Kanadan konferenssi

Hei!

Pahoittelut pienestä blogi-hiljaisuudesta, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa aikaisemmin, koska olen ollut konferenssi-reissulla Kanadassa. Se tuleekin olemaan tämän kirjoituksen pääaiheena. Sitä ennen täytyy kuitenkin hehkuttaa täälläkin: JEE, ensimmäinen kässäri on hyväksytty julkaistavaksi! Kaksi muuta kässäriä on parhaillaan revisio-vaiheessa, eli paperihommat on ihan hyvässä vaiheessa. Kyllä tässä siis joskus vielä väitelläänkin :)

Osallistuin siis Wolf & Carnivore Conferenceen (23.-24.10.2012) Kanadan Manitobassa, Thompson-nimisessä pikkukaupungissa. Olin reissussa noin kuuden päivän ajan, ja tästä kaksi päivää kului konferenssissa ja aikalailla loput matkustaessa. Istumalihakset siis olivat koetuksella. Ensin ajoin autolla Kainuuseen, jonne jätin koirani hoitoon (kiitos vielä vanhemmilleni!), sitten junalla Helsinkiin, josta lensin ensin Chicagoon, sitten Winnipegiin ja sitten vielä Thompsoniin. Huh. Mutta kyllä se oli sen arvoista!

Konferenssivieraat olivat minua ja erästä venäläistä jääkarhututkijaa lukuunottamatta pääasiassa Kanadasta ja Yhdysvalloista, joten "eksoottisuudestani" johtuen sain ehkä vähän (positiivista) erityishuomiota osakseni. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja kannustavia, ja sain monta uutta kontaktia. Itse pidin oman suullisen esitykseni (20 minuuttia) heti ensimmäisen päivän toisessa sessiossa, joten kauaa ei tarvinnut onneksi jännittää ;) Vähän kyllä takeltelin välillä, mutta muuten se kai meni ihan hyvin. Lisäksi pidin konferenssissa posteria. Muiden esityksistä jäi päällimmäiseksi mieleen David Mechin, Marco Musianin ja Alistair Bathin esitykset, joten seuraavaksi kerron niistä vähän tarkemmin.

David Mechiä (University of Minnesota) pidetään maailman tunnetuimpana ja arvostetuimpana susitutkijana, joten oli suuri kunnia päästä tapaamaan hänet ja kuuntelemaan hänen esitystään. Hänen aiheenaan oli "54 years of wolf research", joten pääsimme kuulemaan, mitä kaikkea hän on ehtinyt tehdä uransa aikana. Esityksestä oppi paljon uuttakin, vaikka toki siellä oli myös paljon tuttua asiaa mm. Yellowstonen siirtoistutuksista. Esityksen kohokohta oli Mechin itsensä kuvaama (?) video, jossa kaksi sutta saalistaa karibun. Useinhan luontodokkareista saamme käsityksen, että sudet vaan lähtevät jahtaamaan jotain yksilöä ja saavat sen melko pian kiinni ja that's it. Mechin videolla näkyi hienosti, kuinka sudet ensin juoksentelivat hidasta hölkkää karibulauman ympärillä ja selvästi "skannasivat" laumaa etsien heikointa lenkkiä. Mech ja monet muut tutkijat uskovat vahvasti, että susi pyrkii valitsemaan uhrikseen usein jollain tavalla sairaan tai heikon yksilön. Videolla tämä arviointivaihe kesti yllättävän kauan, lähemmäs kymmenen minuuttia. Vasta sen jälkeen sudet kiihdyttivät räjähdysmäisesti ja alkoivat jahdata selvästi tiettyä yksilöä, joka näyttikin hiukan ontuvan toista takajalkaansa. 

