Viesti tuntureilta yhden kesän jälkitunnelmista

Heipähei,

Viime kirjoittelun aikaan tämän kananpojan kesä (elikkä tunturikausi) oli aluillaan, maastotöiden alkamista tuskin malttoi odottaa ja kesäjännitys väreili ilmassa. Nyt sitä samaa kesäkautta olen paketoimassa, huomenna on ehkä viimoinen maastopäivä edessä ja mielessä on senkun surrannut yrittäessä tajuta, että mitä kaikkea tässä on tullut tapahduttua. 

Minulla ja apukäsillä on ollut aika mieletön maastotyörupeama täällä Norjassa – puuhaa on riittänyt yhteensä neljään retkeen, joista pisin kesti reilu kolme viikkoa ja sitä jatkettiin vielä muutaman viikon näytteiden käsittelyllä Oulussa. Suunnitelmat oli siis alun perinkin suuria, ja mielikuva aineistosta on siintänyt sen verran houkuttavan kirkkaana silmissä että enhän niitä suunnitelmia ole juurikaan höllentänyt. Samalla on saattanut käydä niin, että kesä on sen kun vierähtänyt ohi. Sen aikana mielen ovat vallanneet seuraavat ohjelmat, suunnitelmat, tekemättömät asiat ja tulevat koitokset – pää on saanut toimia kuin kone aamusta iltaan. No, töiden puolesta kaikki on sujunutkin sitten aivan mallilleen, vaikka aikalailla hitostihan on sitten ollut tekemistä kaikilla, paljon enemmän kun  osasi etukäteen aavistella. Nyt kesän vallanneesta järjestelymoodista havahtuneena, sitä herää miettimään, että olenkohan muistanut nauttia tästä kesästä? Miten se nyt sujuikaan? Ja tällaisessako konemoodissa nämä kesät tulevat jatkossakin vierimään? Oppiiko sitä myöhemmin välttämään stressiä, ja ossaako ottaa opikseen tilanteista, mitkä ei mene yhtään mallikkaasti?  

Olen mää kuitenkin välillä ottanut kuvia, niissä kesä näyttää olleen kaunis. Ja kaipa niitä tarinoitakin on karhuiksi luulluista hirvistä sun muusta. Ja tehoiluun vastineeksi, on tähän kesään kuulunut muutama lomakin. Niistä toiselle lähdin vähän suunnittelematta siinä vaiheessa, kun väsyneen herkistys-itku tulee katsellessa Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaa. 

Semmosta. Summa summarum: tällä laidalla ollaan koneiltu ja latailtu – alla kuvia näistä tunturipuolen hommista.

-henni

Reisalla mittailemassa hiilidioksidivuota

Reisadalen kesäkuussa

Itunurmikkaa Reisalla. Näitä ja muita ollaan viime kuut tutkailtu, määritetty, leikkailtu ja kuvattu

Kilpisjärven koeala, jossa käytiin  muutamasti kesällä

Kyyti kauemmalle koealalle Cearroon

Cearron ylänköä

Cearron poroaita, jonka molemmin puolin tarkastellaan ruutujen hiilivarastoja.

Viimoinen reissu Cearrolle - tällä kertaa apostolin kyydillä

HUH hellettä

Hyvää elokuuta lukijoillemme! Anteeksi etten ole vähään aikaan ollut maisemissa. Pidin kuin pidinkin melkein kuukauden lomaa, vaikka alunperin tarkoitus oli työskennellä tuli pyllyn alla koko heinäkuun. Mutta kun aurinko paistoi, ja festareilla piti käydä, ja muutkin olivat lomalla. Nautin täysin rinnoin koko heinäkuusta, sen lämmöstä ja reissuista. Nyt jaksaa taas pakertaa toimistossa.

Maastokauden saldo oli 101 pikkuista suosirriä, joista rengastin lähemmäs 50. Ihan kelpo vuosi siis. Lapisirrejä rengastin vain kolme (en käynyt lapinsirrimaastossa kuin kerran). Tässä pari lapinsirrin poikasta huutamassa isiään paikalle. Tui tui.

 















Laitoimme suosirreille viime kesänä valopaikantimia eli geolokaattoreita eli lokkereita. Saimme paikantimellisia lintuja loppujen lopuksi tosi hyvin takaisin - niiden paluuprosentti oli suunnilleen samaa luokkaa kuin kontrollilintujen, joille ei paikantimia laitettu - joten uskalsimme laittaa paikantimia tänä vuonna lisää.

