Tieteen Kananpojat: Suomalaisen ahman ravintotutkimusta

Hei!

Tutkimustuloksien julkaiseminen tieteellisissä artikkeleissa on keskeinen osa väitöskirjatyötä. Itse väitöskirjahan koostuu yleensä 3-5 artikkelista, joista tosin kaikkien ei tarvitse olla julkaistuja väitökseen mennessä. Omaan väitöskirjaani on tulossa todennäköisesti neljä osatyötä. Näistä kaksi on julkaistu, yksi korjailuvaiheessa (major revision) ja yhden käsikirjoitusta vasta aloitellaan. Tässä postauksessa ajattelin kirjoitella tiivistetysti kahdesta jo julkaistusta osatyöstäni, jotka molemmat liittyvät ahman ravintoon. Tulokset kerron hyvin yksinkertaistetusti ja jätän esim. kaikki GLMM-jorinat pois. Kaikki kirjoituksen kuvat ovat itse ottamiani, mutta osa valitettavan huonolaatuisia, koska kamera ja talviset kuvausolosuhteet ovat usein mitä ovat (ahman perässä kulkiessa). Kuvat suurentuvat klikkaamalla.

Ahma oli kätkenyt joutsenen munan maahan kaivamaansa kuoppaan, ja palannut talvipakkasella kätkölleen. Jäljelle oli jäänyt enää muutama kuorenpala. Marttisenjärvi, Vieremä.

1. Lisääntyvien ahmanaaraiden ravinto kahdella eri tutkimusalueella Suomessa

Koskela, A., Kojola, I., Aspi, J. & Hyvärinen, M. 2012: The diet of breeding female wolverines (Gulo gulo) in two areas of Finland

Menetelmät. Osatyössä tutkittiin ahmanaaraiden ruokavaliota niiden pesäpoikasaikana (helmikuu-huhtikuu) ulosteanalyysin avulla. Ulosteet kerättiin kahdelta eri tutkimusalueelta: Pohjois-Suomesta Inarin alueelta kuudelta pesältä (253 ulostetta) sekä Itä-Suomesta Sotkamon ja Nurmeksen alueelta neljältä pesältä (yht. 168 ulostetta) vuosina 2004-2006. Itse en ole ollut näitä ulosteita keräämässä, koska olin tuolloin vielä perusopiskelija. Ulosteet kerättiin pesiltä kevään aikana ahmojen lähdettyä pesiltä.

Tyypillinen merkkauskohta. Ahma saattaa kiertää ja hangata itseään pientä kuusentaimea vasten, jolloin lumi tamppautuu taimen ympäriltä. Usein tällaisissa kohdissa voi ihmisnenäkin haiskaa "näätäeläimen hajun". Solansuo, Sotkamo.

Tulokset. Pohjois-Suomen alueella ahmojen tärkeimmät ravintokohteet olivat poro (66 %), metsäjänis (16 %), kanalinnut (7 %), pikkunisäkkäät (6 %) ja hirvi (4 %). Itä-Suomen alueella tulokset odotetusti poikkesivat Pohjois-Suomen alueen ahmojen ruokavaliosta. Itä-Suomen ahmojen tärkeimmät ravintokohteet olivat hirvi (55 %), haaskakuvauspaikoilta saatu sika (13 %), metsäjänis (12 %), kanalinnut (11 %), sekä pienet määrät majavia, supikoiria, näätiä ja pikkunisäkkäitä.

Kevättalvella hanki kantaa toisinaan ahmaa, ja tällaisissa tilanteissa syvälle uppoavat hirvieläimet saattavat olla ahmalle helppokin saalis. Loukkukorpi, Sotkamo.

Ahma siis opportunistisesti käyttää sitä ravintokohdetta, joka alueella on eniten/energiatehokkaasti saatavilla. Poronhoitoalueella ahma saalistaa itse enemmän (poro), Itä-Suomessa taas ahma näyttäisi olevan enemmän haaskansyöjä (hirvi, sika). Poronhoitoalueen ulkopuolella ahma on todennäköisesti riippuvaisempi haaskan tarjoajista, kuten susista (hirvenhaaskat) ja ihmisistä (kuvaushaaskat, metsästysjätteet). Toisaalta ahma kykenee myös saalistamaan pientä riistaa, kuten jäniksiä ja metsäkanalintuja. Metsäpeuran karvoja ei näitä ulosteista löytynyt, mutta todennäköisesti nekin kuuluvat (ainakin haaskan muodossa) toisinaan ahman ruokavalioon erityisesti Kuhmon alueella.

