Tutkimusta, opiskelua ja opettamista

Hei!

Tykkään jatko-opiskelijan arjessa erityisesti siitä, että työt ovat toisinaan aika vaihtelevia. Vaikka suurin osa työstä onkin itse tutkimushommaa, julkaisujen ja väitöskirjan tekemistä, arkeamme piristävät myös jatko-opintoihimme kuuluvat opinnot ja opetustyö. Itsekin olen päässyt viime viikkoina nauttimaan monipuolisista työpäivistä.

Tutkimusrintamalla menee ihan ookoosti. Olen kirjoittanut yhteenvedosta menetelmät ja tulokset niiltä osin kuin pystyn, sekä joitakin kappaleita introsta ja pohdinnasta. On hurjan virkistävää päästä kirjoittamaan vähän laajemminkin väitöskirja-aiheestani, mutta on se kyllä välillä tuskastuttavan hidasta. Kässäritilanne on edelleen sama kuin viimeksikin, eli paperit 1 ja 2 on hyväksytty julkaistavaksi, ja paperi 3 on parhaillaan sarjassa arvioitavana. Nelonen on vielä käsikirjoitusvaiheessa, enkä ole siksi pystynyt vielä kirjoittamaan siitä yhteenvetoon kovin monia rivejä.

Opiskelupuolellakin tapahtuu. Silloin, kun en jaksa kirjoittaa yhteenvetoa, yritän lukea kirjatenttiin. Noloa myöntää, mutta aloitin kyseisen kirjan lukemisen marraskuussa 2010 :D Sitten tuli ilmeisesti jotain kiireellisempää, eli maastotöitä ja hurja julkaisupaine, ja lukeminen jäi kesken. Nyt taas lukeminen maistuu, ja olen nyt kirjan puolivälissä. Pitäisi vielä saada itseä niskasta kiinni ja varata tenttiaika, niin saisin luettua tuon tällä kertaa loppuun. Kyseessä on siis kirja nimeltä Large carnivores and the conservation of biodiversity, ja tästä pääsette lukemaan aikaisemman blogipostauksen kyseisestä kirjasta.

Lisäksi olen aloittanut Yliopisto-pedagogiikan perusteet tohtoriopiskelijoille -kurssin. Kurssi koostuu viidestä lähiopetuskerrasta ja itsenäisistä tehtävistä. Ensimmäisen kerran perusteella kurssi tuntuu kiinnostavalta ja erityisesti ihanan erilaiselta oman laitoksen opetukseen verrattuna. On virkistävää nähdä uusia ihmisiä, tutustua muiden käyttämiin opetusmenetelmiin ja saada vahvistettua omaa opettaja-identiteettiä. Minullahan ei ole mitään pedagogisia opintoja taustalla, joten hyötyä tästä varmasti on. Toki on vähän nurinkurista, että ensin olen opettanut useamman vuoden ajan, ja sitten vasta alan opiskella, kuinka pitäisi opettaa :) Ja välillä tällaisen luonnontieteilijän korvaan särähtää se kaikki tietynlainen kasvatustieteellinen liibalaa-lässytys (kaikella kunnioituksella), mutta asenne vaan täytyisi pitää kriittisen avoimena kaikelle.

Opetushommiakin on sisältynyt viime aikojen työpäiviin. Opetin tänä vuonna neljättä kertaa Talviekologian ja -fysiologian kurssilla. Pidin yhden kahden tunnin luennon Oulussa, ja opetus jatkui Oulangan tutkimusasemalla tällä viikolla maanantaista torstaihin. Minun vastuullani oli taas lumijälkien tunnistus, lumijälkilaskennat ja lumen fysikaalisten ominaisuuksien mittaaminen. Oli kyllä ihanaa taas käydä asemalla ja hiihdellä metsissä joka päivä. Säät eivät kyllä meitä suosineet, ja opiskelijat olivat aika kovilla, kun lumi meinasi tarttua suksen pohjiin. Riisitunturin reissullakin taivas oli pilvessä ja välillä satoi räntää, joten näkyvyys huipulta ei ollut kummoinen. Mutta hauska reissu silti!

