perjantai 22. helmikuuta 2013

Mukavaa touhuilua

Se on jännä tuo keltanen möllykkä tuolla taivaalla. Tosi jännä.

Asiat on alkaneet rullata pikkuhiljaa eteenpäin. Artikkeli ei ole hirveästi edennyt, mutta muuta mukavaa tekemistä on onneksi ollut. Niitä "sain tänään oikeasti tehtyä jotakin" -kokemuksia on tullut, ja se on hyvä se.

Yksi motivoivimista uutisista tänä keväänä on ollut tieto siitä, että pääsen ensimmäistä kertaa oikeasti luennoimaan! Olen vetänyt harjoitustöitä ja pitänyt niiden alkudemoja (pieniä, 15-20 minuutin luentoja) biologian ja fysiikan laitoksilla vissiin jo yli viisi vuotta, mutta varsinaisia luentoja en ole päässyt vetämään. Meillä tapahtuu paraikaa jonkin verran muutoksia miehityksessä, minkä vuoksi yksi luentokurssi, Neurotieteen perusteet, jaetaan useamman opettajan vedettäväksi. Itse sain kurssilta kolme kahden tunnin luentoa hoidettavaksi. Olen aivan innoissani, sillä tämä kurssi oli aikanaan yksi suosikeistani, ja pääsen luennoidessa käyttämään Manchesterin-vaihdossa hankkimiani neurotieteen tietoja ja lievää harrastuneisuuttani käytännössä. 

Luentomateriaali on valmiina, joten minun ei tarvitse kuin muokata se itselleni sopivaksi. Materiaalia on todella paljon (samaten opiskelijoilla luettavaa), ja kertaaminen vaatii keskittymistä. Onneksi asiat ovat tuttuja. Ne pitäisi vaan saada palaamaan mieleen oikealla hetkellä ja pystyä ilmaisemaan selkeästi. Siinäpä haastetta! Ja luulenpa, että yritän vähän koputella sitä suomalaisen luentokansan hiljaisuuden muuriakin kysymyksillä. Voipi vaan olla, että siinä hommassa luennoitsija pian lannistuu ja jatkaa yhtenä muurin tiilistä... Tai sitten kansainväliset opiskelijat pelastavat tilanteen.



Toinen mahtava motivaattori viime viikoina on ollut tieto siitä, että maailman suurin hyönteisnäkötutkijoiden kokous pidetään jälleen ensi kesänä Ruotsissa, Bäckaskogin linnassa. Edellisestä kokouksesta on kulunut viisi vuotta, eli tämä on ensimmäinen mahdollisuus minulle päästä mukaan. Olemme päättäneet yrittää saada kokoukseen tutkimuksestani kaksi posteria, joista toisen esittelen itse ja toisen ohjaajani. Minun puolikkaani keskittyy käyttäytymiskokeisiin ja toinen elektrofysiologisiin tuloksiin. Esityksien abstraktien (tiivistelmien) toimittamisen määräaika on ensi torstaina, ja niitä on täällä hiottu viime päivät. Mikäli abstraktit hyväksytään mukaan, täytyy alkaa hakea matka-apurahaa. Kerron asian etenemisestä kevään mittaan.

Nauttikaahan möllykästä kun se taas näkyy!

torstai 7. helmikuuta 2013

Helmikuuta

En käsitä miten olen unohtanut kahtena viikkona peräkkäin kirjoittaa tänne! Olen pahoillani.

Olen myös ärtynyt. En saanut vieläkään apurahaa - tällä kertaa päätöksen teki Suomen Kulttuurirahasto. Seuraavat päätökset nyt helmikuun aikana haettavista rahoista tulevat vasta loppukeväällä. Kyllä harmittaa.

