Kurssi Abiskossa ja hullu tutkimusmatka

Iloista kesää!!

Hei taas minunkin puolesta. Täälläkin kesä on edennyt ryminällä, enkä ole paljoa koneen äärellä istunut. Kotona on tullut vietettyä neljä yötä kuukauden sisällä ja monenlaista paikkaa on nähty siinä välissä. Olen siis nyt kesäkuun alussa pitänyt pari lomaviikkoa sekä tehnyt työreissuja, jotka ei varsinaisesti tämän kesän maastohommiin liity. Ulkona olen saanut olla pitkästä aikaa, ja oon ollut siitä mielissäni. Jos osaisin pidentää omaa ulkona tekemisen ja olemisen kautta, olisi varmaan onnellisempi vuosi. No joo, nyt ei pitäisi olla varaa valittamiseen, ja ehkä viikon konttorihommat ovatkin tähän saumaan aivan paikallaan.  

Maisema majapaikan terassilta - Torniojärvi ja vuoret takana

Väikkärin parissa merkittävin kesäviikko kului Abiskossa juhannuksen jälkeen. Siellä pidettiin kurssi jatko-opiskelijoille ilmaston lämpenemisen vaikutuksesta koko ekosysteemitoimintoihin. En ollut aiemmin käynyt Abiskossa, joten odotin maisemienkin puolesta reissua kovin. Lisäksi entinen työtoverini, Maria, asuu nykyisin siellä. Oli siis inspiroivaa nähdä, kerrata yhteisiä kokemuksia sekä myös puhua nykyisistä työasioista ja suunnitella tulevia.

Iltapäivärertki Laktatjakkalle - Abiskosta Norjaan päin

Abiskossa meillä oli todella onnea kelien kanssa, satuimme saapumaan juuri kesän ensimmäisten lämpimien päivien aikaan, ja viikon aikana oli vain muutama sateinen päivä. Vuorten laella oli vielä rutkasti lunta, ja myös majapaikoiltamme, Abiskon turistikeskuksesta avautui upea maisema Torniojärvelle ja sen taakse. Paikalle voisi ehdottomasti palata uudelleen.

Ensimmäisten hiilivuomittausten lähteillä - Stordalenissa

Kurssilla kävimme läpi lajien vuorovaikutuksia ja ekosysteemitoimintoja sekä maalla että vedessä. Kurssilla läpikäyty maa-ekosysteemien toiminta oli minulle varsin tuttua, sillä käsittelen samoja teemoja omassa väitöskirjatutkimuksessani. Kuitenkin luennoitsijoiksi oli saatu todella kovia nimiä omilla aloillaan ja odotin heidän esityksiä korvat höröllä. Sen sijaan vesi-ekosysteemit olivat minulle varsin tuntematon aihekokonaisuus, enkä etukäteen toivonut suuria niiltä päiviltä. Mutta kurssipäivien aikana yllätyin täysin siitä, miten mielenkiintoisia asioita virtavesissä tai lammilla mitataan ja taas muistui mieleen, miten luonnossa kaikki systeemit ovat kytköksissä toisiinsa. 

Lohjennut palsasuo ja tilapäinen sulamislammikko

Kurssiporukalla katselemassa puroja sulamistulvien aikaan

Vesistöjen ymmärtäminen olisi myös todella siistiä omassa tutkimuksessani. Kun projektissamme seurataan laidunnuksen vaikutuksia hiilenkiertoon maalla, menetelmillämme sivuutamme samalla sen seikan, että ekosysteemin hiili ja ravinteet voivat myös karata lähivesistöihin joko pintavalumana ja pohjavesien kautta. Riippuen vesistöstä lisähiili voisi teoriassa lisätä vesistön eliöiden hengitystoimintaa ja hiilidioksidin vapautumista näistä. Lisäravinne taas saattaisi lisätä vesistön kokonaistuotantoa, ja näin lisätä alueen hiilidioksidinielua - noin teoriassa. Mutta sitä ei tietääkseni ole mitattu, että kuinka laidunnus vaikuttaa valumavesien koostumukseen.

Omien havaintojen perusteella voisin kuvitella että laidunnus vaikuttaa hiilen ja ravinteen määrään vesistöissä. Uskoisin että Reisan ja Cearron poroaidoilla sekä pinta- että pohjavesien valuma ovat kasvaneet laidunnuksen myötä ja näin myös veteen olisi liuennut suurempi osa hiiltä ja ravinteita. Mutta olisikin mielenkiintoista mitata, onko näin, ja että vapautuvatko ne vesistössä hiilidioksidina vai lisäävätkö ne kenties hiilensidontaa. Olin tästä niin innostunut, että ympäripuhuin (tai jyräsin) viitisen kurssikaveria tekemään kurssin lopputyön nimenomaisesta aiheesta. Inspiroivaa siis, ja aivan tyhmää ajatella, etteikö uusiin systeemeihin kannattaisi tutustua.