Muutin jonkin verran luentoani entistä osallistavampaan suuntaan, ja maastohommiin lisäsin vähän enemmän taustateoriaa. Keräsimme opiskelijoilta palautteen kurssista, ja pääsääntöisesti palaute oli hyvää. Moni tuntui tykkäävän lumijälkien tutkailusta, mikä oli hauska kuulla. Eniten ehkä tuli negatiivista palautetta kurssin tiiviistä rakenteesta, ja moni toivoi, että olisi vähän väljemmät aikataulut. Valitettavasti tuo vaan on tilanne, kun pitää säästää rahaa, eli kurssi saa kestää max. neljä päivää, ja tietyt asiasisällöt on opetettava kurssin aikana. Alla vielä pari kurssilla otettua lumisadekuvaa.

Kiutaköngäs räntäsateessa

Riisitunturin huipun lumiolennot

Kun palasimme eilen kenttikseltä Ouluun, täällä oli kauhea loskakeli, ja vesi tippui räystäältä. Kyllä se kevät siis on tulossa :) Minulla on tiedossa tässä kuussa mm. konferenssireissu Oxfordiin, mutta siitä lisää jossain myöhemmässä postauksessa.

Mukavaa maaliskuuta kaikille!

Anni

Se aika vuodesta

Hei!

Varma kevään merkki on laitoksemme Talviekologian ja -fysiologian kurssi, jolle olen taas menossa opettamaan. Tänään pidän luentoni Oulussa ja sunnuntaina suunnataan kohti Oulangan biologista tutkimusasemaa. Odotan innolla kurssia -se kun tuntuu monesti vähän "hiihtolomalta" ollessaan mukavaa vaihtelua kirjoitushommiin. Toivottavasti säät suosivat ja vaihtariopiskelijammekin saavat mukavia kokemuksia Suomen talvesta ja hiihtämisestä. Tämän postauksen kuvat ovat vuodelta 2006, kun olin itse opiskelijana talvikenttiksellä. Kuvista taitaa löytyä kaikki tämän blogin kirjoittajat :)

Avannon tekoa Oulankajoen jäällä.

Kun ensimmäistä kertaa tulin opettamaan kurssille ja valmistelin luentoslideja, uskoin vakaasti mielessäni tekeväni kerralla hyvät opetusdiat, jotka täytyisi sitten vaan seuraavana vuonna kaivaa taas esiin. Toisin kävi. Joka vuonna olen tehnyt vähän erilaisen esityksen ja muutellut opetusmetodeja. Joskus kyse on siitä, että ajallisesti joku asia on järkevämpää hoitaa toisella tavalla. Toisinaan taas olen hoksannut, kuinka jonkun asian voi esittää yksinkertaisemminkin. Toisaalta myös oma tietämys aiheesta kehittyy ja pitäähän sitä muutenkin yrittää pysyä ajan hermoilla.

Nousu Riisitunturille.

Riisitunturin rinteessä.

Tärkeänä olen pitänyt sitä, että en halua luentojeni olevan opiskelijoiden kannalta pelkkää istumista ja kuuntelemista. Oma aiheeni ei onneksi ole ihan tylsimmästä päästä (kai?), joten siinäkin mielessä opiskelijoiden mielenkiintoa aihetta kohtaa on helppo ylläpitää. Tällä kertaa valmistelin esityksen, josta löytyy aukkokohtia, jotka opiskelijoiden täytyy täydentää, ja lisäksi luvassa on pieni piirtämistehtävä eläinten jälkien tunnistukseen liittyen :) Opiskelijat myös saavat pienryhmissä "kuivaharjoitella" lumimittausvälineiden käyttöä, jotta fysikaalisten ominaisuuksien mittaus sujuu Oulangalla kuin vanhoilta tekijöiltä. Välillä kyllä toivon, että olisin käynyt pedagogiset opinnot, niin saattaisi löytyä enemmänkin keinoa elävöittää luentoja.

Perinteinen talvikenttiksen pulkkakisa.

Omasta tutkimuksesta ei ole oikeastaan mitään uutta sanottavaa. Ekaan ja tokaan kässäriini olen saanut jo jonkin verran kommentteja, ja korjauksiakin olen tehnyt melko paljon. Onneksi korjausehdotukset ovat olleet hyviä, eli niissä on esitetty konkreettisia korjausehdotuksia eikä ole vaan todettu, kuinka "tämä kappale on huono". Olen myös ollut ohjaajieni kanssa samaa mieltä kaikista korjausehdotuksista, joten kinaamaan ei ole tarvinnut alkaa :) Kolmannesta kässäristä puuttuu vielä se mielestäni kaikkein vaikein, eli pohdinta.

