipalloa myös The Times Educational Supplementin journalistille, joka palloartikkelin ilmestymisen jälkeen lensi Ouluun ihan vain haastattelemaan proffaamme ja ihastelemaan palloamme. Hän oli sellainen englantilaisen koulutetun herrasmiehen perikuva huoliteltuine puheenparsineen ja pikkutakkeineen. En tiedä, joko hänen kirjoittamansa juttu on tullut ulos tai millaisin välein Educational Supplement edes imestyy. Siistiä silti.

Minulta on kyselty, miten kävi taannoisen humpuukiväitöskirjan, josta kirjoitin. Olen tässä kuulopuheiden varassa, mutta ilmeisesti väitöksen hyväksyminen/hylkääminen on jätetty teknillisen tiedekunnan omalle vastuulle. Kuulemma asiaa on käsitelty jo jossakin kokouksessa, mutta se on jätetty pöydälle. Kuulostaa pahasti siltä, että asiaa venytetään kesään, ja väikkäri luikautetaan seulan läpi jossain kesäkokouksessa, johon kaikki asianomaiset eivät ole löytäneet perille. Kerron taas, kunhan asiasta kuuluu jotain uutta.

Nyt aloitan viikonlopun vieton kokeilemalla, söisikö lemmikkisiilini lantakuoriaisen toukkia. Labramme uudet tulokkaat, alun perin Etelä-Afrikasta kotoisin olevat lantakuoriaiset (jotka tosin tulivat meille Australiasta), ovat munineet reippaasti. Työkaveri erotteli toukkia sisältäviä kakkapalluroita tänään väljempiin kasvatuslaatikoihin. Touhun tuoksinassa muutama hauras pallo halkesi. Toukat eivät voi elää ilman palloaan, joten vauveleiden roskiin heittämisen välttämiseksi päätimme kokeilla, voisiko niitä kierrättää siilinravinnoksi. Aika sopivaa, afrikkalaisia koppiksentoukkia afrikkalaiselle nelivarvassiilille...

Joo. Muistakaahan ne kumpparit jos meinaatta viikonloppuna ulos mennä!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Faktaa ja fiktiota virtuaalimaailmasta

No nyt on hyviä uutsia! Meiltä ilmestyi artikkeli pari viikkoa sitten! Kyseessä on metodiartikkeli, joka esittelee ryhmässämme ideoidun ja toteutetun virtuaaliympäristön hyönteisten näön tutkimiseen. Artikkeli ilmestyi Nature Publishing Groupin upouudessa avoimessa nettilehdessä nimeltä Scientific Reports. Suora linkki artikkeliin on tässä.

Oma osuuteni artikkelista ovat nuo käyttäytymiskokeet, joissa torakka juoksee virtuaalimetsässä. Supplementary information -osiosta löytyy kaksi lyhyttä videota torakasta metsälenkillä. Kuvat 6a ja b esittävät torakan juoksemaa matkaa virtuaalimetsän kartalla. Karttojen mustat pisteet ovat puiden paikkoja, ja liikkumisnopeuden hahmottamiseksi torakan polulle on merkitty punainen ruksi joka 20. sekunti. Torakka on lähtenyt liikkeelle metsän keskeltä ja päätynyt molemmissa tapauksissa kiertämään metsää ympäri. Oletettavasti torakkaa viehättää suuri kontrasti metsänreunan ja täysin mustan ympäristön välillä.

"Virtuaalipallo" on herättänyt paljon mielenkiintoa. Onhan se toki mediaseksikäs aihe! Yllättävin artikkelimme innoittama teksti löytyi Scientific Americanin Observations-blogista. Ferris Jabr oli kirjoittanut sadun, jossa virtuaalitodellisuustutkimuksissa käytetyt eläimet pitävät kokousta. Uusina osallistujina kokoukseen saapuvat myös minun torakkani! Kyseisen sadun voit lukea täältä.