Alla suosirri, jolle on juuri laitettu sääreen paikannin. Lokkeri on kiinni vihreässä muovirenkaassa/-lipussa, joka liimataan umpeen niin, että se pääsee vapaasti pyörimään jalassa. Lipun alle laitetaan vielä ylimääräinen värirengas, jotta itse lippu ei pääse valumaan alas nivelen kohdalle. Paikannin kerää dataa muistaakseni 18 kuukauden ajan, ja sen avulla voidaan piirtää linnun kulkema reitti kartalle. Näppärää!

En ole itse käsitellyt lokkeridataa, mutta olen päässyt näkemään parin linnun reitin pesimäpaikoiltaan talvehtimisalueille. En kuitenkaan vielä paljasta sen enempää, koska tuloksia ei ole vielä julkistettu.

Olen päässyt vihdoin aloittamaan suosirrin Itämerityön populaatiorakenne- ja dispersaalianalyysit (kyllä, juuri ne, jotka piti saada valmiiksi ennen maastokautta). Hyvä niin, sillä pidän syyskuun lopulla Virossa esitelmän aiheesta. Toivottavasti jo siihen mennessä on artikkelin raakile kasassa. Kerron niistäkin tuloksista myöhemmin lisää, koska nyt haluan kertoa tulevaisuudesta - tarkemmin sanottuna post doc -suunnitelmista ja niihin liittyvistä tulevista reissuista. Tarkoituksenani on lähteä Reykjavikiin, Islantiin, tekemään tutkimusta väitöskirjani valmistuttua! Jee! Sain viimeksi mainitsemani 1000 euron Luonnonystävien apurahan lisäksi vielä toisenkin matka-apurahan Conservation Genomics -säätiöltä, jonka turvin lähden lokakuussa yli kahdeksi viikoksi paikan päälle labra- ja analyysihommiin. Ostin viime viikolla lennot. Alkaa jo jänskättää!

Projektin tarkka suunnitelma on vielä työn alla, mutta todennäköisesti lähden tekemään tutkimusta merisirreillä (Calidris maritima, engl. Purple Sandpiper). Kerron taas lisää, kunhan saamme paikallisen molekyyligenetiikan professorin ja eläinekologian apulaisprofessorin kanssa suunnitelmiin tarkennusta.

Nähdään syyskuun alussa!

Nelli 

EDIT P.S. Käykää kurkkaamassa blogilistan uusi blogi, Perunakuoppa. Siellä on kaikkea jännää luontokappaleista perinnerakentamiseen.

Kansalaiset! Medborgare!

Halusin tehdä kivan päivityksen, mutta minulla ei oikein ole asiaa… Siispä liitän tekstiini kuvan!

Kotitoimisto. Ei tietoakaan työergonomiasta.

Tässä on kotitoimistoni: nippu luettuja ja toinen lukemista odottavia artikkeleita sohvalla, teemuki, puhelin ajan seuraamista varten, sekä pönnötyyny seuraa pitämään. Jos meinaan liukua pahoille teille, pönnötyyny käskee minut pois tabletilta ja feispuukista. Nuoremmalle polvelle tiedoksi: tuo vasemmanpuoleisin paperiesine on muistikirja. Teen siihen muistiinpanoja lukemastani käsin, kynällä. Tapa, jonka opin nuoruudessani myöhäisellä jurakaudella.

Olen viime aikoina siis työskennellyt osittain kotona. Pidän lukupäiviä, jolloin ajan mieheni aikaisin ovesta ulos ja jään itse tuohon sohvalle artikkeleineni. Välillä pidän jaloittelutaukoja, jolloin keittelen teetä tai kahvia ja kastelen parvekekasvit, siivoilen vähän tai kauniin sään sattuessa käytän lemmikkisiiltämme nurmikolla. Tauon jälkeen jaksaa taas päntätä artikkelin tai pari. Suunnilleen joka toinen päivä käyn yliopistolla kirjoittelemassa muistiinpanojeni pohjalta väikkärin yhteenvetoa ja/tai seuraavaa käsikirjoitustani sekä lukemassa sähköpostit.