Olen ollut aika paljon labrassa tammikuun aikana. Miten labrahommia onkaan kertynyt parin vuoden aikana! Uusia mikrosatelliittimarkkereita on tullut 19 kappaletta lisää, joten niiden analysoimisessa saa vierähtämään tovin jos toisenkin. Olen iloinen siitä, että olen saanut jotain aikaan käytännössä. Kirjoitus- ja analyysihommat eivät nimittäin viime aikoina ole maistuneet. Pitäisi kai löytää tasapaino pipetoinnin ja kirjoitustyön välille, jotta väitöskirja oikeasti etenisi ja saisin toisen julkaisuni ulos. 

Huomenna on dedlaini Pohjois-Pohjanmaan Maakuntarahaston apurahahakemukselle, joten jatkanpa tässä sen laatimista.

Palataan asiaan, toivottavasti pirteämmin mielin, muutaman viikon päästä.

Nelli

perjantai 18. tammikuuta 2013

Synthesis

Moi!

Tammikuu on puolessa välissä, ja joululoman jälkeinen arkeenpaluu on sujunut suhteellisen hyvin. Koska en voi tehdä kässäririntamalla tällä hetkellä oikeastaan mitään, olen jatkanut väitöskirjan yhteenveto-osan kirjoittamista. Yhteenvetohan tulee väitöskirjan alkuun, ennen artikkeleita, ja sen ohjeellinen pituus on noin 40-50 sivua. Yhteenvedon avulla mitataan omaa tieteellistä kypsyyttä ja osaamista, ja yhteenvedossa siis kootaan yhteen kaikki osatutkimukset.

Hetkellisesti minulle tuli jotenkin juhlallinen olo, kun avasin ensimmäisen kerran yliopiston virallisen yhteenveto-templaatin (mallipohjan), johon yhteenveto tulee kirjoittaa. Juhlallisuus kyllä karisi varsin nopeasti, kun kohtasin ensimmäiset tekniset ongelmat :D Jostain syystä templaatin asetukset muuttuivat yhtäkkiä itsestään (käytän sanaa "itsestään" tietokoneisiin liittyvissä asioissa aina silloinkin, kun tiedän vian olevan minussa). No, korjailin asetuksia ja ainakin pääfontin pitäisi nyt olla oikein. Mikäli kuitenkin väitöksessäni huomaatte, että väitöskirjassani on kirjoitettu vaikkapa kiitokset fontilla comic sans, asia saattaa liittyä juuri tähän työvaiheeseen.


Tein itselleni aikataulun tuota yhteenvedon kirjoittamista varten, ja se ehkä jotenkin auttoi hahmottamaan, ettei kyseessä ole kuitenkaan mikään ihan mahdoton homma. Myönnettäköön, että aikataulua on kyllä jo rikottu pari kertaa, mutta syyt ovat olleet ehdottoman hyviä ("Koira näyttää tylsistyneeltä, lähdenpä kolmen tunnin metsälenkille sen kanssa", "Yle Areenaan on näköjään tullut ennakkojaksoja Ypäjä-sarjasta, katsonpa ne kaikki", ja toki se perinteinen: "Asunto näyttää kovin epäsiistiltä, taidanpa aloittaa kunnon suursiivouksen"). Kaikesta huolimatta olen ihan tyytyväinen: olen kirjoittanut ekat versiot (jotka siis kaipaavat vielä suurta korjailua) työn tarkoituksista, menetelmistä ja tuloksista. Viimeiseksi jätän (minulle) vaikeimmat osat eli johdannon ja pohdinnan.


Kirjoittaessani minulla on suuri tarve päästä nopeasti eroon tyhjän paperin ongelmasta, joten kirjoitan aluksi vähän miten sattuu: fiksu lause siellä, puuta heinää -lause tuolla. Olen kuitenkin havainnut tämän minulle sopivaksi taktiikaksi. Työpäivän jälkeen tekstiä katsellessa (ei liian tarkkaan) tulee ihan tyytyväinen olo, kun on saanut jotain aikaiseksi, ja se taas motivoi seuraavanakin päivänä kirjoittamiseen. Kakkoskierroksella sitten keksin niiden puuta heinää -lauseiden tilalle jotain fiksua sanottavaa.