Yleinen näky Oulangan jyrkissä rinteissä: kaatunut opiskelija.

Aurinko paistaa ja lämmittääkin jo mukavasti. Itselläni on ollut siinä mielessä vähän erilainen talvi, kun en ole kirjoitushommista johtuen päässyt metsäsuksille kuin yhden kerran. Toki silloinkin löydettiin ahman jäljet :)

Anni

Syksyn kiireet

Heippa!

Mullapa alkaa kohta opetus selkärankaisten lajintunnistuskurssilla. Koska olen kielinaisia, sain oppilaikseni kasan vaihtareita. Ensin tuntui että mihin sitä on nyt itsensä sotkenut, enhän muista lajeja (paitsi lintuja) enää itsekään, ja ei nyt olisi oikein aikaa. Mutta nyt on tosi kiva fiilis. Kurssi alkaa kahden viikon päästä, joten ehdin hyvin vielä kerrata myyrät, kallot ja kalat (ja pitää niitä lintujakin vähän katella). Opetuskertoja on yhteensä kahdeksan kahden tunnin sessiota, kerran viikossa, joten senkään puolesta ei pitäisi tulla kiire. Sitä paitsi olen reissussa silloin kun pitäisi opettaa myyrät, eli en välttämättä joudu opettelemaan niitä itse lainkaan! Toisaalta ei tekisi pahaa muistella miten pelto- ja metsämyyrän erottaa toisistaan.

Lähetin eilen lapinsirriartikkelin korjatun version uudelleenarvioitavaksi. Pijetään taas peukkuja. Saimme ajoitettua lapinsirrin kahden mitokondriolinjan erkanemisajankohdan kauas kauas Pleistoseenin jäätiköitymisten ajalle. Aikahaarukka on kuitenkin hyvin iso: noin puolestatoista miljoonasta vuodesta kolmeensataantuhanteen vuoteen. Tämä johtuu epävarmuudesta "molekyylikellossa" (eli käytännössä mtDNA:n muuntumisnopeudessa), mikä hankaloittaa tarkkaa ajoitusta. Arviot mtDNA:n sekvenssien välille kertyvistä eroista miljoonaa vuotta kohden vaihtelevat parista prosentista jopa yli kahteenkymmeneen, joten se, kuinka kauaksi kahden erilaisen sekvenssin eroamisajankohdan arvioi, riippuu siitä mitä mutaationopeutta päättää käyttää.

Mainitsemani yli 20 % sekvenssien välistä eroa on kovin suuri arvio, joka perustuu hyvin lyhyen, nopeasti muuntelevan kontrollialueen sekvenssin perusteella laskettuun nopeuteen. Me päädyimme arvioimaan erkanemisaikahaarukkaa minimissään kahden ja maksimissaan kymmenen prosentin erkanemisvauhdilla (per miljoona vuotta). Tämä arvio on melko laaja, ja sisältää monien muiden tutkijoiden käyttämiä arvioita eri lajien mutaationopeuksista, joten todennäköisesti arvioimamme aikaväli pitää sisällään linjojen eroamistapahtuman. Kuitenkaan mitään kovin varmaa ei voi sanoa vaikkapa tietyistä jääkausista tai niiden välisistä interglasiaaleista, jolloin populaatiot olisivat voineet joutua eristyksiin ja geneettinen erilaistuminen alkaa.

Olen aloittanut kirjoittamaan alustavasti seuraavaa kässäriäni (lähinnä tutustumalla aiheeseen ja lukemalla artikkeleita). Alan tutkimaan sitä, vaikuttaako naaraiden ja koiraiden geneettinen samankaltaisuus parinvalintaan. Aineistona on monen, monen vuoden näytteet, tiedot pareista ja niiden jälkeläisistä, avioeroista ja uudelleenpariutumisista. Oletuksena on, että parien pitäisi olla keskenään geneettisesti erilaisempia kuin jos pariutuminen olisi populaatiossa täysin satunnaista. Ja, jos avioero tulee, niin uuden parin pitäisi olla geneettisesti erilaisempi kuin vanhan. Täten uskollisuuteen vaikuttaa se, kuinka samanlaisia yksilöt ovat, ja syrjähyppyjä pitäisi tulla sitä enemmän, mitä enemmän mikrosatelliittialleeleita pari jakaa.