Niin, ne sähköpostit! ”Siellä ei oo koskaan mitään kivaa!” Odottelen lopullista päätöstä ikuisuusartikkelini hyväksymisestä/hylkäämisestä. Korjattu versio lähetettiin eteenpäin viime viikolla. Odotus on ihan liian jännää, en kestä. Yritän pitää ajatukset luku-urakassani, mutta jännittää se silti. Pitäkää peukkuja!

Japanin-reissun lennot on varattu. Se on siis menoa eikä meininkiä heinäkuun lopulla. Konferenssin jälkeen teemme oululaisdelegaation kanssa vielä muutaman päivän laboratoriovierailun yhteistyökumppaneidemme luokse, eli matkasta vaikuttaa kehkeytyvät oikein hyvä reissu. Enitenhän toki odotan pääseväni syömään tuoretta sushia.

Eipä mulla oikeastaan tämän kummempaa tällä kertaa. Oon hieman mökkihöperö, mutta ehkä saan aikaiseksi parempaa tekstiä taas, kunhan jotain jännää oikeasti tapahtuu.

Helteistä heinäkuuta!

Kylmästä lämpimään – ja toisinkin päin, eestaas.

Eli seuraavassa kuulumisia maastoreissulta ja menneistä viikoista, jotka ovat enimmäkseen menneet reippahasti paikasta toiseen seilatessa.  Aivan mukavaa elämää tämäkin:)!

Tunnelmaa kurssilta, viimeisenä retkipäivänä Iesjärvellä

Ensiksi, meidän kurssi oli ja meni aivan tosi mukavasti: lumi kantoi, yleistunnelma pursusi reippautta ja hymyileviä ilmeitä – ja totta kai myös kaoottisuutta piisasi muille jakaa! Kurssia siis vietettiin kahdessa paikkaa Pohjois-Norjassa, tunturituvalla lähellä Altaa ja Seilannin saarella jäämerellä. Vaikka Oulun heräävästä keväästä lähtiessä ei oikein voinut kuvitella, paikan päällä odotti täysi talvi, mikä olisikin ollut aikamoinen tänka på, jos talvi olisi uupunut, sillä koko ohjelma oli suunniteltu hiihtomatkojen varaan ja muun muassa lumenrakenteen tutkimiseen. Nyt olosuhteet siihen olivat mitä parhaimmat, keli pysyi tasaisen lähellä nollaa koko ajan, lähes aina kuitenkin plussan puolella. Lumipeitettä riitti ja jääkin kantoi edellistä vuotta enemmän ja järven selkien ylityksestä selvisimme odotettua kuivemmin jaloin.  Hiihtämisen ohessa meillä oli muutakin ihan tutkimuksen opettelua jäljittelevää ohjelmaa, vaikka jo siirtyminen ja alkeelliset majapaikat vedenhakureissuineen ja kota-öineen tuottivat oman makunsa päiviin. Kurssinvetäjän tyyliin kurssiohjelma venähti muutamalla tunnilla, kuitenkin saman vuorokauden sissään päästiin joka päivä perille majapaikkaan.

Lounastauko (kurssin tapaan kello viisi)

Mulle kurssi oli tänä vuonna erikoinen siksi, että olin ihan ensimmäistä kertaa opettamassa siellä – vastuun paino saappaissa. Ennen kurssia koetin käydä ohjelmaa suunnitellusti läpi, tiedottaa siitä selkeästi opiskelijoille (haastava homma - tuo selkeys!), ja pienissä etukäteis-stresseissä kävin myös ensiapukurssin. Opettaminen oli kaivattua vaihtelua tutkimus-värkkäilyyn. Toimistopäivinä oli oikeasti mukavaa vastailla kurssilaisten kysymyksiin, siitä millaisen makuupussin tarvitsee mukaan tai kuin monta takkia. Vaikka kyllä myös järjestelyt muutamaa päivää ennen kurssia kaatui käsiinkin, pienoisen kommunikaatiokatkoksen ja siitä seuranneen välinekriisin takia. Itse kurssilla oli myös melko luontevaa ohjailla, tällä kertaa omaan rooliin kuului myös semmoinen lisävivahde, että pääohjaajalle piti säännöllisin väliajoin pistää vastaan, esimerkiksi silloin kun ajantaju heikkeni retkeilyinnon vallatessa tai silloin kun tarinoille ei olisi tullut loppua kaikkien odottaessa. Lopulta oma rooli kurssilla oli vahtailla vähän niin kuin kaikkea mahdollista, ja varmistaa, että kaikki on mukana (välillä tavarat, välillä ihmiset). Mieleen jäi paljon asioita, joita jälkiviisaudella olisi voinut tehdä paremmin. Nyt kuitenkin unelmoin jo että pääsisi mukaan myös ensi vuonna.