Välillä tässä kyllä miettii, olenko riittävän kypsä ja riittävän perillä aiheestani, että kykenen tuottamaan (tieteellisesti riittävän) korkeatasoisen väitöskirjan yhteenvedon. Vieläkin välillä tuntuu vaikealta viedä pohdintaa syvemmälle tasosta, johon päätyi artikkeleissa. Vieläkin välillä tuntuu vaikealta kirjoittaa englanninkielistä tieteellistä tekstiä. Vieläkin välillä tuntuu haastavalta sitoa laajoja osa-alueita yhdeksi kokonaisuudeksi. Mutta yksi asia, jossa olen huomannut kehittyneeni, on artikkelien lukeminen, niiden ymmärtäminen ja niistä olennaisen tiedon poimiminen. Sekin on jo jotain! :)


Anni


Sarjikset: http://www.phdcomics.com
               http://imaginaryanomaly.wordpress.com

perjantai 11. tammikuuta 2013

Väikkärin pimeä puoli

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Jos selailee läpi menneen syksyn blogimerkintöjäni, ei voi olla panematta merkille, että en ole kirjoittanut juuri mistään omaan tutkimukseeni liittyvästä. ”Jotenkin homman laajempi juoni on tällä hetkellä hieman hakusessa”, kirjoitin elokuun 31. päivä. No, se oli pahasti hakusessa koko syksyn. 

Olen tottunut pitämään itseäni oma-aloitteisena ja aikaansaavana työntekijänä: teinhän gradunkin aikanaan etäohjauksessa omin päin. Kesän aikana ja syksyn koittaessa huomasin kuitenkin, että en millään saanut ”itseäni niskasta kiinni”. Minun olisi pitänyt kirjoittaa ensimmäinen artikkelini valmiiksi syksyn aikana, mutta en pystynyt hahmottamaan työtäni kokonaisuutena tai suunnittelemaan omaa työskentelyäni nykyhetkeä pitemmällä aikajänteellä. Mikään ajatustyötä vaativa ei onnistunut, ja tehokkaasti pystyin tekemään vain hyvin mekaanisia asioita, kuten pyörittelemään analyysejä. Ajattelin ja murehdin tulevia määräaikoja, tutkimukseeni (ja minuun) kohdistuvia odotuksia, väitöskirjan valmistumista… Keskittymisen sijaan ahdistuin helposti, ja oloani helpottaakseni keksin jotain muuta puuhailtavaa kuin oma tutkimukseni. Kaiken kaikkiaan työtehoni on ollut viimeisen puolen vuoden ajan minimissään. Yritin puhua asiasta ohjaajalleni, mutta hän ei ymmärtänyt ongelmaani. ”Sinullahan on ihan hyvin dataa! Kyllä tästä artikkeli tai kaksi saadaan!” oli vastaus. 

Kuva on pöllitty osoitteesta 9gag.com.
Tiesin jonkin olevan vialla, kun tieteellisten puheiden kuunteleminen alkoi ahdistaa. Normaalisti toisten tutkimuksesta kuuleminen inspiroi minua, ja on suorastaan nautittava kokemus hyvä puhujan ollessa kyseessä. Kävin urheasti Kaamos symposiumissa kuuntelemassa kavereiden esityksiä, mutta siitä tuli niin ahdistunut ja tuskainen olo, etten saattanut olla siellä yhtään pitempää kuin oli ”pakko”. Hädissäni avauduin eräälle ystävälle, joka suositteli minulle työterveyspsykologin apua. 