Haluan vielä tehdä yhden bloginoston. Tuonne oikeassa sivupalkissa olevaan Tiedeblogeja -listaan on ilmestynyt kotimainen Erään planeetan ihmeitä -niminen blogi. Kirjoittaja on ekologian ja evoluutiobiologian opiskelija Jyväskylän yliopistosta. Blogi on hyvin kirjoitettu ja käsittelee monipuolisia asioita ekologiasta paleontologiaan, koristettuna kirjoittajan itsensä tekemillä upeilla kuvituksilla. Suosittelen lämpimästi tutustumaan!

Eipä sitten muuta kuin leppoisaa pitkää viikonloppua ja hauskaa pääsiäistä niille, jotka sitä viettävät!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Nyt ei oikein irtoa

Anteeksi, unohdin, että on jo minun vuoroni kirjoittaa!

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet ihan hulluja. Olen tehnyt lisää käyttäytymiskokeita ja jatkanut intrasellulaarimittauksia. Nyt niistä jopa on tullut dataa! Mittauspäivät ovat venyneet yöhön, ja olen ollut koko viikon ihan sekaisin, ajasta ja kaikesta muustakin. Mutta pääasia on, että dataa tulee. Toivotaan, että se olisi tarpeeksi laadukasta, ja että tämän rupeaman jälkeen voisin alkaa lopultakin työstää ensimmäistä artikkeliani.

Leppoisaa sunnuntaipäivää teille lukijoille!

perjantai 20. tammikuuta 2012

Vituiks Män ja muita savolaisia supersankareita

Heipä hei, lukijat!

Oma Negatiivisen Elämänasenteen™ sanansaattajanne on näppäimistön takana jälleen! Kuten arvata saattaa, mikään ei töissäni vieläkään mene niin kuin pitää. Nelli nauraa vastoinkäymisilleni aina niin makeasti, että ihan huumoriarvon vuoksi lienee paikallaan lyhyesti kertoa, mikä mättää.

Joulukuun alun punkkiräjähdyksen jälkeen torakoita on olut vain siinä kliimakaapissa, jossa punkkeja ei tuolloin ollut. Viime perjantaina pikkupirulaiset kuitenkin järjestivät yllätyksen myös ”puhtaassa” kaapissa. Sain jälleen rakkaat torakkani pelastettua, koska huomasin punkit ennen kuin ne olivat kaikkialla. Kliimakaappi kuumennettiin viiteenkymmeneen asteeseen, jolloin kaikki näkyvillä olevat punkit kuolevat. Tutkimusryhmämme diplomi-insinööri rakenteli iltapuhteinaan otsonointilaitteen, joka säteilee UV-A:ta ja muodostaa otsoonia. UV-säteily aiheuttaa DNA-vaurioita ja otsooni on eliöille myrkyllistä. Toiveena olisi, että tämä ”tuplamyrkytys” vaikuttaisi myös niihin punkkiyksilöihin, joita kuumennus ei tapa. Lienevätkö ne sitten jossain lepomuodossa kliimakaapin tiivisteiden välissä, vai miten ne kuumuudesta selviävät, en tiedä. Fakta kuitenkin on, että normaalein keinoin niistä ei näytä pääsevän eroon.

Joulun alla aloitin jälleen intrasellulaarimittaukset. Koejärjestely oli valmiina ja loppukesästä toimivaksi todettu, ja ajattelin pääseväni tarttumaan toimeen hyvinkin pian. Joulunalusviikko oli yhtä katastrofia. Joka päivä tuli eteen uusi, täysin odottamaton ongelma, joka vaati jonkin asian säätöä. Aatonaattona luulin rikkoneeni huippukalliin mittausvahvistimen, ja olin asiasta aivan palasina. Vahvistin oli onneksi kunnossa ja vika löytyi elektrodeista, ja pääsin joulunviettoon kevein mielin. Välipäivinä en uskaltanut yrittääkään mittauksia, koska töissä ei ollut ketään, jolta olisi voinut kysyä apua.

