Eli seuraavassa kuulumisia maastoreissulta ja menneistä viikoista, jotka
ovat enimmäkseen menneet reippahasti paikasta toiseen seilatessa. Aivan mukavaa elämää tämäkin:)!
Tunnelmaa kurssilta, viimeisenä retkipäivänä Iesjärvellä |
Ensiksi, meidän kurssi oli ja meni aivan tosi mukavasti:
lumi kantoi, yleistunnelma pursusi reippautta ja hymyileviä ilmeitä – ja totta
kai myös kaoottisuutta piisasi muille jakaa! Kurssia siis vietettiin kahdessa
paikkaa Pohjois-Norjassa, tunturituvalla lähellä Altaa ja Seilannin saarella
jäämerellä. Vaikka Oulun heräävästä keväästä lähtiessä ei oikein voinut
kuvitella, paikan päällä odotti täysi talvi, mikä olisikin ollut aikamoinen
tänka på, jos talvi olisi uupunut, sillä koko ohjelma oli suunniteltu
hiihtomatkojen varaan ja muun muassa lumenrakenteen tutkimiseen. Nyt olosuhteet
siihen olivat mitä parhaimmat, keli pysyi tasaisen lähellä nollaa koko ajan,
lähes aina kuitenkin plussan puolella. Lumipeitettä riitti ja jääkin kantoi
edellistä vuotta enemmän ja järven selkien ylityksestä selvisimme odotettua
kuivemmin jaloin. Hiihtämisen ohessa
meillä oli muutakin ihan tutkimuksen opettelua jäljittelevää ohjelmaa, vaikka
jo siirtyminen ja alkeelliset majapaikat vedenhakureissuineen ja kota-öineen tuottivat
oman makunsa päiviin. Kurssinvetäjän tyyliin kurssiohjelma venähti muutamalla
tunnilla, kuitenkin saman vuorokauden sissään päästiin joka päivä perille
majapaikkaan.
Lounastauko (kurssin tapaan kello viisi) |
Kurssin jälkeen ohjelmaani on mahtunut Oulua sekä Helsingin,
Jyväskylän, Lappeenrannan ja Espoon pyrähdyksiä. Jälkimmäinen oli
kirjaimellisesti pyrähdys - nimittäin elämäni toinen juoksutapahtuma. (Ensimmäisestä
oli kulunutkin 20 vuotta aikaa ja siitä ole kuullut tarinoita, miten hehkutin
kisan jälkeen, ettei kukaan tullutkaan minun perässä maaliin.) Sitten Oulussa
oli pääsykoevalvomista ja maastoreissun odottelua. Odottelulta se on vähän
tuntunutkin, sillä keväiset pohjoisen lumisateet näkyivät vielä kesäkuun alussa
koealoilla ja niinpä odoteltiin lähtökuopissa muutaman lähtöpäivän ohi, että
lumet varmasti ehtii sulaa ja että porot saa vasomisrauhan koealallamme
eksyttyään. Nyt perillä tuo odottelu tuntuu aivan peruskauralta biologin
hommissa, mutta silloin oli vaikea muistella, milloin viimeksi olisin ollut
niin turhautunut työasioista. Kaipa odottamiseen täytyy oppiakin. Esimerkiksi
nyt, kun on päättänyt että työtä tehdään vain sateettomina ja sumuttomina
päivinä ja kun pitää odotella sisällä viiteen asti sääennusteen lupaamaa hetkeä, jolloin sumupilvet
häviävät. Hyvä hetki päivitellä blogia.
Nyt jatkan odottamista eväiden parissa. Odottavan terveisin,
-henni
Reisadalen, eli takaisin vanhoissa gradumaisemissa |
Ensimmäinen maastopäivä - luntakin oli juuri sopivasti, vasta koealojemme vieressä |
Älyttömän kaunis maisema tuonne Reisadaleniin! Oot kyllä onnekas kun saat tuolla liikkua! Tämä merkintä saa labrarotan ihan kateelliseksi. :)
VastaaPoistaSammaa mieltä - taidetaan olla onnekas kööri:)!
VastaaPoista