Kävin joulukuun alkupuolella työterveyslääkärillä ja sain lyhyen keskustelun jälkeen lähetteen työterveyspsykologille. Sinnekin sain ajan varattua ihan muutaman päivän sisään. Keskustelun päätteeksi psykologi teetti minulla muutamia mielikuvaharjoitteita ja opetti minulle pari rentoutumistekniikkaa, joita edelleen harjoittelen. 

Kävin vastaanotolla kaksi kertaa ennen joululomaa ja pari kertaa nyt uuden vuoden puolella. Mitään ”diagnoosia” psykologi ei tehnyt, mutta viimeisimmän tapaamisemme päätteeksi hän suositteli minulle paria depression hallintaan ja ennaltaehkäisyyn tarkoitettua (itsehoito-) kirjaa. Viimeinen tapaaminen on sovittu helmikuulle. Sitten katsotaan, onko työskentelyni parantunut näiden tekniikoiden avulla. 

Varovaisesti arvioiden jotain positiivista onkin tapahtunut, sillä olen pystynyt kirjoittamaan materiaalit ja menetelmät -osiota ja johdantoa tulevaan artikkeliini. On upea tunne pystyä keskittymään siihen, mitä on tekemässä! Työtehoni ei vielä ole niin hyvä kuin sen tahtoisin olevan, mutta enää en joudu lopettamaan aloittamaani tehtävää kesken ahdistuksen takia. Sain myös psykologin apua minulle suositelleelta ystävältä vinkkejä ajankäytön suunnitteluun ja -hallintaan, ja yritän niiden avulla pikkuhiljaa päästä takaisin suunnitelmalliseen etenemiseen. 

Asia on nyt siis niin, että olen menettänyt puoli vuotta tehokasta työaikaa. Väikkärin seurantaryhmän tapaaminen lähenee taas, enkä oikein tiedä, miten tämän pystyy heille raportissa selittämään. Mutta ehkä minun ei kannata murehtia sitä nyt, vaan keskittyä työselostuksen tarkistamiseen. Yritän joka päivä saada edes jonkin pienen mielekkään kokonaisuuden tehtyä, niin päivästä jää positiivinen mieli. 

Sitä aurinkoa odotellessa,
 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Hirrrrrmuisen hyvää joulua!

Kohta alkaa joululoma! Vielä viimeinen, mukamas tehokas työpäivä. Koristelin jo toimiston tietokoneet Kaamos-symposiumia varten hankituilla kimaltelevilla kuusenkoristeilla (jotka itse asiassa unohdin laittaa esille itse symposiumiin).

Siitäpä oiva aasinsilta Kaamokseen (joka oli siis viime viikolla). Minun puheeni meni ihan hyvin, en jännittänyt juurikaan, ja pysyin aikataulussa. Aika pahoja kysymyksiä tuli esityksen jälkeen. Tai no, olisi niihin pitänyt osata vastata, mutta menin vähän lukkoon. Ainoa mihin osasin vastata mielestäni tarpeeksi hyvin oli suosirrien genetiikkaan liittyvä kysymys "Voiko geneettisesti erottaa meidän suosirrin schinzii-alalajin ja hieman pohjoisemman alpina-alalajin?" Vastaus on että ei, ainakaan tällä hetkellä tiedossa olevien geneettisten markkerien perusteella. Siihen sepostin kaikennäköistä, mielestäni ihan perusteellisesti. Yksi kysymys koski lajin suojelutoimia, ja siihen en harmikseni osannut sanoa mitään. Aika harmittava ajatuskatkos. Tietenkin esityksen jälkeen tuli muutama asia mieleen joita olisi voinut pohtia, mutta siinä tilanteessa en saanut sanaa suustani. Onneksi näistä oppii, ja hyvä että kysyvät vaikeitakin asioita, niin tulee mietittyä sellaista mitä ei välttämättä muuten tulisi ajateltua.