Tämä kumppanien geneettinen erilaisuus liittyy sukusiitoksen välttämiseen ja jälkeläisten geneettisen diversiteetin maksimoimiseen, eli lähisukulaiset tunnistetaan ja näin voidaan välttää mahdollisesti haitallisten geenien yleistyminen populaatiossa. Tätä kutsutaan geneettiseksi yhteensopivuushypoteesiksi (genetic compatibility hypothesis). Sukusiitosta voidaan välttää myös dispersoimalla pois synnyinalueeltaan, jolloin todennäköisyys pariutua sukulaisen kanssa pienenee huomattavasti. Suosirri on kuitenkin melko paikkauskollinen, joten sukusiitoksen välttämiseksi täytyy olla jokin muu keino (kuten juuri lähisukulaisten tai muuten samankaltaisten yksilöiden tunnistaminen).

Kolmen viikon päästä lähden Skotlantiin kahlaajatutkimusryhmän konferenssiin, jossa pidän esitelmän lapinsirristä. Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Paljon on taas suunnitelmissa tälle syksylle. Sitten onkin jo kaksi vuotta väikkärintekoa takana. Mihin tämä aika kuluu?

Hyvää syyskuuta!

P.S. Anna pyysi ilmoittamaan että lähtee Lappiin samoilemaan viikonloppuna, ja viipyy reissussa jonkin aikaa, eli ensi perjantaina on tauon paikka.

Nelli

Opetäteilyä

Taas on se aika keväästä, kun opetusvelvollisuus kutsuu. Vedän viime keväältä tuttua labratyötä ”Entsyymireaktioiden kinetiikka”, mutta täysin ongelmitta en ole selvinnyt.

Tarkistin Laitteiston toimivuuden pariinkin kertaan ennen ensimmäistä kurssikertaa ja tilasin uutta entsyymiä jotta reaktio varmasti onnistuu. Kaiken piti olla kunnossa ja tiptop. Sitten tulivat opiskelijat ja alkoivat ohjeideni mukaan töihin.

Työn alkumetreillä sattui pieni vahinko ja arvokkaat elektrodit sisältänyt reraktioastia putosi pöydältä – onneksi vain lavuaariin. Tarkistin elektrodien kunnon silmämääräisesti ja ne näyttivät ehjiltä. Työtä jatkettiin.

Hetken kuluttua elektrodien putoamisesta alkoivat ongelmat. Mittaussofta kaatui. Käynnistin sen uudelleen ja se näytti toimivat, mutta vain tovin. Softa alkoi kaatuilla vähän väliä, eikä lopulta suostunut toimimaan lainkaan.

Minulla eri ole mitään kokemusta siitä, mitä kyseiset softat ovat syöneet ja miten niiden toimivuus tarkistetaan. Siksipä kipaisin hakemaan paikalle kätevämmän työkaverini, joka kävi softan kimppuun. Siksi aikaa lähetin opiskelijat kahville.

Hetken tietokoneen kanssa juteltuaan työkaverini tuli siihen tulokseen, että softa on kunnossa. Ongelma oli hänen mukaansa elektrodien päässä. ”Mahtravaa,” ajattelin, ”elektrodit hajosivat!”

Etsin opiskelijat käsiini. Sovimme, että koska he olivat jo päässeet kokeilemaan työn kaikkia vaiheita käytännössä, ja koska työ on pääasiassa pipetoimista ja odottamista (mitä he jo saivat harjoitella, hehe), heidän ei tarvitse varata uutta labra-aikaa. Lupasin lähettää heille jonkin viimevuotisen datasetin työn viimeisestä osiosta, joka heiltä jäi keräämättä. Sen avulla työselostuksen voi tehdä, vaikka data ei omaa olekaan.

Seuraavana päivänä ryhdyin toden teolla selvittämään elektrodien ongelmaa. Ne eivät onneksi olleet rikki, mutta referenssielektrodi oli niin tukossa, että se piti tyhjentää ja puhdistaa oikein viimeisen päälle hyvin. Sen jälkeen kokeillessani kaikki toimi täydellisesti. Seuraavan työparin kanssa jännitin laitteiston toimimista, mutta onneksi ongelmia ei tullut.