Ahma ei pelkää heikkoja jäitä, mutta tutkija jätti ylittämättä Kusianjoen Sotkamossa.

Tutkimme myös ns. ravinnon laajutta/ravintokohteiden monipuolista käyttöä (Smith’s measure of niche breadth). Oletimme, että ahma käyttäisi monipuolisemmin ravintokohteita Itä-Suomen alueella, koska siellä ei ehkä ole niin selvää yksittäistä ravintokohdetta, kuin Pohjois-Suomessa (poro). Ravinnon laajuusindeksi olikin suurempi Itä-Suomen alueella, mutta koska luottamusrajat menivät aika pahasti päällekkäin, ei eroa voi pitää tilastollisesti merkitsevänä.

Ahma pääsee hyppelemään pitkiäkin loikkia, kun hanki ei juuri upota. Romukangas, Kuhmo.

Johtopäätökset. Hirvieläimillä (Itä-Suomessa hirvi, Pohjois-Suomessa poro) on merkittävä rooli lisääntyvien ahmanaaraiden ruokavaliossa. Alueilla, joilla keskikokoisten hirvieläimien (esim. poro, metsäpeura) tiheydet ovat pieniä, muiden suurpetojen ja ihmisten tarjoamat haaskat muodostavat merkittävän ravintokohteen ahmoille.

Mätäs, jonka päällä ahma oli syönyt käpytikan. Ontojoki, Sotkamo.

2. Lisääntymisstatuksen vaikutus ahmojen ruokavalioon

Koskela, A., Kojola, I., Aspi, J. & Hyvärinen, M. 2012: Effect of reproductive status on the diet composition of wolverines (Gulo gulo) in boreal forests of eastern Finland.

Menetelmät. Tässä osatyössä tutkittiin Itä-Suomessa elävien ahmojen ruokavaliota vertailemalla lisääntyvien naaraiden ravinnonkäyttöä urosahmojen ja ei-lisääntyvien naaraiden ruokavalioon, menetelmänä jälleen ulosteanalyysit. Lisääntyvien naaraiden ulosteet kerättiin neljältä pesältä (yht. 168 ulostetta), uroksien ja ei-lisääntyvien naaraiden ulosteet (yht. 64) kerättiin seuraamalla ahmojen jälkiä. Kaikki ulosteet olivat talviulosteita.

Tällainenkin mielenkiintoisen näköinen juttu löytyi ahman jäljiltä: palanen hirven ruuansulatuselimistön sisäpintaa.

Tulokset. Lisääntyvien naaraiden ruokavalio näytti tällaiselta: hirvi (55 %), haaskakuvauspaikoilta saatu sika (13 %), metsäjänis (12 %), kanalinnut (11 %). Uroksilla ja ei-lisääntyvillä naarailla taas tilanne oli tämä: metsäjänis (52 %), hirvi (22 %), kanalinnut (15 %), metsäpeura (3 %).

Ahman jäljiltä löytynyt pala hirven selkärankaa.

Myös tämä tutkimus osoittaa, että haaskat ovat Itä-Suomessa merkittäviä lisääntyville naaraille, muodostavathan hirvi ja sika yhteensä lähes 70 % niiden ruokavaliosta. Tälle voi olla monta selitystä: lisääntyvien naaraiden pienempi elinalue, emovelvollisuudet ja niistä aiheutuva energiavaje. Urokset ovat liikkuvampi ja toki usein hiukan kookkaampiakin, joten ehkä ne saavat useimmiten saalistettua itse esim. jäniksen tai kanalinnun.

Ahma on saanut napattua metsäjäniksen kiepistä, joka näkyy kuvassa kuoppana. Tyypillisesti ahma jättää jäniksestä syömättä ainakin käpälät (terävät, pitkät kynnet), sekä toisinaan osan ruuansulatuselimistöstä.

Johtopäätökset. Alueilla, joilla keskikokoisten hirvieläimien tiheydet ovat pieniä, muiden suurpetojen ja ihmisten tarjoamat haaskat muodostavat merkittävän ravintokohteen ahmoille. Susikannassa tapahtuvat muutokset saattavat aiheuttaa muutoksia myös Itä-Suomen ahmakantaan muuttuvan haaskatilanteen kautta.