Ennen kurssia olin ollut huolissani siitä, että kannattaako tässä vaiheessa opintoja mennä kurssille, jossa opetellaan menetelmän tai uusien suorien taitojen sijaan lähinnä laajempaa teoriaa ja ymmärrystä. Ja totta, että oppimispääomana kurssin antia onkin vaikea mitata. Sen sijaan kurssi oli minulle todella oikeaan aikaan sattunut ajanjakso viettää aikaa muiden tiedenoviisien joukossa. Meillä oli todella rento tunnelma koko kurssin aikana, ihmiset olivat innostuneita viettämään aikaa yhdessä ja keskustelemaan juuri kuulemastaan. Myös kurssinvetäjillä oli aikaa istahtaa meidän hölmöhköjen keskustelujen ääreen. Kaipaisin juuri sellaista, koska arjessa mun työskentely lipsahtaa helposti erakkomaiseen painimiseen omien ongelmien kanssa. Kurssin jälkeen iski siis myös inspiraatio etsiä uusia tulevia konferensseja ja päästä taas hetkeksi ulos tutkijan kammiosta.

Itse askarreltu tallausindeksi pystyssä talven jäljiltä

Matkaa Cearron koealoille - 26 kilometriä lähimmältä tieltä

Toinen alkukesän työreissu oli vähän hullumpi. Viime vuonna jätimme sellaisia rautalanka-naula -viritelmiä Norjan koealoillemme. Niiden tarkoituksena oli kertoa kunkin alueen tallauksen määrästä. Nyt kun naulat olivat olleet vuoden maassa, kävin tarkastamassa ne ja hakemassa ne pois aloilta. Hullun reissusta teki se, että työtunteja naulojen tarkistamiseen ja hakemiseen ei kuulunut juurikaan (pari tuntia per ala), mutta ajo- ja ja vaellustunteja senkin verran. Ja tällä kertaa olin reissussa yksin. Reisadalenin ja Cearron visiittien jälkeen auton mittariin tuli reippaat 1960 ajokilometriä, ja GPS-laitteelle tallentui yli 60 vaelluskilometriä. Vaelluskilometreistä puolet sujui rinkka tai taskut pari kiloa nauloja painavimpana.

Yö teltassa Cearron koealoilla

Erikoinen konsepti siis, tällä kertaa harmillisesti Reisadalenilla olin käyttänyt liian ohutta rautalankaa ja epäilen sen painuneen alas lumen painon vaikutuksesta. Cearrolla naulat ja langat olivat jykevämpiä. Sen sijaan siellä vastoinkäymisenä oli, että yhtä koealaa en löytänyt ollenkaan. Viime vuonna mulla ei ollut GPS-laitteita, ja niinpä olin merkinnyt koeruudut ainoastaan muutamalla varsin surkealla muovikepillä, joita oli vaikea nähdä kaukaa. Keppejä oli alunperinkin liian vähän, ja epäilen että porotkin ovat siirrelleet keppejä näykkiessään niitä heinien lailla. Joka tapauksessa aloilla olisi pitänyt näkyä ainakin maakairan jättämät jäljet ja kasvillisuudeltaan leikattu koeruutu, mutta eräässä paikassa puolentoista tunnin edespäin harppominen ei tuottanut mitään havaintoja. Päätin vastaisuudessa merkata kaikki koeruudut koordinaatteina ylös - se olisi myös objektiivisempi tapa määrittää koeruudut etukäteen. 

Kevään jäljiltä vesi solisi kaikkialla reitin varrella

En vielä tiedä, mitä teen Reisan hukkuneella datalla. Onneksi viime kesänä kävimme kerran laskemassa naulat kasvukauden lopulla, syyskuussa, joten se ajankohta voisi antaa varsin relevantin arvion kasvukauden tallauksesta. Mutta se ei toisaalta ole verrannollinen viisitoista vuotta sitten tehtyyn mittaukseen. Tätä täytynee pureskella muiden kanssa. 

Onneksi sentään Cearron pitkillä maastopäivillä, reissu ei ollut samalla tavalle turha, ja suurimman osan aikaa minulla kävi taas hyvä mäihä kelien kanssa.

Vain yöllä horisontin vuoret peittyivät usvan taakse.

Näiden reissujen ohella kävin myös pyöräretkellä siskoni kanssa Etelä-Suomessa, ja toiselle lomaviikolle lähdimme suuremmalla porukalla yhdistetylle melomis-, maastopyöräily ja vaellusretkelle Hetta-Pallakselle. Oli hyvät viikot - lissää tälläisiä!
   

Mukavaa kesää kaikille!

-henni