Viimeiset kaksi päivää on mennyt työkaverin kirjoittaman artikkelin muokkauksessa. Hän oli yllätyksekseni lisännyt minut siihen toiseksi kirjottajaksi! Mahtavaa! Artikkeli koski suosirrien uudelleenpesintää ensimmäisen pesän tuhoutumisen jälkeen, ja kuinka se, joutuiko ensimmäinen pesä saalistetuksi vai tuhoutuiko se jostain muusta syystä (veikö sen esimerkiksi tulva tai joutuiko se lehmän tallaamaksi) vaikutti uudelleenpesinnän todennäköisyyteen. 

Tässä nopeasti artikkelin pääoletukset: 

Pitkäikäisillä lajeilla, kuten suosirrillä, on luonnollisesti mahdollisuus tuottaa poikasia monena vuonna. Tällöin, jos pesän vie peto, lintu ajattelee ettei enää välttämättä kannata tehdä toista pesää samana vuonna (uudelleenpesintään menee paljon aikaa ja energiaa, varsinkin kun kesä on täällä lyhyt, joten miksi vaivautua kun peto todennäköisesti vie senkin). Lähdetään pois ja yritetään ensi vuonna uudestaan. Jos taas tulva tuhoaa pesän, on mahdollisuus että toista tulvaa ei tulekaan (tulva, tai säähän liittyvät tapahtumat, tai lehmän sorkan osuminen juuri pesän päälle, ovat melko satunnaisia), jolloin uudelleenpesintä on todennäköisempää. Ehkä kannattaisi vielä yrittää. Lyhytikäisemmillä lajeilla puolestaan kannattaa pesiä uudestaan vaikka mikä tuhoaisi ensimmäisen pesän, koska pesimäkausia ei välttämättä ole kuin muutama ja jos ei laita kaikkea likoon tässä ja nyt, elinikäinen poikastuotto voi jäädä huonoksi. Kerron sitten tuloksista tarkemmin, kun artikkeli julkaistaan (mihin kyllä valitettavasti voi olla aika pitkä aika).

En siis ollut mukana itse analyysien tekemisessä, tulihan koko paperi minulle aika lailla yllätyksenä, mutta kirjoitusprosessiin sain sanoa oman mielipiteeni ja korjausehdotukseni. Todella mielenkiintoista. Taas opin paljon uutta tutkimuslajistani!

Palataan asiaan ensi vuonna! Anna jatkaa sitten joululoman jälkeen.

Nelli

P.S. Täytyypä tänne loppuun laittaa yksi kesäinen valokuva, joka muistuttaa heinäkuun lämmöstä ja tuo edes hieman valoa pimeyteen (toisaalta huominenkin tuo valoa, onhan päivä jo monta sekuntia pidempi kuin tänään). Upposin Hailuodon pohjoisrannalla, joskus heinäkuun alussa, nätisti polvia myöten juoksuhiekkaan. Kaikkea sitä joutuu kokemaan maastohommissa. Kamera täytyi tietenkin ottaa esille ennen kuin sain apua.

 

perjantai 14. joulukuuta 2012

Suomalaisen ahman ravintotutkimusta

Hei!


Tutkimustuloksien julkaiseminen tieteellisissä artikkeleissa on keskeinen osa väitöskirjatyötä. Itse väitöskirjahan koostuu yleensä 3-5 artikkelista, joista tosin kaikkien ei tarvitse olla julkaistuja väitökseen mennessä. Omaan väitöskirjaani on tulossa todennäköisesti neljä osatyötä. Näistä kaksi on julkaistu, yksi korjailuvaiheessa (major revision) ja yhden käsikirjoitusta vasta aloitellaan. Tässä postauksessa ajattelin kirjoitella tiivistetysti kahdesta jo julkaistusta osatyöstäni, jotka molemmat liittyvät ahman ravintoon. Tulokset kerron hyvin yksinkertaistetusti ja jätän esim. kaikki GLMM-jorinat pois. Kaikki kirjoituksen kuvat ovat itse ottamiani, mutta osa valitettavan huonolaatuisia, koska kamera ja talviset kuvausolosuhteet ovat usein mitä ovat (ahman perässä kulkiessa). Kuvat suurentuvat klikkaamalla.

Ahma oli kätkenyt joutsenen munan maahan kaivamaansa kuoppaan, ja palannut talvipakkasella kätkölleen. Jäljelle oli jäänyt enää muutama kuorenpala. Marttisenjärvi, Vieremä.


1. Lisääntyvien ahmanaaraiden ravinto kahdella eri tutkimusalueella Suomessa
Koskela, A., Kojola, I., Aspi, J. & Hyvärinen, M. 2012: The diet of breeding female wolverines (Gulo gulo) in two areas of Finland

Menetelmät. Osatyössä tutkittiin ahmanaaraiden ruokavaliota niiden pesäpoikasaikana (helmikuu-huhtikuu) ulosteanalyysin avulla. Ulosteet kerättiin kahdelta eri tutkimusalueelta: Pohjois-Suomesta Inarin alueelta kuudelta pesältä (253 ulostetta) sekä Itä-Suomesta Sotkamon ja Nurmeksen alueelta neljältä pesältä (yht. 168 ulostetta) vuosina 2004-2006. Itse en ole ollut näitä ulosteita keräämässä, koska olin tuolloin vielä perusopiskelija. Ulosteet kerättiin pesiltä kevään aikana ahmojen lähdettyä pesiltä.

Tyypillinen merkkauskohta. Ahma saattaa kiertää ja hangata itseään pientä kuusentaimea vasten, jolloin lumi tamppautuu taimen ympäriltä. Usein tällaisissa kohdissa voi ihmisnenäkin haiskaa "näätäeläimen hajun". Solansuo, Sotkamo.
Tulokset. Pohjois-Suomen alueella ahmojen tärkeimmät ravintokohteet olivat poro (66 %), metsäjänis (16 %), kanalinnut (7 %), pikkunisäkkäät (6 %) ja hirvi (4 %). Itä-Suomen alueella tulokset odotetusti poikkesivat Pohjois-Suomen alueen ahmojen ruokavaliosta. Itä-Suomen ahmojen tärkeimmät ravintokohteet olivat hirvi (55 %), haaskakuvauspaikoilta saatu sika (13 %), metsäjänis (12 %), kanalinnut (11 %), sekä pienet määrät majavia, supikoiria, näätiä ja pikkunisäkkäitä.

Kevättalvella hanki kantaa toisinaan ahmaa, ja tällaisissa tilanteissa syvälle uppoavat hirvieläimet saattavat olla ahmalle helppokin saalis. Loukkukorpi, Sotkamo.

Ahma siis opportunistisesti käyttää sitä ravintokohdetta, joka alueella on eniten/energiatehokkaasti saatavilla. Poronhoitoalueella ahma saalistaa itse enemmän (poro), Itä-Suomessa taas ahma näyttäisi olevan enemmän haaskansyöjä (hirvi, sika). Poronhoitoalueen ulkopuolella ahma on todennäköisesti riippuvaisempi haaskan tarjoajista, kuten susista (hirvenhaaskat) ja ihmisistä (kuvaushaaskat, metsästysjätteet). Toisaalta ahma kykenee myös saalistamaan pientä riistaa, kuten jäniksiä ja metsäkanalintuja. Metsäpeuran karvoja ei näitä ulosteista löytynyt, mutta todennäköisesti nekin kuuluvat (ainakin haaskan muodossa) toisinaan ahman ruokavalioon erityisesti Kuhmon alueella.

