Älähdys!

Hei ja hoi lukijat! 

Viime ja tällä viikolla kahvipöytäkeskustelut ovat yksi toisensa jälkeen ajautuneet yliopistopolitiikkaan. Sen seurauksena olen saavuttanut sellaisen saturaatiopisteen, etten malta olla kaatamatta huolia tännekin bittimaailmaan. 
 

Tämänpäiväinen purnaus siis liittyy huoleen siitä, kuinka yliopistomaailman kokemat suuret muutokset vaikuttavat tutkimuksen ja opetuksen laatuun. Muutosten pohjalla on se, kuinka yliopistojen rahoituspohjan uudistuminen on laittanut yliopistot myymään tutkimustaan ja osaamistaan markkinakentillä. Erityisesti meillä Oulussa yksittäisiä laitoksia on kannustettu hankkimaan rahoitusta ulkopuolelta ja uuden rehtorin myötä vaihtoehtoa yritysyhteistyöstä on nostettu enemmän esille. Kuitenkaan kaikilla aloilla saumat yhteistyöhön yritysten kanssa eivät ole samat: en osaa luetella biologian alan yrityksiä kourallista enempää, eikä tällä alalla valtavaan taloudelliseen kasvuun tähtäävät yritykset ole kovin yleisiä, sillä jos jotain ekologin koulutus opettaa toimimaan ympäristön ehdoilla. 

Tämän seurauksena on vaarana, että epäkaupallinen biologian ala ei pärjää kilpailussa yliopiston sisäisessä rahanjaossa. Ja jos varoja leikataan kerta toisensa jälkeen eri muutosten alla, miten on mahdollista säilyttää tutkimus ja opetus elinvoimaisina? Ja miten tutkimuksen ja opetuksen laatu säilyy taloudellisessa paineessa? Viime vuosina laitoksellamme silmiin on pistänyt, ettei vapautuvia virkoja ole enää täytetty. Samoiten kenttäkurssien määrää on jo nyt vähennetty, ja voisi kuvitella jäljellä olevien jatkon olevan vaakalaudalla, jos taloutta pitää kiristää. Huolettaa, kuinka käy laboratoriokurssien, jotka vaativat suuria tiloja ja laitteita sekä useampia kurssiassistentteja? Entä mitä jos valinnaisia kursseja siirretään avoimessa yliopistossa opetettaviksi - kustannussyistä?

Jos opetusta leikataan nykyisestä, missä vaiheessa opiskelijat alkavat miettimään, että hei, millaistakohan olisi muualla, tai vaikkapa ihan muilla aloilla? Löytyykö motivaatiota valmistua, jos nimenomaan työelämässä vaadittavia taitojen, kuten kenttä- tai laboratorio-osaamisen opetusta vähennetään? Opetushenkilöstön hiljattain vähentyessä ja opetuksen määrärahoja leikattaessa, mietin, kuinka paljon näitä muutoksia täytyy tapahtua ennenkuin opiskelijtat älähtävät tai sitten hiljaa vetäytyvät muualle. Kuinka kauan uusia opiskelijoita saadaan houkuteltua tänne, ja miten heidät saa jäämään, kun samaan aikaan toisaalla on tarjota monipuolisempaa kurssia?

Opiskelijoiden lähtemis-spekulaatioon lisämaustetta tuo kuvio, missä yliopiston sisällä osa alojen rahoituksen saamisesta on kiinni opiskelijoiden valmistumismääristä. Ja näin laitoksen intressinäkin on, ettei opiskelijoiden viihtymisestä missään nimessä haluta tinkiä. Siltikin, onko olemassa jotain tiettyä rahoituksen kiristymisen kynnystä, jossa opetustarjonta ei vastaa opiskelijoiden odotuksia ja opiskelijat voivat päättää jaloillaan laitoksen tulevista määrärahoista, (tai karkeasti sanoen jopa laitoksen kohtalosta)?

Ja mitä tältä rahoitusmallilta voi odottaa tulevaisuudessa? Jos nykyisten ehdotusten mukaan rahoitusta jaetaan ulkopuolisen rahoituksen mukaan, mitähän se tulee tarkoittamaan biologian alalla? Kun suuret Akatemia- ja EU-rahoitteiset projektit saavat lisää tukea yliopistolta, voi näiden elinkaaren aikana näillä aloilla mennä lujaa. Mutta mitä sitten, kun rahoitus loppuu? Kuuluuko yliopiston uudistuneeseen käytäntöön tukea menestynyttä ryhmää uuden rahoituksen hakemisessa ja avustaaa siirtymävaiheiden yli? Erityisesti huolettaa, että muuttuuko vakituisten työntekijöiden pitäminen ennakoimattoman rahoituksen maailmassa kannattamattomammaksi. Minusta on vaikea käsittää, että se olisi sellainen muutos, mitä tältä alalta halutaan. Jos vain kaikista huipuista huipuimmat voivat saada vakituisen työpaikan, mitä se toisikaan mukanaan jo nyt kilpailulliseen työilmapiiriin? Ja onko tämä enää sellainen ala, mille haluan kouluttautua, jos edessä oleva epävarmuus vaan kasvaa ja jakautuu yhä pidemmälle ajanjaksolle?
 
Entä kuinka lyhytaikaiset työsuhteet vaikuttavat opetuksen laatuun? Jos opetusta aletaan ostamaan menestyviltä huippututkimusryhmiltä, osataanko sen tarjontaa ennakoida ja kuka tällöin vastaa perusopetuksesta? Mikäli tällöin suurempi vastuu opetuksesta sysätään opetusvelvollisuuden nojalla väitöskirjatyöntekijöille, kuinka opetusmotivaatiota voidaan pitää yllä? Epäilen, että valmistumispaineiden alla, opetukseen kuluvaa aikaa tuskin tullaan lisäämään valmistumisen tavoiteaikaan, vaan ajan hengen mukaan samoilta ihmisiltä vaadittaisiin yhä enemmän samassa ajassa ja samoilla resursseilla. Kustannustehokasta se varmasti olisikin - niin kuin on opetuksen järjestäminen kandi- tai maisterivaiheen opiskelijoillakin -  mutta miten käy oppisisällön ja opetuksen laadun?

Kaikkea tätä pohtiessa, minun päässäni on soinut, että kuka näistä asioista päättää, ja miten niihin voi vaikuttaa. Sanellaanko päätökset opetus- ja kulttuuriministeriössä ihmisten kesken, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista tarttumapintaa arkeen tällä alalla? Toimiiko rehtorikin vain hyvät tavoitteet mielessä yliopiston tuottoa maksimoidessaan? Kenet tässä pitäisi vakuuttaa, että myös tämän alan tutkimusta tarvitaan? Tulisiko opiskelijoiden vaatia opetuksen laadun ylläpitoa – nimenomaan jostain laitosta ylemmältä taholta, kuten vaikka tiedekunnalta? Ja voidaanko näistä asioista keskustella myös muualla?

Ei taida olla lyhyitä vastauksia näihin kysymyksiin…

Seuraavan kertaan,

-henni