Toinen hyvä esiintyjä konferenssissa oli Marco Musiani (University of Calgary), jonka esityksen aiheena oli "Wolves & Lifestock in Europe and North America", eli hän keskittyi puheessaan susien ja kotieläinten välisiin konflikteihin. Musiani on Mechin lailla kirjoittanut myös useita susiaiheisia kirjoja. Oli todellakin hauskaa päästä tapaamaan henkilöitä, joiden nimiin on törmännyt niin usein artikkeleissa ja kirjoissa. Musiani oli tehnyt samantyyppisen ennustamismallin petovahingoille, kuin Suomessakin on tehty (Kaartinen et al. 2009: Carnivore-livestock conflicts: determinants of wolf (Canis lupus) depredation on sheep farms in Finland. Biodiversity and conservation 18: 3503-3517). Musiani oli siis tutkinut, mitkä tekijät tuntuvat kytkeytyvän petovahinkojen kanssa yhteen. Mielenkiintoista oli, että mitä enemmän alueella oli hirviä, sitä enemmän tapahtui myös petovahinkoja. Helposti sitä ajattelisi, että näillä alueilla petojen ei tarvitsisi siirtyä saalistamaan kotieläimiä, koska "luonnollistakin" ravintoa olisi riittävästi. No, ilmeisesti näille alueille sitten vaan hirvien takia kerääntyy niin paljon susia, että osa niistä siirtyy oppostunistisesti saalistamaan myös kotieläimiä. Musiani puhui myös petokorvauksien tarpeellisuudesta. Maiden välillä löytyy suuria eroja: Kanadassa ja Yhdysvalloissa petovahingot korvataan 100-prosenttisesti, mutta esim. Serbiassa vain 0-30% vahingoista korvataan.

Alistair Bath (Memorial University) piti hiukan erityyppisen esityksen aiheesta "Human dimensions in wolf management". Hän puhui mm. siitä, kuinka hyvä petotutkimus ei aina ole hyvää petosuojelua. Esimerkkinä tästä hän käytti tapausta, jossa karhuja oli siirtoistutettu uudelle alueelle, ja tuloksena kaikki siirtoistutetut karhut oli välittömästi salametsästetty. Keskustelua syntyikin aiheesta, tuleeko tutkijoiden tehdä "pelkkää tutkimusta", vai pitäisikö tutkijoiden pyrkiä työssään myös mm. vaikuttamaan ihmisten asenteisiin esim. runsaamman tiedotuksen kautta. Alistair Bath on matkustellut ympäri maailmaa ja osallistunut useisiin suojeluprojekteihin. Tarkemmin hän kertoi jossain päin Afrikkaa tapahtuneesta leijonansuojeluprojektista. He olivat kovasti miettineet, kuinka saisivat sitoutettua paikalliset ihmiset suojelemaan leijonia sen sijaan, että he salametsästäisivät niitä. He olivat aloittaneet tosiaankin pohjalta. Aluksi he opettivat paikalliset ihmiset lukemaan ja kirjoittamaan. Sitten he kouluttivat ihmiset työskentelemään leijonaseurannassa ja -tutkimuksessa. Paikalliset ihmiset saivat myös nimetä tutkimusleijonia, mikä on ilmeisesti suuri kunnia heille. Projektin myös salametsästys loppui alueella kuin seinään.

Konferenssissa oli kaikenlaisia esityksiä laidasta laitaan: ekologisia, fysiologisia, geneettisiä, kannanhoidollisia ja suojelubiologisia. Vaikka susi olikin pääosassa, myös muista pedoista puhuttiin, ja erityisesti jääkarhuista. Sijaitseehan "maailman jääkarhupääkaupunki" Churchill suhteellisen lähellä. Thompsonista yritetään puolestaan tehdä maailman susipääkaupunkia. Tällä hetkellä sieltä löytyy upea susiseinämaalaus, lukuisia susipatsaita, Spirit Way Thompson yms. Ja nyt sinne ollaan perustamassa The Wolf Center of Excellencea (susikeskusta). Toivotan heille kovasti onnea! Ihmiset tekevät siellä tärkeää työtä.

Nyt täytyy palata töiden ääreen. Tällä hetkellä siis korjailen tuota yhtä kässäriä ja valmistelen paria seuraavaa esitystä, mutta niistä enemmän ensi kerralla. Palataan,

Anni

Alla vielä pari linkkiä kiinnostuneille:

Wolf & Carnivore Conference

Spirit Way

David Mech

Marco Musiani

Alistair Bath

Kuvat olivat Tunturisuden sivuilta osiosta "vapaasti kopioitavat susikuvat".

Taikavarpuväitöksestä hylkäävä päätös

Perjantaipäivää!

Muistanette viime keväältä tämän kirjoitukseni, jossa kerroin eriskummallisesta väitöstilaisuudesta Oulun yliopistolla? Lupasin pitää teidät ajan tasalla päätöksestä, ja lopultakin minulla on hyviä uutisia! Kyseinen väitöskirja on hylätty Tekniikan ja luonnontieteiden tohtorikoulutustoimikunnan kokouksessa tänä tiistaina. Päätöksen voi lukea kokouspöytäkirjasta sivulta 36 alkaen. Alla oleva lainaus pöytäkirjasta summaa hylkäämiseen johtavat syyt:

"Saatujen lausuntojen ja muun dokumentaation perusteella voidaan pitää selvänä, että TkL Huttusen väitöskirjassaan esittämä pääväite siitä, että heikot sähkömagneettiset VHF-kentät aiheuttaisivat spontaaneja käsien liikkeitä, jää toteennäyttämättä sillä varmuudella, jota tieteelliseltä tutkimukselta edellytetään. Erityisesti havaintoaineiston tilastollisessa käsittelyssä on vakavia puutteita, kuten mm. asiantuntijat, akatemiaprofessori Ilmoniemi, professori Räisänen ja Dr Rubin, lausunnoissaan toteavat. Toinen keskeinen ongelma liittyy mittausjärjestelyjen toistettavuuteen. Lisäksi lausunnot osoittavat, että työhön liittyy myös muita erittäin merkittäviä ongelmia ja puutteita, kuten koehenkilöiden sokkoutuksen puuttuminen ja näiden opastaminen mittausten aikana. Myös tulosten suhteuttaminen hypoteesille negatiivisiin löydöksiin muussa tutkimuskirjallisuudessa jää vaatimattomaksi.

Yllä olevasta seuraa, että väitöskirjan suurin ongelma on erittäin voimakas pääväite, jonka perustelu jää tieteellisin kriteerein tarkastellusti toteennäyttämättömäksi."

Päätöksestä ovat raportoineet myös ainakin Kaleva ja Tekniikka & talous, joista jälkimmäinen pitää väitöksen hylkäämistä "outona tapauksena". Jonkinlaiselta ennakkotapaukselta hylkääminen ainakin vaikuttaa. 

Harmikseni totesin, että väitöskirja on yhä luettavissa PDF-muodossa yliopiston Viestintäpalveluiden kautta. Mielestäni vastuullisen tiedeyliopiston olisi poistettava epätieteelliset ja taikauskoa sisältävät opinnäytetyöt julkisesta jakelusta, tai ainakin tehtävä selväksi, että kyseinen teos ei ole luotettava lähde satunnaiselle tiedonhakijalle.

Seuraavalla kerralla kirjoitan jo toisesta UniOGS-kurssista, jolla olen tänä syksynä ollut, ja jonka loppuseminaarissa käsittelin ryhmäni kanssa erästä arveluttavaa tiedeilmiötä Oulun seudulta.

Lopuksi vielä viikonloppulukemistoksi Skeptikko-lehden vauhdikas kuvaus väitöksen kulusta: Taikavarvulla tohtoriksi? Ja vaikka tämä ylilyönnin puolelle meneekin, jaan myös kanssanne seuraavanlaisen korvamadon:

Anteeksipyydellen,

Viikatteen varressa

Eilen pääsin tekemään luonnonsuojelutyötä käytännössä; niitimme ja sahasimme muutaman ihmisen talkoovoimin Tauvossa lapinsirridyyneiltä ylimääräistä rytiä ja pajukkoa matalaksi. Ranta oli täynnä kasvillisuutta, pieni epätoivo meinasi vallata mielen, eihän tuota saa millään kaikkea pois. Pojat ottivat raivaussahat käyttöön, minä tartuin viikatteeseen. 

Yllättävän hyvin minulta onnistui niittovehkeen käyttö tytöksi, joka on vain pari kertaa aikaisemmin hommaa kokeillut. Työ vaati tosin sellaisten lihasten käyttöä joiden olemassaolon muistan nyt liiankin hyvin... Päivän päätteeksi omena tuntui raskaalta kädessä.

Lapinsirri tykkää matalakasvuisesta pesimähabitaatista ja esteettömästä näkyvyydestä laajalti pesän ympärillä, joten ei riitä että kasvillisuutta raivataan pelkästään pesien läheltä. Saimme muutaman tunnin aikana ihan kelpo alueen niitettyä ylemmiltä hiekkadyyneiltä rantaan saakka. Jos sieltä ensi vuonna löytyy yksikin sirrin pesä, olen iloinen! 

Koko rannan raivaamiseksi tarvittaisiin kuitenkin rutkasti enemmän työvoimaa ja aikaa. Kyllähän tuota mielellään itsekin tekisi useammin: ulkotyöt ja rehti fyysinen touhuaminen ovat todella terapeuttista, varsinkin toimistotyörupeaman keskellä.

Tänä vuonna tuskin enää raivaushommiin menemme, joten täytyy toivoa että talvella myrskyää sen verran että jäät vievät enimmän rydin mennessään.

Nyt takaisin salapoliisityön pariin - eli selvittämään suosirrien naimakuvioita

Hyvää viikonloppua!

Nelli

Hyvä posteri

Moi!

Tutkimustulosten raportointi on yksi merkittävä osa tutkijan arkea. Perinteisimmin tämä tapahtuu julkaisemalla käsikirjoitus (artikkeli) jossain tieteellisessä sarjassa. Toisen väylän tutkimustulosten esittelyyn tarjoavat tieteelliset konferenssit, joissa raportoinnin voi suorittaa joko suullisen esityksen tai posteriesityksen kautta. Posteri on siis juliste, jossa hyvin tiivistetysti esitetään tärkeimmät asiat tutkimuksesta. Koska konferensseissa aikaa on vain rajallisesti, harvemmat pääsevät pitämään suullista esitystä. Sen sijaan postereita konferensseihin mahtuu yleensä hyvin. Aihe on minullekin ajankohtainen, sillä olen juuri viimeistelemässä posteriani Kanadassa ensi kuussa pidettävää Wolves and other carnivores -konferenssia varten.

Yksi konferenssien tarkoitus on tutustua muihin tutkijoihin, verkostoitua ja luoda uusia kontakteja. Siksi posteriakin tehdessä pitäisi miettiä, kuinka sillä saa ihmisten mielenkiinnon heräämään. Sanotaan, että posterin pitäisi "myydä itsensä" kymmenessä sekunnissa: tämän ajan ihminen silmäilee posteria ja tekee sen perusteella päätöksen, kiinnostaako aihe ollenkaan. Kannattaa siis panostaa niin otsikkoon, ulkoasuun kuin kuviinkin.

Posterin tekstin pitäisi olla selkeä, jotta sitä voi lukea 1-2 metrin päästä seisaaltaan. Lisäksi kerronnan pitäisi olla tiivistä ja nopeasti luettavaa. Löysin sellaisenkin ohjeen, että jos posterista tehdyn A4-kokoisen tulosteen tekstin pystyy lukeman yhdeltä liuskalta, niin tekstiä ei ole liikaa. Usein näkee postereita, joissa on aivan liikaa tekstiä. Itsekin huomasin, että tuntuu kurjalta jättää moni omasta mielestä tärkeä asia pois posterista. Toisaalta, tutkimuksen esittelijä yleensä seisoo posterinsa luona juuri siksi, että voisi kertoa tarkemmin tutkimuksestaan kiinnostuneille. Joillakin on myös mukana paperiversio artikkelista, jota voi jakaa halukkaille. 

Lueskelin netistä ohjeita hyvän posterin tekoon, ja useissa neuvoissa korostettiin otsikon tärkeyttä. Jossain sanottiin, että olisi hyvä, jos otsikko mahtuisi yhdelle riville. Tämä kyllä toteutuu aika harvassa posterissa, ja omassanikin se on kahdella rivillä ja lisäksi aika tylsä (sama otsikko kuin kässärissäkin). Pitäisi ehkä kehitellä jotain jännempää.

Odotan jo kovasti konferenssia! Eka kerta Kanadassa ja eka kerta kansainvälisessä konferenssissa. Konferenssiin otetaan maksimissaan sata ihmistä, joten mistään kovin massiivisesta tapahtumasta ei ole kyse. Mahdollisesti konferenssissa vallitseekin lämmin ja rento tunnelma, ja muihin tutustuminen on helppoa. Toivotaan! :) Erityisesti odotan maailman ehkäpä kuuluisimman susitutkijan, David Mechin, esitystä. Kerron täällä blogissakin sitten konferenssikuulumisia.

Anni

ps: hyviä posterivinkkejä saa laittaa jakoon!

UniOGS:n artikkeliluennolla

Päivää, että pätkähti!

Yliopistomme on viime aikoina yhdenmukaistanut tohtorivaiheen koulustusta. Tätä varten perustettiin Oulun yiopiston tutkijakoulu UniOGS (University of Oulu Graduate School). Yleisesti kuulostaa siltä, että ennen UniOGS:n perustamista väikkärityöskentelyn aloittaneille UniOGS on vain rasite. Tutkintovaatimukset muuttuvat (tosin helpompaan päin), ja entiset selvät sävelet sekoittuvat. Itseäni kirpaisi hetken aikaa se, että vanhojen biofysiikan tutkintovaatimusten mukaan opintopisteitä on väikkäriprojektin aikana kerättävä 60, kun nykyisin vaatimus on "vain" 40 pistettä. Ja minulla oli tuo 60 suunnilleen kasassa jo siinä vaiheessa kun muutos tuli. Mutta tämähän on tietenkin ihan "happy problem".

Jotain konkreettista hyvääkin UniOGS:sta on tullut. Tohtorikoulun järjestämät yleiset kurssit vaikuttavat melko käytännönläheisiltä. Osallistuin viikko sitten Tieteellisen lehtiartikkelin kirjoittaminen -luennolle. Siellä käytiin läpi paljon tuttuja asioita, mutta muutama hyvä uusi vinkkikin luennolta jäi käteen. Kyseisen luennon lisäksi tarjolla on mm. Väitöskirjan kirjoittaminen sekä Kokoelmaväitöskirjan yhteenveto-osan kirjoittaminen -sessiot, joihin voisin osallistua sitten, kun asia on hieman ajankohtaisempi. Hyviä neuvoja ei kai koskaan voi saada liikaa.

Yhdessä kohtaa artikkeliluentoa repesin. Luentodiassa oli listattuna artikkelikäsikirjoituksen viimeistelyssä muistettavia asioita. Yksi oli: "Poista torakat! Arvioija voi etsiä syitä hylätä". Hihittelin vieressäni istuneelle Ullalle, että minun artikkeistani ei paljoa jäljelle jäisi, jos siitä poistaisi torakat. Ehe ehe... Selvennettäköön, että luennoitsija tarkoitti "torakoilla" sekalaisia pikkuvirheitä.

Koittakaahan taas viikko pärjäillä. Tieteen kananpojat päivittyy uudelleen jo ensi perjantaina!

Hola!

Hyvää syksyä vain minunkin puolestani!

Voisin tässä hieman kertailla kesän tapahtumia ja havainnollistaa maastotöitä vaihe vaiheelta kuvien avulla, kun niitä kerta otettiin urakalla. :) Kaikista kuvista kuuluu iso kiitos (ja kopiointioikeus) Aija Lehikoiselle.

Kaikki alkaa pesien ja lintujen etsimisellä. Jokainen alueella pesivä lintu etsitään ja niiden värirenkaat luetaan. Jos linnuilla ei ole värirenkaita, ne otetaan kiinni ja rengastetaan. Lintujen kiinni ottaminen tapahtuu pesältä verkon avulla, eli jos lintu ei pesi tai sen pesää ei löydetä (yleensä löydetään), lintua ei saada pyydettyä.

