Hei taasen,
kuten näkkyy, kananpoikien lupaama
perjantaikirjoittelu ei taaskaan onnistunut ja lähes koko viikon lykkäilyn
jälkeen naulaan itteni koneen äärelle – näin kesken torstaipäivää. Ei siis
mennyt ihan vuotta, kuten viime tekstissä enteilin, vaan kuukausi täynnä touhua
ja tunarointia - tasapuolisesti!
Oulu-ystävät Uumajassa yliopiston yrttien vierellä |
Perjantain vastaväittäjänä ja poroseminaarin avaajana oli yksi
nörtti-idoleistani, ilmastonlämpenemistutkimuksen guru, Eric Post, joka on
tehnyt samantyylisiä lämmitys-laidunnus kokeita, mitä munkin väikkäriin kuuluu.
Hän on ollut mukana kirjoittamassa yhtä artikkelia, joka on ollut mun työpyödällä
levällään koko vuoden - mun viime vuoden aineiston keräys- ja
käsittelymenetelmät on lähes kaikki kierrätetty siitä ja oon niin vakuuttunut
siitä kirjoitelmasta, että se on mulle jo lähellä pyhää. Että vissiin olin mielissäni.
Väittelijänä oli yksi meidän tutkijatuttavuus Elina, jota saa kiittää kaikista
meidän koealalta tehdyistä kasvillisuusanalyyseista. Tuore väitös perustui neljään
kokeelliseen lämmitys- ja laidunnustutkimukseen ja yhtenä sen loppupäätelmänä
oli se että lyhytaikainenkin voimakas laidunnuspulssi voi kumota ilmaston
lämpenemisen aikaansaaman pusikoitumisen. Itse kirja oli lempeästi kirjoitettu,
mutta lopputulokset ja -päätelmät olivat kuitenkin jämäkän rautaisia - aika
ihailtava kokonaisuus siis. Jos väitöskirja oli lempeä, niin samoin oli kyllä väitöstilaisuuskin,
joka sekin on Ruotsissa paljon vapaamuotoisempi kuin Suomessa: Oman
puheenvuoronsa aikana Elina näytti kuvia tundralta, pohti miltä maisema näyttää
viidenkymmenen vuoden päästä, sekä kertoi oman väitöskirjansa tutkimuskysymykset
ja metodit, joilla kysymysten vastaamiseen pyrittiin. Sen jälkeen vastaväittäjä
esitteli Elinan väitöskirjan tulokset ja kertoi mikä niissä on tieteelle merkityksellistä.
Viimeisenä vastaväittäjä ja kolmen hengen paneeli kysyivät Elinalta toista
tuntia johtopäätöksistä, tuloksista ja menetelmistä - osa kysymyksistä oli aika
jäätäviä. Kuitenkin, väitös meni tosi hyvin ja siitä jäi myös moni kysymys
mieleen – varmasti väittelijällekin.
Uumajan sää heinäkuussa - vesisatteesta kahluu-lummeen |
Uumajassa ehdimme myös suunnitella mun ohjaajan kanssa tulevan
maastokauden suuntaviivoja, kun kerran vihdoinkin olimme samassa kaupungissa. Suunnitteilla
on taas molemmille uusia asioita ja tiedän, etten osaa ennakoida niitä
kuitenkaan tarpeeksi hyvin ja että kesä tulee iskemään takapakkeja naamalle. Onneksi
mulla on sen puolesta super-reipasta maastoapua luvassa ja maastotuntienkaan ei
pitäisi olla viime vuoden tapaan aivan kortilla ja sekunneissa laskettavina (Tässä
ratkaisuna se, että aion olla liikkeellä omalla (vuokra-)autolla, enkä siten olisi
suurelle porukalle vastuussa, jos tarvitseekin lisäpäivän jos toisenkin –
epäsosiaalista ja kalliimpaa, mutta aikapainetta vähentävää). Ensi kesän isoimpana
suunnitelmana meillä on katsella miten hiilen varastot ovat reagoineet neljä
vuotta kestäneeseen lämmitys-laidunnus-lannoitus kokeeseen ja sen lisäksi uudelleen
kartoittaa hiilivarastoja, jotka on mitattu vuonna 2000. Näissä molemmissa
jutuissa meidän on tarkoitus tehdä yhteistyötä yhden Uumajalaisen tutkijan
kanssa. Kuitenkaan ei ehditty kokoustamaan kolmistaan tämän reissun aikana, ja
niinpä kun karonkan aikana istuttiin vierekkäin kiireisen herran kanssa, aloin nokkelasti
haastaa kesän suunnitelmista. Sain vastauksen, että hänen mielestään meidän
suunnitelmissa ei ole juurikaan järkeä ja että mun ei ainakaan kannata odottaa
mitään tuloksia neljäntoista vuoden lämpenemisen vaikutuksista. Ensimmäinen opetus:
kaikissa tilanteissa ei kannata jutella tulevista töistä. Toinen opetus:
hirvittää jo:/!
Reissun ohella väikkäriprojektissa ei ole paljoa tapahtunut,
vaikka taas on penkkiä kulutettu. Olen malttamattomana odottanut, että
artikkeli, jossa oon ollu mukana etenkin graduvaiheessa julkaistaan, mutta sitäkään
ei vielä ole tapahtunut, vaikka hyväksymis-skumpista on jo reilu kuukausi. Mulla
on tämän kanssa ilmeisesi vähän samanlainen asenneongelma kun bussimatkustamisen
kanssa kaupungissa: vaikka ei voi itse vaikuttaa siihen että myöhästyykö ja
mihin aikaan on perillä, niin pittää kokoajan tarkistaa, että josko jo nyt oltais
perillä / missä vaiheessa ollaan nyt? /
entä nyt? / entä nyt? Helpompi ois painattaa koko artikkeli ite ja heti!
Ainiin, ne viimeksi kiroamani ordinaatiokuvat lähti muuten aivan
lapasista, ja aloin ihan fanittaa koko menetelmää. Siltikään seuraavan jutun tulokset
eivät vielä ole valmiita. Tällä kertaa jarruna on se, etten ole tyytyväinen
siihen, kuin huonosti sateisten päivien mittaukset käyvät yksiin mun
hiilivuomallinnuksien kanssa. Tuuminkin jo, että eipä olisi kannattanut mitata
sateella – kurjaahan se oli käytännössäkinJ.
Nojoo, toisaalta kai niitten hankaluuksien pitää jossain välissä päästä sitkistämään,
nöyrryttämään ja opettamaan… Ja eräille kurssikavereille tämä voi olla ihan
mieluinen kehityskäyrä, sillä pään seinään hakkaamisen välttelemiseksi nyt voisi
olla hyvä aika palata yhteen vuoden roikkuneeseen kurssiesseeseen. On tainnut
kerta muillakin opintopisteet roikkua erään palauttamattoman esseen takia. Vihellysten
saattelemana taidan nyt lähteä hakemaan lisä-inspistä tuolta ulkoilmasta – ja aloittaa
huomenna sen esseen. Ensi viikolla
olenkin opettamassa Turussa ja hiihtoreissulla. Katotaan kummasta riittää kerrottavaa
täällä…
Vi hörs,
-henni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti