Hei!
Päätin kirjoittaa jo tänään, koska huomenna on niin paljon tekemistä, että bloggaus saattaisi unohtua kaiken kiireen keskellä.
Viime ajat olen testannut hermojani karvamäärityksien parissa. Olen siis tutkinut keräämistäni ahman ulosteista, mitä ahma on syönyt. Useimmiten lajinmääritys tapahtuu ulosteista löytyvien karvojen avulla, mutta toisinaan esim. luun, kynnen tai hampaankin avulla pääsee oikeille jäljille. Olen tehnyt näitä analyysejä aikaisemminkin, mutta taito tuntuu kasvavan tässä hommassa varsin hitaasti. Kukaan ei käsittääkseni meidän laitoksellamme tee tällä hetkellä ulosteanalyysejä, joten kukaan ei ole pystynyt opettamaan minulle tätä kädestä pitäen. Sen sijaan olen tutustunut alan kirjallisuuteen ja pommittanut eri yliopistojen ihmisiä sähköposteilla. Olenkin saanut monelta hyviä vinkkejä (kiitos niistä, jos joku teistä lukee tätä blogia!) tekniikasta ja siitä, kuinka erottaa vaikeat lajiparit toisistaan karvojen perusteella. Tosin olen myös huomannut, että lähes kaikki ovat kehittäneet "oman määrityskaavansa" ja kolleegoilta saamani neuvot saattavat poiketa aika rajustikin toisistaan. Kuka sitten on oikeassa vai ovatko kaikki?
Mikä tässä sitten on niin vaikeaa? Aloitetaanpa perusteista. Eläinten karvapeite koostuu aluskarvasta (underhair) ja päällyskarvasta (overhair, stiff hair). Aluskarvoissa ei ole havaittu selviä lajienvälisiä eroja, joten määritykset tehdään yleensä päällyskarvasta. Päällyskarvassa on erotettavissa paksumpi (shield) ja ohuempi (shaft) osa, ja yleensä määritys tehdään paksunnuksen kohdalta. Jos tässä tulee ensimmäinen ongelma: läheskään aina karvoista, jotka ovat ahman ulosteeseen päätyneet, ei vaan yksinkertaisesti löydy päällyskarvoja, joista määrityksen voisi tehdä. Parhaiten määritys onnistuu selän ja kylkien karvoista, mutta jos ahma on järsinyt esimerkiksi hirven tai jäniksen jalkaa, ei karvoissa enää välttämättä näekään tunnusomaisia piirteitä.
Joku voisi sanoa, että kyllähän nyt esimerkiksi hirven karvan tunnistaa jo paljaalla silmälläkin. Mutta jos ulosteesta löytyy vaan lyhkäisiä hirven karvoja, saattavat ne muistuttaa ulkonäöltään vaikkapa kesäpukuisen jäniksen karvaa. Siksi mikroskooppia tarvitaan.
Vaikka käytettävissä olisikin päällyskarvoja, ongelmia riittää edelleen. Ensinnäkin, preparaatit eivät aina onnistu. Tässä kyllä voisin itsekin skarpata. Käytän nimittäin ns. kynsilakkamenetelmää preparaattien teossa, kun olisi olemassa vaihtoehtoinenkin menetelmä, ns. asetaattimuovimenetelmä. Kynsilakan edut ovat nopeus ja helppos, kun taas muovisysteemillä tehdessä menee enemmän aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos on käsittääkseni yleensä parempi. Suurin osa kolleegoista tuntuu käyttävän kynsilakkamenetelmää, mutta he, ketkä käyttävät asetaattimuovia, kehuvat kyllä kovasti sen paremmuutta.
Toiseksi, ei ole mitenkään helppoa nähdä määritysoppaiden listaamia eroja karvoissa. Erot siis saattavat olla joko medullassa tai karvan pinnan suomukuvioissa. En halua alkaa arvailemaan tai kuvittelemaan mitään, joten arvatenkin työ on hidasta ja tässä vaiheessa on vielä kovasti matskua laatikossa nimeltä "en osaa määrittää, yritä uudelleen jossain vaiheessa". Jänis on ihanan helppo, ja hirvikin silloin, kun ei ole vaaraa muista hirvieläimistä. Linnut menevät yleensä yhteen luokkaan, vaikka toisinaan saan määritettyä kanalinnut lajilleenkin. Mutta kaikki muut tuottavat vaikeuksia.
Tässä siis selitys sille, miksi väikkärini etenee tällä hetkellä etanan vauhtia. Deadlinet paukkuu ja kovaa, mutta ei auta kuin tehdä uudet aikataulut. Ensi viikolla lähden reiluksi viikoksi Arabiemiraatteihin rentoutumaan ja toivon mukaan reissun jälkeen on taas paljon uutta energiaa :)
Anni
Päätin kirjoittaa jo tänään, koska huomenna on niin paljon tekemistä, että bloggaus saattaisi unohtua kaiken kiireen keskellä.