Usein linnuilla on jalassaan pelkkä metallirengas, ns. poikasrengas, mikä tarkoittaa sitä että se on poikasena pyydetty eikä sitä ole sen jälkeen tavattu (tai jos se on tavattu, niin sitä ei ole saatu kiinni). Värirenkaat linnuille laitetaan jalkoihin vasta kun ne tulevat takaisin pesimään (keskimäärin parin, kolmen vuoden päästä). Poikasrenkaassa on yksilöllinen koodi, esimerkiksi KT57178 (KT on renkaan kokokoodi joka sopii suosirrille, ja esimerkiksi lapinsirrille menee RT; numerosarja on puolestaan rengastoimiston mukainen, yksilöllinen sarja - esimerkiksi minä rengastan sarjalla 57001 - 57100).

Koodin voi hyvällä optiikalla ja yhteisvoimin saada luettua vaikka lintua ei saataisikaan pyydettyä, jolloin saadaan tietoon kuka kyseinen yksilö on, mistä se on peräisin ja minkä ikäinen se on. Monta kertaa olemme kaksistaan tai kolmistaan kierrelleet ja kaarrelleet kaukoputkiemme kanssa yhtä lintua, lähestyneet eri suunnista, joskus kauankin. Aina joku näkee numeron sieltä, kirjaimen täältä, ja lopulta koko rengas on saatu luettua.

Tässä haravoimme Velen kanssa maastoa, josta näimme emolinnun lähtevän lentoon. Näin ne pesät löydetään

Emoa ei pyydetä pesältä kuin todella hyvällä ja lämpimällä säällä, koska munat tai poikaset kylmettyvät kovin helposti. Mitä pidemmällä haudonta on, sitä herkempiä munat ovat kylmälle. Sateisella ilmalla maastoon ei mennä ollenkaan, ettei pesintä häiriinny.

Kun emolintu on saatu kiinni, rengas laitetaan linnun jalkaan pienen metallisen levittimen avulla, ja kolvataan kiinni. Tässä vaiheessa poltan aina näppini. Tänä vuonna meillä oli käytössä uudet, hieman entistä isommat renkaat, jotka melkein loistavat kirkkaine väreineen.

 









































Kun pesä on löytynyt, munat kellutetaan kuoriutumisajankohdan arvioimiseksi. Ensin muna laitetaan varovasti suippo pää edellä kellutusastian pohjalle, josta se kääntyy tiettyyn kulmaan tai nousee pinnalle sen mukaan, kuinka kauan sitä on haudottu. Jos muna on munittu äsken eikä haudontaa ole vielä aloitettu, muna kellahtaa vaakatasoon astian pohjalle, ja arvioitu kuoriutumisajankohta on 21 päivän päästä (plusmiinus päivä). Jos munaa on haudottu kolme päivää, muna pysyy edelleen astian pohjalla, mutta se ei olekaan enää vaakatasossa, vaan on noussut 45 asteen kulmaan. Jos haudontaa on jatkettu viisi päivää, muna nousee entisestään - nyt se on pystyasennossa (jee!), mutta vieläkin siis suippo pää pohjassa kiinni. Kaltevuuskulma siis suurenee mitä pidemmällä haudonta on.

Pystyvaiheen jälkeen muna alkaa nousta pintaa kohti. Kun muna kelluu ja on pinnan tasalla, kuoriutumiseen on aikaa15 päivää. Tämän jälkeen aletaan mittaamaan pinnan yläpuolelle nousevan osan, kalotin läpimittaa. Kun kuorintaan on aikaa kaksi viikkoa, kalotin läpimitta on kolme milliä, ja kun aikaa on viikko, läpimitta on sentin. Mitä pidemmällä haudonta on, sitä epävarmempaa kellutuksen perusteella lasketun kuoritutumispäivän arvioiminen on.