Ahma ei pelkää heikkoja jäitä, mutta tutkija jätti ylittämättä Kusianjoen Sotkamossa.
Tutkimme myös ns. ravinnon laajutta/ravintokohteiden monipuolista käyttöä (Smith’s measure of niche breadth). Oletimme, että ahma käyttäisi monipuolisemmin ravintokohteita Itä-Suomen alueella, koska siellä ei ehkä ole niin selvää yksittäistä ravintokohdetta, kuin Pohjois-Suomessa (poro). Ravinnon laajuusindeksi olikin suurempi Itä-Suomen alueella, mutta koska luottamusrajat menivät aika pahasti päällekkäin, ei eroa voi pitää tilastollisesti merkitsevänä.

Ahma pääsee hyppelemään pitkiäkin loikkia, kun hanki ei juuri upota. Romukangas, Kuhmo.
Johtopäätökset. Hirvieläimillä (Itä-Suomessa hirvi, Pohjois-Suomessa poro) on merkittävä rooli lisääntyvien ahmanaaraiden ruokavaliossa. Alueilla, joilla keskikokoisten hirvieläimien (esim. poro, metsäpeura) tiheydet ovat pieniä, muiden suurpetojen ja ihmisten tarjoamat haaskat muodostavat merkittävän ravintokohteen ahmoille.   

Mätäs, jonka päällä ahma oli syönyt käpytikan. Ontojoki, Sotkamo.
2. Lisääntymisstatuksen vaikutus ahmojen ruokavalioon
Koskela, A., Kojola, I., Aspi, J. & Hyvärinen, M. 2012: Effect of reproductive status on the diet composition of wolverines (Gulo gulo) in boreal forests of eastern Finland.

Menetelmät. Tässä osatyössä tutkittiin Itä-Suomessa elävien ahmojen ruokavaliota vertailemalla lisääntyvien naaraiden ravinnonkäyttöä urosahmojen ja ei-lisääntyvien naaraiden ruokavalioon, menetelmänä jälleen ulosteanalyysit. Lisääntyvien naaraiden ulosteet kerättiin neljältä pesältä (yht. 168 ulostetta), uroksien ja ei-lisääntyvien naaraiden ulosteet (yht. 64) kerättiin seuraamalla ahmojen jälkiä. Kaikki ulosteet olivat talviulosteita.

Tällainenkin mielenkiintoisen näköinen juttu löytyi ahman jäljiltä: palanen hirven ruuansulatuselimistön sisäpintaa.

Tulokset. Lisääntyvien naaraiden ruokavalio näytti tällaiselta: hirvi (55 %), haaskakuvauspaikoilta saatu sika (13 %), metsäjänis (12 %), kanalinnut (11 %). Uroksilla ja ei-lisääntyvillä naarailla taas tilanne oli tämä: metsäjänis (52 %), hirvi (22 %), kanalinnut (15 %), metsäpeura (3 %). 

Ahman jäljiltä löytynyt pala hirven selkärankaa.

Myös tämä tutkimus osoittaa, että haaskat ovat Itä-Suomessa merkittäviä lisääntyville naaraille, muodostavathan hirvi ja sika yhteensä lähes 70 % niiden ruokavaliosta. Tälle voi olla monta selitystä: lisääntyvien naaraiden pienempi elinalue, emovelvollisuudet ja niistä aiheutuva energiavaje. Urokset ovat liikkuvampi ja toki usein hiukan kookkaampiakin, joten ehkä ne saavat useimmiten saalistettua itse esim. jäniksen tai kanalinnun.

Ahma on saanut napattua metsäjäniksen kiepistä, joka näkyy kuvassa kuoppana. Tyypillisesti ahma jättää jäniksestä syömättä ainakin käpälät (terävät, pitkät kynnet), sekä toisinaan osan ruuansulatuselimistöstä.

Johtopäätökset. Alueilla, joilla keskikokoisten hirvieläimien tiheydet ovat pieniä, muiden suurpetojen ja ihmisten tarjoamat haaskat muodostavat merkittävän ravintokohteen ahmoille. Susikannassa tapahtuvat muutokset saattavat aiheuttaa muutoksia myös Itä-Suomen ahmakantaan muuttuvan haaskatilanteen kautta. 