Viime ajat olen testannut hermojani karvamäärityksien parissa. Olen siis tutkinut keräämistäni ahman ulosteista, mitä ahma on syönyt. Useimmiten lajinmääritys tapahtuu ulosteista löytyvien karvojen avulla, mutta toisinaan esim. luun, kynnen tai hampaankin avulla pääsee oikeille jäljille. Olen tehnyt näitä analyysejä aikaisemminkin, mutta taito tuntuu kasvavan tässä hommassa varsin hitaasti. Kukaan ei käsittääkseni meidän laitoksellamme tee tällä hetkellä ulosteanalyysejä, joten kukaan ei ole pystynyt opettamaan minulle tätä kädestä pitäen. Sen sijaan olen tutustunut alan kirjallisuuteen ja pommittanut eri yliopistojen ihmisiä sähköposteilla. Olenkin saanut monelta hyviä vinkkejä (kiitos niistä, jos joku teistä lukee tätä blogia!) tekniikasta ja siitä, kuinka erottaa vaikeat lajiparit toisistaan karvojen perusteella. Tosin olen myös huomannut, että lähes kaikki ovat kehittäneet "oman määrityskaavansa" ja kolleegoilta saamani neuvot saattavat poiketa aika rajustikin toisistaan. Kuka sitten on oikeassa vai ovatko kaikki?
Mikä tässä sitten on niin vaikeaa? Aloitetaanpa perusteista. Eläinten karvapeite koostuu aluskarvasta (underhair) ja päällyskarvasta (overhair, stiff hair). Aluskarvoissa ei ole havaittu selviä lajienvälisiä eroja, joten määritykset tehdään yleensä päällyskarvasta. Päällyskarvassa on erotettavissa paksumpi (shield) ja ohuempi (shaft) osa, ja yleensä määritys tehdään paksunnuksen kohdalta. Jos tässä tulee ensimmäinen ongelma: läheskään aina karvoista, jotka ovat ahman ulosteeseen päätyneet, ei vaan yksinkertaisesti löydy päällyskarvoja, joista määrityksen voisi tehdä. Parhaiten määritys onnistuu selän ja kylkien karvoista, mutta jos ahma on järsinyt esimerkiksi hirven tai jäniksen jalkaa, ei karvoissa enää välttämättä näekään tunnusomaisia piirteitä.
Joku voisi sanoa, että kyllähän nyt esimerkiksi hirven karvan tunnistaa jo paljaalla silmälläkin. Mutta jos ulosteesta löytyy vaan lyhkäisiä hirven karvoja, saattavat ne muistuttaa ulkonäöltään vaikkapa kesäpukuisen jäniksen karvaa. Siksi mikroskooppia tarvitaan.
Vaikka käytettävissä olisikin päällyskarvoja, ongelmia riittää edelleen. Ensinnäkin, preparaatit eivät aina onnistu. Tässä kyllä voisin itsekin skarpata. Käytän nimittäin ns. kynsilakkamenetelmää preparaattien teossa, kun olisi olemassa vaihtoehtoinenkin menetelmä, ns. asetaattimuovimenetelmä. Kynsilakan edut ovat nopeus ja helppos, kun taas muovisysteemillä tehdessä menee enemmän aikaa ja vaivaa, mutta lopputulos on käsittääkseni yleensä parempi. Suurin osa kolleegoista tuntuu käyttävän kynsilakkamenetelmää, mutta he, ketkä käyttävät asetaattimuovia, kehuvat kyllä kovasti sen paremmuutta.
Toiseksi, ei ole mitenkään helppoa nähdä määritysoppaiden listaamia eroja karvoissa. Erot siis saattavat olla joko medullassa tai karvan pinnan suomukuvioissa. En halua alkaa arvailemaan tai kuvittelemaan mitään, joten arvatenkin työ on hidasta ja tässä vaiheessa on vielä kovasti matskua laatikossa nimeltä "en osaa määrittää, yritä uudelleen jossain vaiheessa". Jänis on ihanan helppo, ja hirvikin silloin, kun ei ole vaaraa muista hirvieläimistä. Linnut menevät yleensä yhteen luokkaan, vaikka toisinaan saan määritettyä kanalinnut lajilleenkin. Mutta kaikki muut tuottavat vaikeuksia.
Tässä siis selitys sille, miksi väikkärini etenee tällä hetkellä etanan vauhtia. Deadlinet paukkuu ja kovaa, mutta ei auta kuin tehdä uudet aikataulut. Ensi viikolla lähden reiluksi viikoksi Arabiemiraatteihin rentoutumaan ja toivon mukaan reissun jälkeen on taas paljon uutta energiaa :)
Anni