Vielä tänään sulkeudun opiskelijoiden kanssa laboratorioon koko iltapäiväksi, ja sitten on lähiopetus tältä keväältä purkissa. Työselostukset pitää tietenkin vielä tarkistaa, mutta muuten voin rauhassa keskittyä taas omiin tutkimuksiini.

Aurinkoista äitienpäiväviikonloppua kaikille!

Minkä taakseen jättää, siitä voi vastakin nauttia...

Hei pitkästä aikaa!

Pyydän anteeksi, että olen laiminlyönyt blogikirjoittelun tänä vuonna! Minulla oli viime viikolla iso biofysiikan tentti, johon luin joulukuulta lähtien, ja joka vei aikani ja keskittymiskykyni. Se on hassu juttu itse asiassa... Kävin kyseisen kurssin jo syksyllä 2007, mutten silloin mennyt tenttiin ollenkaan. Nyt kuitenkin kurssi on opintosuunnitelmassani siltaopintona biofysiikkaan, enkä enää pystynyt siitä laistamaan.

Kertaamista oli paljon, ja kurssia oli edellisestä yrityksestäni uudistettu hieman. Ongelmia tuotti etenkin matemaattinen puoli (ja sitähän riittää biofysiikan ollessa kyseessä), koska olen kaavakammoinen ja saan peruslaskuistakin ahdistuskohtauksia. Tentti meni kuitenkin ihan mukavasti. Yhdenkään kysymyksen kohdalla ei tullut sitä kamalaa tunnetta, että en ole kuullutkaan tästä aiheesta ikinä. Yhteen tehtävään vastaaminen jäi nolosti siihen, kun kaavassa luki "e potenssiin murtoluku", enkä muistanut, miten saan sen murtoluvun sieltä alas. Lukiolaiset: kun olette lopettaneet nauramisen, ottakaa vanhan neuvosta vaarin ja olkaa hereillä siellä matikantunnilla! Elättelen kuitenkin hentoista toivoa tentin läpimenosta.

Toinen uutinen täältä torakkalabran suunnalta on se, että minulla oli tänään tutkijakoulun seurantaryhmän tapaaminen, eli minun piti selostaa, mitä olen viimeisen vuoden aikana saanut aikaan väitöskirjani hyväksi. Tämä oli ensimmäinen tapaamiseni seurantaryhmäni kanssa, ja tällä kertaa keskityttiin vain tekemään touhuni ja projektini tutuiksi ryhmäläisille. Ensi vuonna on sitten luvassa ankarampi hiillostus siitä, miten olen saavuttanut nyt asettamani tavoitteet...

Seurantaryhmäasiassakin sain muistutuksen siitä että fiksu tekisi aina kaiken pakollisen heti pois alta. Seurantaryhmää varten piti täyttää tutkimussuunnitelma tai edistymisraportti. Lomakepohjat lähetettiin kaikille Biocenterin tutkijakoulun (tai nykyään tohtoriohjelman) opiskelijoille jo alkusyksystä. Jotenkin naiivisti ajattelin, että ehkä onnistun luikertelemaan koko tapaamisesta jos vain yritän unohtaa kaiken. Eipäs se niin vain onnistunutkaan, vaan Biocenterin sihteeri alkoi hiillostaa minuakin seurantaryhmän suhteen marraskuun lopulla. Tapaaminen siirtyi kuitenkin tämän vuoden puolelle, ja kaksi viikkoa sitten sain kiukkuisen sähköpostin sihteeriltä, joka oli huomannut, etten ole toimittanut tutkimussuunnitelmaani ajoissa. Suunnitelman kirjoittaminen siirtyi kuitenkin vielä viikolla tenttiin lukemisen ja viimeviikkoisen Biocenterin opiskelijaretriitin takia. Viime perjantaina sitten paneuduin pumaskan kimppuun ja hakkasin näppäimistöäni pitkälle alkuiltaan. Ja ennen kuin pääsin lähtemään kotiin, piti kirjoittaa vielä yksi tenttikysymys, jonka olisi jo pitänyt olla tehtynä. Siinähän se perjantai-ilta rattoisasti vierähtikin.

Minä tarvitsen sihteerin muistuttamaan minua tekemättömistä tehtävistä!