Munankellutus on jännää puuhaa. Tässä kellutan munia Tauvossa (muna taitaa olla lähes pinnan tuntumassa, eli kuoriutuminen ajoittuu 15 päivän päähän kellutushetkestä). Tämä pesä kuitenkin tuhoutui ennen kuoriutumista.

Pesällä ei tarvitse kellutuksen ja emojen pyynnin jälkeen käydä muuta kuin tsekkaamassa onko pesä vielä elossa. Jos pesältä lähtee emo lentoon, voidaan olettaa että pesä toimii. Turhaa pesällä käymistä tulisi välttää, jotta pedot eivät löydä pesiä hajujälkien ja tallautuneen ruohon perusteella. Tämän takia esimerkiksi aikuisten rengastus tapahtuu jossain muualla kuin aivan pesän lähettyvillä. Seuraavan kerran pesälle tarvitsee optimitapauksessa mennä arvioituna kuoriutumispäivänä, tai mahdollisesti hieman ennen. Munista alkaa kuulumaan kuoriutumisen lähestyessä pientä naputusta, ja muniin ilmestyy säröjä ja sittemmin reikiä. Poikaset lähtevät pesästä hyvällä säällä jo muutama tunti kuoriutumisen jälkeen, joten paikalla on hyvä olla ajoissa, jotta kaikki poikaset saadaan kiinni. Muuten ne sinkoilevat pitkillä koivillansa kuka mihinkin, ja ne on todella vaikea löytää.

Loppukaudesta maasto alkaa muistuttaa jo melkoista riisipeltoa - koitapa siinä sirrinpoikasia etsiä (et löydä).

 
















 
Kun poikaset ovat kuoriutuneet, ne rengastetaan ja niiltä otetaan verinäyte jalasta. Verisuoni on jalassa hyvin esillä, joten verinäytteen ottaminen on helppoa. Sitäpaitsi verta tarvitaan vain ihan pieni määrä, muutama kymmenen mikrolitraa, joten poikaselle ei koidu tästä sen kummempia haittoja. Ihan pieni pisto vain, josta veri kerätään kapillaariin.

Ylemmässä kuvassa näkyy hyvin poikasen munahammas, jolla se koputtelee munankuoren rikki. Söpöjä otuksia.

Poikaset myös punnitaan (pakastepussin avulla). Henkilökohtainen sihteeri on hyvä olla mukana.



Välillä täytyy muistaa pitää taukoja.



Aikuisilta linnuilta otetaan myös verinäyte, mutta niiltä se otetaan siivestä. Jutun juoni on sama kuin poikasilla, eli pieni pisto suoneen, ja kapillaari hollille. Otettava verimäärä on aikuisillakin häviävän pieni, alle sata mikrolitraa (eli millin kymmenesosa - tosi vähän siis). Kaikilla ryhmämme jäsenillä on verinäytteiden ottoon virallinen lupa.





Linnuilta mitataan siipi, pyrstö, nokka ja nilkka, ja ne punnitaan. Morfologisia mittoja voidaan käyttää myöhemmin tutkittaessa esimerkiksi korreloiko pariutuvien naaraiden ja koiraiden koko jollain lailla keskenään (vaikkapa valitseeko suuri naaras kumppanikseen pieniä koiraita).

Sirrit eivät välttämättä arvosta kaikkeen tähän touhotukseen kuluvaa aikaa.

Maastohommissa olen päässyt kokeilemaan kaikenlaista kivaa, kuten ajamaan moottorivenettä, ja tänä kesänä saimme Aijan kanssa meloa kanootilla pienelle Lahtikarin saarelle katsomaan onko siellä sirrejä. Sieltä löytyikin yksi suosirrin pesä, joka kuitenkin oli tuhoutunut kun palasimme myöhemmin paikalle rengastaaksemme poikaset. 

 
Välillä maastosta löytyy kaikenlaista kummaa. Tässä on selvästi lohikäärmeen luuranko.

Nyt minun täytyy lähteä postiin viemään apurahahakemusta, jotta saan tehdä näitä hommia vielä ensi vuonnakin. Ensi kerralla kerron sitten tämän syksyn töistä, kaikkea jännää on jo meneillä. :) Siihen asti heippa! 