Kurssin jälkeen ohjelmaani on mahtunut Oulua sekä Helsingin, Jyväskylän, Lappeenrannan ja Espoon pyrähdyksiä. Jälkimmäinen oli kirjaimellisesti pyrähdys - nimittäin elämäni toinen juoksutapahtuma. (Ensimmäisestä oli kulunutkin 20 vuotta aikaa ja siitä ole kuullut tarinoita, miten hehkutin kisan jälkeen, ettei kukaan tullutkaan minun perässä maaliin.) Sitten Oulussa oli pääsykoevalvomista ja maastoreissun odottelua. Odottelulta se on vähän tuntunutkin, sillä keväiset pohjoisen lumisateet näkyivät vielä kesäkuun alussa koealoilla ja niinpä odoteltiin lähtökuopissa muutaman lähtöpäivän ohi, että lumet varmasti ehtii sulaa ja että porot saa vasomisrauhan koealallamme eksyttyään. Nyt perillä tuo odottelu tuntuu aivan peruskauralta biologin hommissa, mutta silloin oli vaikea muistella, milloin viimeksi olisin ollut niin turhautunut työasioista. Kaipa odottamiseen täytyy oppiakin. Esimerkiksi nyt, kun on päättänyt että työtä tehdään vain sateettomina ja sumuttomina päivinä ja kun pitää odotella sisällä viiteen asti sääennusteen lupaamaa hetkeä, jolloin sumupilvet häviävät. Hyvä hetki päivitellä blogia.

Nyt jatkan odottamista eväiden parissa. Odottavan terveisin,

-henni

  

Reisadalen, eli takaisin vanhoissa gradumaisemissa

Ensimmäinen maastopäivä - luntakin oli juuri sopivasti, vasta koealojemme vieressä

 

Välipäivitys kiireiden keskeltä

Rahantuloa ei voi estää!

Sain Oulun yliopiston tukisäätiöltä 4000 euroa työskentelyapurahaa kesäksi. Lisäksi sain UniOGSilta (University of Oulu Graduate School) 1000 euroa matka-apurahaa Virossa syksyllä järjestettävää konferenssia varten. Eikä siinä vielä kaikki! Sain myös Luonnonystäväin yhdistykseltä 1000 euroa matka-apurahaa loppuvuoden post doc -opintoihin liittyvää ulkomaanmatkaa varten. Selvittelen tässä kesän mittaan tuota viimeisintä reissua ja kerron sitten lisää.

Maastotyöt ovat olleet käynnissä jo reippaasti yli kuukauden. Kevät oli aikainen, mutta toukokuun alun kylmät ilmat viivästyttivät pesinnän alkua jonkin verran. Lisäksi pesäpredaatiota on ollut paljon, joten esimerkiksi Hailuodossa vasta kaksi pesää on kuoriutunut (rengastin toissapäivänä ensimmäisen poikueen). Eilen kävin Kraaselin saarella etsimässä pesää (löysin sieltä pari viikkoa sitten hirveästi pesäkuoppia), mutta ilmeisesti pesä oli tuhoutunut, sillä löysin yhden suosirriparin rannalta ruokailemasta. Ne eivät selvästikään hautoneet, ja koiras soi kovasti, mikä viittaa siihen, että ne ovat tekemässä uutta pesää. Ensi viikolla täytyy vielä tehdä uusi reissu Kraaseliin - jospa siellä sitten olisi poikasia tulossa.

Laitoimme viime vuonna 30 linnulle valopaikantimet, jotka kertovat, missä lintu on talvensa viettänyt. Paikantimet olisi tarkoitus kerätä tänä vuonna pois, mutta koska suuri osa pesistä on tuhoutunut ennen kuin linnut ovat aloittaneet haudonnan, emme ole saaneet kiinni kuin vasta kymmenen lintua (linnut siis otetaan kiinni haudontavaiheessa pesältä, tai viimeistään poikasten kuoriuduttua). Toivotaan nyt että linnut vielä tekevät uusintapesiä ja että loputkin valopaikantimet saadaan talteen.