No, jos kuitenkin naputtelisin jotain vähän positiivisempaa tähän loppuun. Tuo opiskelijaretriitti oli yllättävän kiva tapahtuma. Siellä oppi tuntemaan Biocenterin muita tohtorikoulutettavia rennosti yhteisen illanvieton merkeissä. Tieteellistäkin sisältöä oli, kevyesti tosin. Kuusi osallistujaa oli valittu pitämään puhe tutkimusaiheistaan. Minä olin yksi heistä, ja sain kunnian tulla palkituksi retriitin parhaana puhujana. Kylläpäs näitä palkintoja nyt satelee. :P

Pitäkäähän ne villahousut jalassa!

Lundin jälkeisiä puuhailuja

Hei hyvä Lukija,

Taas koitti perjantai ja älysin vasta äsken, että on minun vuoroni kirjoittaa. Voisi olla kuulumisten paikka, koskapa en ole suunnitellut mitään erityistä minkään teeman ympärille.

Lundista paluuni jälkeen Käyttämäni koejärjestely oli muutaman viikon muussa käytössä enkä siten päässyt jatkamaan omia hommiani siellä. Keskityin sen sijaan opetusvelvollisuuksiini. Sain valomikroskoopin käyttömahdollisuuksia havainnollistavan kurssityöni vedettyä kaikille ryhmille muutamassa viikossa. Nyt on meneillään työselostusten tarkistamisurakka. Se on yllättävän rankkaa puuhaa. Lähinnä henkisesti, kun ohjaajana huomaa, että opiskelija ei joko ole ymmärtänyt mitä on tehnyt, tai yrittää mennä tehtävien osalta siitä, mistä aita on matalin. Ihan kuin opettaja ei sitä huomaisi. Opettaja tuntee oppimateriaalin ja näkee kyllä, milloin teksti on otettu suoraan prujusta!

Huh, mitä avautumista!

No, opiskelijana en ole itsekään ollut yhtään sen ahkerampi tänä syksynä. Olen käynyt erästä biofysiikan kurssia, jonka lopputentti olisi ollut tänään. Lukeminen vain jäi aika huonoille kantimille... Perusopiskelijana minulla oli tapana käydä edes yrittämässä kussakin tentissä vaikken olisi lukenut tarpeeksi. Nyt jatko-opiskelijana en kehdannut mennä tenttiin huonolla osaamisella. Jätän sen suosiolla uusintaan. Kuulin jo hieman motkotusta tentistä luistamisesta, mutta ihan hyvä niin. Ehkäpä motivaatio on sen seurauksena parempi sitten uusinnan alla.

Kun koejärjestelyni vapautui muusta käytöstä, aloimme työkavereiden kanssa muuttaa sitä Lundissa saamieni neuvojen ja ehdotusten perusteella. Muutimme (tai siis työkaverini muutti) käyttämieni stimulusten luonnetta hieman sekä asensimme (=työkaveri rakensi ja asensi) systeemiin lämmittimen. En uskalla kertoa tekemisistäni netissä tämän tarkemmin ennen kuin kokeet ovat valmiit ja käsikirjoitus tehty, joten saatte jälleen jäädä puuhistani ymmälle. Tällaista tämä on, tutkijan varovaisuus... Nyt laitteiden pitäisi toimia toistensa kanssa hyvin, eli lisäkokeita on luvassa lähiviikkoina. Toivon saavani ensimmäiseen julkaisuun tarpeeksi dataa näistä käyttäytymiskokeista, että pääsisin keväällä puuhailemaan taas jotain vähän muuta.

Sitten oli tietenkin Kaamos-symposiumi! Nelli haluaa varmaan järjestäjän ominaisuudessa kertoa tapahtumasta tarkemmin, joten mainitsen vain, että esitykset olivat korkealaatuisempia kuin toissa vuonna, kun osallistuin viimeksi. Itse esittelin alustavia optomotoriikkatutkimuksiani, ja riemukseni minut äänestettiin tiistain parhaaksi puhujaksi! Työkaveritkin olivat riemuissaan, kun kiikutin palkintosuklaarasiani kahvihuoneeseen yleiseen jakoon.

Että tällaista tällä kertaa. Palaan ääneen taas uudenvuoden tietämillä.

Hyvät joulut ja sen semmoset toivottaa