Kesän kertailua

Heippa kaikki!

Kirjoitan vähän etukäteen, koska olen perjantaina Helsingissä, enkä varmaan silloin ehdi koneelle. Ajattelin vähän kerrata kesän tekemisiäni. Tämän postauksen kuvat ovat maaelukka-kurssilta Oulangalta.

Kässäriasiat ainakin ovat edenneet. Minulla siis oli pitkään kolme kässäriä submitattuna sarjoihin, mutta vastausta niistä ei meinannut kuulua millään. Kesä, varsinkin heinä- ja elokuu, ei ole mitään parasta aikaa odotella vastauksia sarjoista, koska useat editor in chiefit ja reviewerit ovat lomalla silloin ja kässärit pääsevät kasaantumaan. 

Nurmisaarenniemen maisemaa. Kävimme hakemassa sieltä kollegan pitfall-näytteitä.

Viikko sitten tuli sitten vihdoin vastaus koskien ahman habitaatinvalinta -kässäriä: vaativat major revisionin ja antoivat aikaa korjauksiin neljä viikkoa. Tänään tuli vastaus toisesta ravinto-kässäristä: hekin vaativat korjauksia ja aikaa antoivat melkein kuusi viikkoa. Kivaa, ettei tullut ainakaan suoria hylkäyksiä. Korjattavaa on kuitenkin aika paljon ja vähän huolettaakin, ehdinkö (ja ennenkaikkea osaanko) tehdä kaikki korjaukset. Viime päivinä kaikki aika ja voimat ovat menneet muuttoon, joten en ole kunnolla ehtinyt vielä aloittaakaan kässäreiden korjailua. Onhan tässä onneksi vielä aikaa...

Kollega haaveilemassa.

Elokuussa olin Kuusamon Oulangalla opettamassa 10 päivän Maaeläimistön tuntemus ja ekologia -kurssilla . Mun vastuulla oli suuret nisäkkäät sekä jonkin verran pikkunisäkkäiden vakiolinjapyyntejä. Yhtenä mun ryhmien työnä oli Oulangan alueen jäniskannan arviointi papanalaskennan tulosten perusteella. Uutena työnä otimme hirven panakasa(linja)laskennan, ihan hyvin toimi kurssityönä. Lisäksi pidin yhden luennon suurpedoista ja suurpetotutkimuksesta.Opetin myös kallojen ja ulosteiden tunnistamista.

Jäkälämutkan hiekkaa

Maaelukka, kuten muutkin kenttäkurssit, on ihanan rento ja mielenkiintoinen kurssi, näin opettajankin näkökulmasta, ja siellä oli kyllä huippuhauskaa. Naurettiinkin välillä muiden opettajien kanssa, että ei tämä yhtään työltä tunnu :) Vaikka kyllä siinä aika paljon työtäkin oli. Aina kun on ekaa kertaa opettamassa jollain kurssilla pitää kuitenkin kerrata asioita jonkin verran, tutustua menetelmiin ja mahdollisesti valmistella jotain materiaaleja. Oli tosi kiva kertailla asioita ja oppii siellä aina itsekin jotain uutta. Lisäksi mulle tuli nyt kova innostus kehittää omaa lajintuntemustaitoa, erityisesti lintujen ja hyönteisten osalta.

Kotkan pesä

Lisäksi kesään kuului ainakin apurahahakemuksien kirjoittelua, kirjatenttiin lukemista ja posterin tekoa Kanadan konferenssia varten. Pitäisi oikeasti saada hoidettua tuo kirjatentti alta pois. Se on roikkunut jo ihan nolostuttavan pitkään. Taas sen lukeminen keskeytyi, koska luonnollisesti nyt kannattaa keskittyä noiden kässäreiden korjailuihin. Noh, ehkä joskus. Lisäksi pitäisi aloittaa neljännen kässärin kirjoittaminen, siinä alkaisi olla tulokset kasassa. Tekemistä siis riittää, tuntuu ihan perus-syksyltä :)

Kirpsakoita syyspäiviä kaikille!

Anni