Uuden vuoden jälkeen jatkoin koemittauksia. Sama päätön meininki jatkui kuin joulun alla, kunnes lopulta viime torstaina kaikki meni niin kuin oppikirjassa. Olin riemuissani; perjantaina yrittäisin mittauksia yhdellä viidestä kallisarvoisesta koetorakastani! Perjantai meni kuitenkin ihan pipariksi yllämainittujen punkkien ansiosta. Operaatio Pelastakaa Minkä Voitte kesti nelisen tuntia, eikä sen jälkeen enää kannattanut aloittaa. Jäin siis jännittyneenä odottamaan maanantaita ja ensimmäistä varsinaista mittausta.

Maanantaina tutkimusryhmämme aamupalaverissa toinen ohjaajani sanoi kuulleensa kahdesta muusta tutkimusryhmästä, jotka ovat tekemässä hyvin samanlaista tutkimusta kuin mikä minulla on ollut työn alla jo hyvän aikaa. Meidän on pakko saada tulokset julkaistua ensimmäisinä, mikäli mielimme saada ne julkaistua niin korkealla kuin on suunniteltu. Siksipä deadlineani kiristettiin. Käsikirjoituksesta on oltava olemassa ensimmäinen vedos huhtikuussa. Ei paineita…

Lounaan jälkeen aloittelin töitä tohkeissani. Preparaatti torakasta numero 92 onnistui hyvin ja mittauslaitteisto toimi. Torakka vain ei tulosten perustella ollut ihan ”priimakuntoinen”. Mittaustuloksia tuli, mutta ne olivat aika heikkolaatuisia. Paineet kasvoivat tiistaita kohden.

Tiistain sivulla laboratoriopäiväkirjassani lukee koko sivun peittävä ”KAIKKI MENI PÄIN V*TTUA!” Ei siitä sen enempää.

Keskiviikkona olin jo niin hermoraunio, että päätin preparoida taas yhden numeroimattoman ”joutotorakan” ja kokeilla systemaattisesti, mikä mittauksissa mättää. No, keskiviikkonapa ei mättänyt yhtään mikään. Itse asiassa keskiviikon mittaukset olivat parhaimpia mitä olen koskaan tehnyt! Harmi vain, että niitä ei saatu numeroidusta eli käyttäytymiskokeisiin käytetystä yksilöstä, tosin tämäkin data menee varmasti artikkeliin.

Keskiviikon onnistumisen myötä itsetuntoni kohosi sen verran, että preparoin torstaina torakan numero 94. Preparointi sujui hyvin, mutta mittauksista ei taaskaan tullut mitään: soluja löytyi huonosti, enkä löytänyt preparaatista yhden yhtä valovastetta, eli silmä tuntui olevan kokonaan sokea. Mitä ihmettä? Torakka oli pärjännyt ihan hyvin näköön perustuvaa käyttäytymistä testaavissa kokeissa, ei se voi olla sokea. Jokin oli joka tapauksessa taas vialla, ja niin olin käyttänyt 3/5 numeroiduista torakoistani saamatta yhtään kelvollista mittausta.

Tänään en edes yritä. Olen tehnyt koko viikon töitä iltaa myöten, ja tänään ajattelin lähteä kotiin jo iltapäivällä. Toinen ohjaajani kävi kyselemässä edistymisestäni, eikä minun auttanut kuin ääni väristen kertoa, mikä täydellinen katastrofi tämä viikko on ollut. Ohjaajani nauroi makeasti ja totesi, että tervetuloa elektrofysiologian pariin!

Nyt kaulukset pystyyn ja nokka kohti ensi viikkoa ja uusia epäonnistumisia!

perjantai 19. elokuuta 2011

Elektrofysiologiaa

Heissan!