Ahman ja hänen tutkijansa jäljet vierekkäin. Ontojoki, Sotkamo.

Lopuksi pieni toivotus allaolevan kuvan muodossa:




perjantai 7. joulukuuta 2012

Tieteen etiikan kurssi

Kirrrpeätä pakkasperjantaita, hyvät lukijat!

Kuten edellisesen tekstini lopuksi lupasin, kerron tänään UniOGS:n eli Oulun yliopiston tohtorikoulun tarjoamasta kurssista Tieteen etiikka. Kurssi on kahden opintopisteen laajuinen luentokurssi. Eräs kollegani tiivisti kurssin sisällön sanomalla: "Siellä opin hirveän määrän sellaisia huijaustapoja, mitä en ollut koskaan tullut edes ajatelleksi". Kurssilla käydään todellakin läpi erilaisia (surullisen-)kuuluisia tieteellisiä huijaustapauksia. Tarkoitus lienee ohjata aloittelevia tutkijoita kaidalle polulle, vaikka laveampi voi hetken aikaa olla helpompi kulkea. Tällä tarkoitan esim. tilannetta, jossa olemassa olevia tuloksia "parannellaan" (tai röyhkeästi jopa keksitään omasta päästä koko datasetti) jotta ne menisivät läpi parempaan lehteen, ja sitten näiden "huippuartikkeleiden" avulla haetaan parempaa rahoitusta. Näi siis ei saa tehdä, soo soo!

Itse luennoista sitten hieman. Perusluentoja oli neljä kertaa neljän tunnin sessio, minkä lisäksi piti osallistua yhdelle kahden tunnin alakohtaiselle luennolle, joita olivat "Technology & environmental ethics", "Business ethics", "Ethics in the human sciences" ja "Human & animal ethics". Kullakin alakohtaisella luennolla oli puhumassa yksi tai kaksi päivän aiheeseen perehtynyttä tutkijaa.

Perusluennot piti kurssin vastuuopettaja. Neljän tunnin sessiot oliva aika raskaita. Sisältöä oli paljon, ja se yhdistettynä luennoitsijan monotoniseen rallienglantiin sai useammankin kuulijan luomet käymään raskaiksi. Monilla oli kannettavat tietokoneet mukana, eikä niillä suinkaan pyörineet luentomuistiinpanot. Oma luennolla mukana pysymisen metodini on piirtää koko ajan, ellei luento ole niin fiksusti rakennettu, että siellä voisi tehdä mielekkäästi muistiinpanoja. Kun käteni pysyvät liikkeellä kirjoittaessa tai piirtäessä, pystyvät aivot seuraamaan hieman tylsempääkin luentoa.

Koetta kurssissa ei ollut, vaan loppunäytöksi tehtiin pienryhmittäin seminaariesitykset. Valmiita aiheita oli jaossa, ja lisäksi ryhmät saivat ehdottaa omia tutkimusetiikkaan liittyviä aiheita. Minä ja kaksi muuta tutkimusryhmämme jäsentä päätimme pitää esitelmän Valkee Oy:n korvavalon hämäävästä markkinoinnista. Otsikkona meillä oli: "Selling and marketing a medical appliance based on hypotheses and goal-oriented research - case study". Tiivistetysti esitimme todisteita siitä, että kyseessä olevaa tuotetta on kaupiteltu aivan riittämättömin tieteellisin todistein ja tietämättä edes sen vaikutusmekanismeja. Esityksemme sai aikaan yllättävän vilkkaan keskustelun aiheesta, ja lopuksi joku kysyi, mihin valheeseen perustuvasta markkinoinista voi valittaa? Tässä vaiheessa kuitenkin siirryttiin jo seuraavaan esitykseen. Että semmonen kurssi.

No, eipä nyt muuta kuin valoa kaamospäiviin kaikille, tuli se sitten korvan tai silmän kautta!