Pääsenkin siis itse jatkamaan juttua siitä, kuinka maastossa on niin kivaa. Kuten poikaystäväni sanoi, pikkuhiljaa minut voi jo ottaa ekologina vähän enempi tosissaan nyt kun lähden oikeisiin maastotöihin, mutta vasta sitten minut voi ottaa ihan tosissaan, kun lakkaan olemasta niin yli-innostunut asiasta...
Tässä olen erittäin innostuneena ensimmäinen etelänsuosirri (Calidris alpina schinzii), kädessäni rengastuksen jälkeen valmiina lentoon.
Eli viikko sitten torstaina lähdettiin väitöskirjani toisen ohjaajan kanssa aamutuimaan Hailuotoon suosirrin pesiä ja reviirejä etsimään. Lämpötila oli jo kovasti kohoamassa kun pääsin ovesta ulos puoli seitsemän jälkeen, joten kaikinpuolin hikinen päivä oli odotettavissa. Tässä täytyy jo mainita että kumpparit jalassa autossa ei ole hyvä idea yli kahdenkymmenen asteen lämmössä. Jonkinlaista amatööriyttä on siis havaittavissa, kun ei tajunnut ottaa lenkkareita matkalle mukaan.
Ajoimme ensitöiksemme Tömpän luonnonsuojelualueelle, Hailuodon etelärannalle. Eihän sinne kovin lähelle autolla pääse, ainakaan vielä tähän aikaan vuodesta kun tie on vielä märkä ja yhtä mössöä, joten reppu selkään, kiikarit kaulaan, kaukoputki olalle, ja menoksi. Ihana aamu, hömötiaiset tööttäilivät ja vähän vihersi jo.
Tömpäsä näyttää tältä.
Tömpässä ensimmäinen hieno havainto oli pesältänsä lentoon lähtevä merihanhi. Keskellä rantaniittyä oli iso pensas, jonka keskellä oli hanhen pesä. Käytiin peittelemässä munat pesämateriaalina olevilla pehmoisilla untuvilla, sillä niin hanhikin kuulemma tekee jos se poistuu pesältä normaalisti (eikä kiireessä niin kuin ihmisen säikyttämänä).
Ensimmäinen suosirri kuultiin jo melko heti pesimäalueita lähestyessä. Suosirri pörisee hassusti, ja lentää väpättäen (oma ammattimainen havaintoni). Tarkkailimme muutamia soivia sirrejä, mihin ne laskeutuivat ja mistä lähtivät lentoon. Onnistuimme myös löytämään kaksi pesää (joista toinen oli jo alkuviikosta joutunut parempiin suihin), joissa oli molemmissa kaksi munaa. Munia munitaan yhteensä neljä per pesä; muninta oli siis vielä kesken. Merkitsimme pesien koordinaatit GPS:ään, ja laitoimme pesän lähettyville vielä maamerkeiksi mm. oksia tai muita rannalta löytyviä esineitä, joiden avulla pesä on helpompi löytää myöhemmin (vaikka koordinaatit ovat tiedossa, pesiä voi olla yllättävän vaikea löytää heinätupsujen joukosta). Ennen muinoin pesät merkittiin kirkkaanvärisillä nauhoilla, jotka näkyivät kauas, mutta jossain vaiheessa huomattiin, että myös varikset oppivat yhdistämään kirkkaana heiluvan nauhan herkkuun, joten siitä tavasta luovuttiin.
Sirriä rengastamassa.
Tuntien Tömpässä risteilyn jälkeen ajoimme Hailuodon pohjoiskoillisnurkkaan Potinlahden rannalle Pökönnokalle. Se oli mukava paikka, ei kovin pitkiä kävelymatkoja, eikä juurikaan märkää maata. Hengailtiin siellä pari tuntia ja käytiin läpi edellisvuoden pesäpaikat, mutta kun yhtään sirriä ei näkynyt eikä kuulunut, lähdettiin kotiin. Kaukoputki alkoikin jo painaa olalla.
Sain putken tasapainotettua kätevästi niskan taa, reppuun nojaten. "Nelli and the Amazing Balancing Scope".
Tämän viikon olen saanut tehdä kirjoitushommia ja mikrosatelliittianalyysejä, mutta illalla lähdetään taas Luotoon. Suosirreillä koiraat hautovat päivisin ja naaraat öisin, joten naaraiden renkaat täytyy koittaa saada tarkistettua hämärän aikoihin. Tehdään varmaan iltamyöhään töitä, ja nukutaan muutama tunti mahdollisesti Maasyvänlahden autiotuvassa, ja jatketaan aamulla hommia. Toivottavasti näkisimme jokusen lapipnsirrinkin!
Hyvää viikonloppua!
Nelli
EDIT (ti 25.5.): Lisäsin muutaman kuvan maastopäivistä näin jälkikäteen tekstiä piristämään!
Kiva postaus! Mielenkiintoista lukea, millaisia maastotöitä muilla on :) Ja jännä tuo ilmiö, että suosirreillä koiraat hautovat päivisin ja naaraat öisin, en tiennytkään.
VastaaPoista:) Oli ihan jännää ollakin maastohommissa yöllä! Tai ei me koko yötä siellä rämmitty kun alkoi olla jo niin pimeää; yhteen asti oltiin ja sitten taas viidestä eteenpäin. Mutta löydettiin taas pesiä, ja pääsin katsomaan rengastusta ja verinäytteenottoa läheltä.
VastaaPoista