Vietän tässä parhaillaan toimistopäivää, ja kipaisen nyt labraan tekemään yhden rantakurvin PCR:n. Loppuviikko meneekin viikonloppu mukaan lukien kokonaan maastossa. Nähdään taas, todennäköisesti heinäkuun puolella!

Nelli

Haku(ja) päällä

Päivää taas, että pätkähti!

Heti alkuun artikkeliuutisia. Käsikirjoitukseni tuli kahdesta lehdestä nopeana bumerangina takaisin, mutta kolmannessa se pääsi vertaisarviointiin. Kahdesta arvioijasta ensimmäinen oli hyvin positiivinen käsikirjoitustamme kohtaan, kommentoiden enimmäkseen muotoseikkoja. Toinen arvioija kirjoitti pitävänsä tekemistämme kokeista, mutta suhtautui kommenteissaan äärimmäisen kriittisesti johtopäätöksiimme. Kakkonen selvästi tuntee alansa hyvin, mutta meidän näkökulmastamme osa hänen kommenteistaan ja laskelmistaan menee datamme ohi.

Korjaukset ja vastineet arvioijien kommentteihin ovat edelleen työn alla. Jotenkin olen jumahtanut taas paikoilleni kirjoittamisessa. Täytynee hätyytellä ohjaajaa apuun, ellen pääse korjausten kanssa pian eteenpäin. Kirjoittamiseen liittyvät ongelmat ovat minulla joskus tosi pienestä kiinni, ja lähtevät purkautumaan, kun joku toinen antaa vähän uutta näkökulmaa käsillä olevaan tekstiin. Pitää vaan niellä ylpeytensä ja käydä kysymässä apua. Tämä käsikirjoitus olisi hyvä saada lopultakin julkaistua.

Vihoviimeisen käsikirjoituksen data on suunnilleen analysoitu, mutta sanaakaan en ole siihen vielä ehtinyt kirjoittaa. Tulosten kuvallisessa esityksessä on vielä jonkin verran mietittävää, ja kirjallisuuden lukeminen on –kuten tavallista minulle– vähän jäänyt. Voi olla, että lähiaikoina kirjasto kutsuu tai sitten selaimelta blokattuihin sivustoihin lisätään väikkärin valmistumiseen asti iltapäivälehtien seuraksi monta muutakin ”häiriötekijää”. Monta niin mahottoman lystiä ”häiriötekijää”…

Niin, matkaakinhan tässä taas pukkaa! Tällä hetkellä näyttää siltä, että olen heinä-elokuun vaihteessa Japanin Sapporossa neuroetologian konferenssissa. Esitän siellä okellikokeideni tuloksia posterina. Matkassa on enää se mutka, että rahoitus puuttuu. Ilmoittauduin konferenssiin sen verran viime tingassa, että en pystynyt enää hakemaan järjestäjätahon matka-avustuksia. Myös OniOGS:n kevään matka-apurahahaut menivät jo. Yhden hakemuksen olen saanut lähetettyä, joten toivotaan että sieltä tärppää tai jotain muuta sopivaa sattuu kohdalle. Japani on kuitenkin niin kaukana, että sinne ei ihan taskurahoilla pääse.

Muitakin apurahahakuja on meneillään. Proffa velvoitti minut hakemaan väikkärin viimeistelyapurahoja peräti kahdesta paikasta. Olisihan se kiva saada pari kuukautta lisää töitä tälle vuodelle, mutta toisaalta tahtoisin saada kirjan valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä, jolloin tämänhetkinen työsopimukseni loppuu. Tiedän, että jos deadline siirtyy kuukaudella tai kahdella, en ainakaan työskentele kesällä yhtään ahkerammin.

Äh. Näitä miettiessä rupeaa aina ahdistamaan. Joten eipä murehdita! Ensi viikon lopulla on tiedossa kiva reissu Helsinkiin, kun blogimme perustajajäsen Maria väittelee. Kenties saan Marialta fiiliksiä välitettäväksi blogiin asti.

Kuulumisiin,

Pätkivien nettiyhteyksien kuulumisia

HeipsanHeeei!

Terkkuja Norjasta, tänne tulin jo keskelle tuntureita aloittamaan kesäkautta. Viime päivät ovat kuluneet suksia vahatessa, leiritavaroita inventoidessa, tulostellessa ja kurssisuunnitelmien saattamisessa ajan tasalle ja niihin opetellessa. Laskeutuminen toimistoelämästä on vielä käsin kosketeltavissa - vielä sähköpostien tarkastelu kolkuttelee iltaisin mielessä. Nyt jo illalla kurssibussi paukahtaa keskelle lumimaata ja sitten voi unohtua sähköpostit muutamaksi päiväksi, ja hyvä niinJ.

Tänne tuloa ennen aika yliopistolla onkin kulunut kaikkeen muuhun kuin väitöskirjan aineksiin. Ja oikeastaan, ihan hyvällä omatunnolla niin. Mulla on siis kaksi harrastukseksikin kutsuttavaa rakasta projektia, joiden puolesta tulee välillä touhotettua: olen ollut mukana kampanjoimassa Oulun ainoan laajemman metsäalueen suojelun puolesta ja toinen projekti ajaa ilmastolakia, tällä hetkellä lähinnä kansanedustajien lobbaamisen kautta. Nyt molemmissa projekteissa on pienoinen kriisi päällä ja ne ovat vaatineet melko nopeaa reagoimista ja toimimista. En tiedä onko asiat sen enempää touhutessa edistyneet, mutta sentään välillä on vallannut sellainen olo, että yritetty on. Onneksi, sekä Sanginjoki että Polttis -projekteissa on molemmissa ympärillä hulvattoman hauskoja ja päteviä tyyppejä, joiden kanssa mielellään puuhaa ja sen puolesta toimiminen tuntuukin aika kevyeltä. Vaikka on niitäkin hetkiä sattunut, että vielä yhdeltä yöllä aivot höyryää taukki-poliitikon kommenteista ja pittää päästä purkamaan äkäisiä vastauksia kommentteihin (tapahtunut esim. viikko sitten).

Aikaisemmin painin aika paljon sen kanssa, kuinka paljon aikaa on lupa kuluttaa kaikkeen työmäiseen, mutta kuitenkin opiskeluihin kuulumattomaan puuhaan. Kultaista sääntöä sille en varmaan vieläkään ole löytänyt ja tokko tulen löytämäänkään. Sen sijaan ajattelen, että myös tarvitsen näitä sivuprojekteja voidakseni motivoitua toisiin koitoksiin. Ja jossain määrin nuo projektit on syynäkin siihen, että tykkään ja tehdä projektimuotoista työtä, josta voi välillä rokottaa aikaa ihan muihin hommiin. Ja oppiihan noistakin projekteista erinäisiä taitoja… Ehkä näiden kanssa pätee samat ohjeet, kuin moneen muuhunkin – kannattaa tehdä sitä, mistä tykkää ja vasta myöhemmin, mitä muiden mielestä pitäisi tehdä.

Viime viikkojen Sanginjoki-aiheisten kirjottelun ja soittelun ja selvittelyn jälkeen, mulle tulikin yllättäen olo, että miten maltankaan lähteä Norjaan keskellä tämän kaiken. Tämä kaikki vaikka päivät kierähtikin välillä aivan yöhön. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun velvotteet kääntyy tällä tavoin kiksien puolelle. Siitä suoriduttuna, ei se sen kummempaa ollut irtautua (ja varmaan ihan tervettäkin – etäisyys on hyvä suhteellisuuden mitta). Sitäpaitsi Oulussa odottaa varmaankin uusi mielenosoitus heti ensimmäisenä päivänä kun sinne saavun..

Mun oli tarkoitus avata nämä kampanjakriisit tämän kirjoituksen aikana, mutta nyt täytyy jo mennä. Sen sijaan, että laittaisin kuvia tietokoneen ruudusta ja minusta kirjottamassa äkäsiä viestejä itse kullekin, niin laitan kuvia täältä Norjasta. Käytin kurssinvetäjä-Laurin kanssa tarkistamassa majoituspaikan tarvikkeet ja samalla hiihdettiin toisen kukkulan päälle katsomaan maisemia Alta-kanjoniin päin. Keli oli mitä parhain – aurinko paistoi, lumi kiilsi ja hanki kantoi täydellisesti. Jos seuraavat viikot on samanlaisia, niin ei tämäkään opetusharrastus yhtään sen hullummalta tunnu.

Aurinkoisia päiviä ruudun toisellekin puolelle, ensi kerralla yritän muistaa ottaa kuvia myös niistä äkäsistä hetkistä päätteen äärellä tai taulukoiden parissa.

 -henni