Kesäloma on lusittu ja olen palannut niin sanotusti sorvin ääreen eli harjoittelemaan intrasellulaarimittauksia. Päivät ovat venyneet jopa 11-tuntisiksi (no joo, ei se vielä mitään mutta en oo toistaiseksi jaksanut olla kovin myöhään illalla…) jos illansuussa on löytynyt hyviä soluja. Ja kun minusta on kyse, kömmähdyksittä ei ole selvitty. Sössin päivittäin jotain, joko preparaatin kriittiset hetket tai jotain mittauspöytäkirjoihin liittyvää. Ja tietenkin kohtelen laitteita roppakouraisesti. Lisäksi huomasin alkuviikosta, että osa käytössäni olevista stimuluksista ei ole sitä mitä ne väittävät olevansa. Turhautumisensietokyky taas kasvaa. Parhaiten yleensä onnistuu, kun muistaa syödä hyvän välipalan iltapäivällä niin, ettei nälkäkiukku pääse turhauttamaan fiilistä labrassa.

En nyt horise tässä tämän enempää, sillä saatte lukea ryhmämme tutkimuksesta toisen ryhmänjohtajamme, Mikon, haastattelusta Tietysti.fi:ssä. Haastattelussa on myös kuva käyttämästäni hyönteisten virtuaalimaailmasta.

Haluatko tietää, miten mehiläinen ajattelee?

Seuraavaan kertaan,

perjantai 10. joulukuuta 2010

Lundin jälkeisiä puuhailuja

Hei hyvä Lukija,

Taas koitti perjantai ja älysin vasta äsken, että on minun vuoroni kirjoittaa. Voisi olla kuulumisten paikka, koskapa en ole suunnitellut mitään erityistä minkään teeman ympärille.

Lundista paluuni jälkeen Käyttämäni koejärjestely oli muutaman viikon muussa käytössä enkä siten päässyt jatkamaan omia hommiani siellä. Keskityin sen sijaan opetusvelvollisuuksiini. Sain valomikroskoopin käyttömahdollisuuksia havainnollistavan kurssityöni vedettyä kaikille ryhmille muutamassa viikossa. Nyt on meneillään työselostusten tarkistamisurakka. Se on yllättävän rankkaa puuhaa. Lähinnä henkisesti, kun ohjaajana huomaa, että opiskelija ei joko ole ymmärtänyt mitä on tehnyt, tai yrittää mennä tehtävien osalta siitä, mistä aita on matalin. Ihan kuin opettaja ei sitä huomaisi. Opettaja tuntee oppimateriaalin ja näkee kyllä, milloin teksti on otettu suoraan prujusta!

Huh, mitä avautumista!

No, opiskelijana en ole itsekään ollut yhtään sen ahkerampi tänä syksynä. Olen käynyt erästä biofysiikan kurssia, jonka lopputentti olisi ollut tänään. Lukeminen vain jäi aika huonoille kantimille... Perusopiskelijana minulla oli tapana käydä edes yrittämässä kussakin tentissä vaikken olisi lukenut tarpeeksi. Nyt jatko-opiskelijana en kehdannut mennä tenttiin huonolla osaamisella. Jätän sen suosiolla uusintaan. Kuulin jo hieman motkotusta tentistä luistamisesta, mutta ihan hyvä niin. Ehkäpä motivaatio on sen seurauksena parempi sitten uusinnan alla.

Kun koejärjestelyni vapautui muusta käytöstä, aloimme työkavereiden kanssa muuttaa sitä Lundissa saamieni neuvojen ja ehdotusten perusteella. Muutimme (tai siis työkaverini muutti) käyttämieni stimulusten luonnetta hieman sekä asensimme (=työkaveri rakensi ja asensi) systeemiin lämmittimen. En uskalla kertoa tekemisistäni netissä tämän tarkemmin ennen kuin kokeet ovat valmiit ja käsikirjoitus tehty, joten saatte jälleen jäädä puuhistani ymmälle. Tällaista tämä on, tutkijan varovaisuus... Nyt laitteiden pitäisi toimia toistensa kanssa hyvin, eli lisäkokeita on luvassa lähiviikkoina. Toivon saavani ensimmäiseen julkaisuun tarpeeksi dataa näistä käyttäytymiskokeista, että pääsisin keväällä puuhailemaan taas jotain vähän muuta.

Sitten oli tietenkin Kaamos-symposiumi! Nelli haluaa varmaan järjestäjän ominaisuudessa kertoa tapahtumasta tarkemmin, joten mainitsen vain, että esitykset olivat korkealaatuisempia kuin toissa vuonna, kun osallistuin viimeksi. Itse esittelin alustavia optomotoriikkatutkimuksiani, ja riemukseni minut äänestettiin tiistain parhaaksi puhujaksi! Työkaveritkin olivat riemuissaan, kun kiikutin palkintosuklaarasiani kahvihuoneeseen yleiseen jakoon.

Että tällaista tällä kertaa. Palaan ääneen taas uudenvuoden tietämillä.

Hyvät joulut ja sen semmoset toivottaa

perjantai 13. elokuuta 2010

Mikä piuha menee silmästä jalkaan?

Torakankoulutusboksin komponentit ovat edelleen teillä tietymättömillä, kiitos sen, että heinäkuussa kukaan laskuja hyväksyvä henkilö ei ollut töissä. Toivottavasti tilaus ei viivästymisen takia kokonaan rauennut, ja komponentit saataisiin lähiaikoina ilman muuta ylimääräistä hämminkiä. Siltä saralta ei siis ole mitään uutta kerrottavaa.

Tekemisen puute ei tietenkään ole päässyt yllättämään vaikka yksi projekti paikoillaan polkeekin. Olen alkanut tutkia torakan optomotorista kääntymisvastetta ns. trackball-pallon päällä. Koejärjestelyssä torakka kiinnitetään selkäkilvestään varteen, joka pitää sen paikallaan normaalissa torakan seisoma-asennossa pienen, kevyen pallon päällä. Torakka saa ”liikkua vapaasti” pallolla pysyen kuitenkin koko ajan samassa pisteessä. Pallo siis pyörii tyhjää torakan askelten alla. Kahdesta optisesta hiirestä väsätyt anturit rekisteröivät pallon pyörimistä torakan kävellessä sen pinnalla. Torakalle voidaan näyttää erilaisia visuaalisia ärsykkeitä, ja torakan reaktioita voidaan seurata ja analysoida paitsi silmämääräisesti (koehetkellä tai videokuvalta), myös pallon liikkeiden perusteella.

Optomotorinen vaste tarkoittaa hyönteisten reagoimista ympäristön yllättävään (näennäiseen) liikkeeseen jollakin lihastoiminnolla, yleensä korjaamalla kulkusuuntaansa. Ilmiötä on helppo lähestyä kärpäsperspektiivistä. Lentävä kärpänen kokee ohittamansa maiseman molempien silmien kautta liikkuvana vilinänä. Niin kauan kuin kärpänen lentää suoraan, molempien silmien kokema vilinä suuntautuu taaksepäin suunnilleen samalla vauhdilla. Jos vilinä alkaa esim. kulkea kärpäsen molempien silmien näkökentän poikki vasemmalle, on kärpänen kääntymässä oikealle. Kääntymä voi olla kärpäsen itse aiheuttamaa tai tahatonta, kuten äkkinäisen ilmavirtauksen tarttuessa kärpäseen. Jälkimmäisessä tapauksessa kärpänen korjaa kulkusuuntaansa lentämällä aktiivisesti ympäristön näennäisen liikkeen suuntaan, eli vasemmalle. Kärpänen siis vastaanottaa näköärsykkeen (opto-) ja vastaa siihen sopivalla lihastoiminnolla (-motorinen). Optomotoriset vasteet ovat yleensä vahvoja lentävillä hyönteisillä, mutta niitä tavataan myös kävelevillä hyönteisillä. Kävelevän torakan on aiemmissa tutkimuksissa huomattu varsin usein kääntyvän seuraamaan ympäristön liikettä ja harvemmin seuraavan sitä katseellaan (päätään kääntämällä) tai tuntosarvillaan. Tähän ilmiöön olen siis paneutumassa paraikaa. Tässä vaiheessa voin sanoa, että torakat kävelevät pallolla nätisti ja selkeästi näkevät niille esitetyt ärsykkeet.

Se näistä minun puuhistani tällä kertaa.

Palloiluterveisin,