Hyvät ja huonot uutiset

Huomentapäivää!

Yritän nyt kirjoittaa ihan lyhyesti, vaikka päässä pyörii yhtä ja toista kertomisen arvoista. Yritän saada väitöskirjan yhteenvedon kirjoitettua tämän kuun aikana pääosiltaan kasaan, joten muutakin tekemistä olisi. Mutta tokihan bloggaaminen on välillä tervetullutta vaihtelua. Taidan tehdä ihan vaan listan viimeaikaisista huonoista ja hyvistä uutisista.

Huonoja uutisia

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun monen kuukauden väännön jälkeen ikuisuusartikkelini tuli hylätyksi myös Current Biology -sarjasta. Teimme tarkat vastaukset arvioitsijoiden ensimmäisen kierroksen kommentteihin, mutta silti se negatiivisempi piti päänsä, eikä lämmennyt käsikirjoituksellemme. Negatiivisen arvioitsijan henkilöllisyys paljastui hänen toisen kierroksen vastauksestaan. Lyhyesti sanottuna taisimme vain astua liian isoille varpaille. Tämä ehkä opettaa minua kirjoittamaan tiettyjä asioita sovittelevammin, ehkä ei. Negatiivisenkin arvioitsijan kommenttien mukaan tutkimukseni sinällään oli hyvä, mutta johtopäätökseni ilmeisesti eivät.

Kävin Japanissa esittelemässä viimeisimpiä tuloksiani posterilla. Viimeistelin posteriani oikein tunteella ja lähetin sen sitten painoon. Työkaverini kävi hakemassa sen painosta ja ilmoitti minulle, että se näyttää hyvältä. En itse perehtynyt siihen sen tarkemmin ennen kuin olin ripustamassa sitä posteritaululle Sapporossa. Yllätys oli melkoinen, kun posterista oli painossa kadonnut valitsemani fontti, joka oli vielä lähettämässäni pdf:ssä. Tilalla oli joku tökerö oletuskirjaintyyli. Tästäkin voisi oppia jotain pdf:n tekstien tallentamisesta kuvamuodossa tai jotain, mutta itseni tuntien en muista tätä enää seuraavaa posteria tehdessäni. Posterisessiossa kyllä harmitti niin vietävästi.

Hyviä uutisia

Neuroetologian konferenssimatka oli mahtava. Itse konferenssi oli aika raskas, 11 tuntia ohjelmaa päivässä ynnä siirtymiset Sapporossa ja illalliset muiden tutkijoiden kanssa päälle. Unet jäivät aika lyhyiksi, mutta konferenssin sisältö oli mielenkiintoinen. Neuroetologia tutkii eläinten käyttäytymisen hermostollisia perusteita, eli esittelyssä oli paljon erilaisia eläimiä, käyttäytymismalleja ja mitä erikoisimpia tutkimustapoja, -vehkeitä ja analyysimetodeita. Tutkijoiden mielikuvituksella ei ilmeisesti ole rajoja silloin, kun tutkimuskohteesta pitää saada dataa irti.

Konferenssin jälkeen teimme parin päivän laboratoriovierailun Sokendai-instituuttiin Hayamassa, Jokohaman liepeillä. Siellä on meidän kanssa yhteistyössä oleva perhoslabra, jossa nuo meidän seniorit kävivät selvittelemässä mittausvahvistimen kanssa ilmenneitä ongelmia. Instituutin pihalta näkyy pilvettömällä säällä Fuji-vuori, mutta tietenkin unohdin juuri sinä pilvettömänä päivänä kuvausvehkeeni hotellille. Sen sijaan saatte valokuvan perhoslabran roskiksesta. Se näyttää ja haisee paremmalta kuin torakkalabran roskis.

Perhoslabran roskis.

Kesken konferenssin Sapporossa minulle tultiin tarjoamaan töitä. En vielä kerro tästä sen tarkemmin, koska minun on ensin valmistuttava ja hankittava itselleni rahoitus, mutta nyt on jalka oven välissä niin huippuluokan tutkimukseen, että ihan jännittää.

Konferenssin lopuksi esillä olleiden vajaan 400 posterin joukosta äänestettiin neljä posteripalkinnon saajaa. Niin vain kävi, huolimatta fonttini katoamisesta, että minut kutsuttiin heti ekana lavalle vastaanottamaan posteripalkinto! Ilmeisesti posterini sisältö ja pyrkimykseni selkeään esillepanoon riittivät miellyttämään suurta yleisöä. Olen saanut kuulla tästä Ouluun paluuni jälkeen aika paljon, ja ilmeisesti minulta nyt odotetaan hattutemppua posteripalkintojen kanssa. Minulle myös ehdotettiin posterintekofirman perustamista. Tutkijat lähettäisivät minulle kuvat ja tekstit ja minä sommittelisin niistä hienot posterit. Ehkäpä sitten, jos tutkijanura ei kunnolla urkenekaan. ;)

Voittoisa/epäonnistunut posterini.

Siinäpä ne tärkeimmät uutiset taisivat tullakin. Käsikirjoitukseni on jälleen uudessa sarjassa käsittelyssä. Enää ei ole mitään väliä, mihin se menee, kunhan se vain saataisiin lopulta ulos. Näin ne haaveet kaatuu, hehe. Nyt tosiaan yritän takoa yhteenvetoa kasaan. Paraikaa olen pohdinnan kimpussa, ja huomaan pohdinnan rajaamisen olevan aika vaikeaa. Minähän voin pohtia asioita vaikka mihin suuntaan! Väikkäristä ei kuitenkaan ole tarkoitus tulla älyttömän paksua, joten suuntia pitää vähän priorisoida. Voi, miten mälsää!

Katsotaan sitten seuraavalla kirjoitusvuorollani, miten olen pysynyt tavoiteaikataulussani.

Muimui,