Tsaudihaudi ja mukavaa viikonlopun alkua lukijoille!
Täällä pakkasten keskellä ja toimimattomien pyörien parissa aika
on taas juossut ja mukavasti. Sain viime viikolla vihdoin ensimmäisen jutun
lähetettyä lehteen, ja jos ensi viikolla se ei pompsahda takaisin, meinaan
juhlia tarkastusluentaan pääsyä. Nyt pitäisi vielä malttaa. Jutun lähdettyä
olen päässyt uppoutumaan viime kesän näytteiden pariin. Ehdin jo vähän
tuskastella, että eih ja voih, kuinka paljon työtä on edessä niiden kanssa. Ja
nyt oon ollut todella yllättynyt ja mielissäni, että kerrankin se on sujunut luultua
jouhevammin. Jes, pessimisti ei pety!
Tässä labrapuuhien aikaan mulla on taas vapautunut aikaa
järjestöhommille. Ilmastolakikampanjassa kahmitaan vielä viimehetken puuhia ennen
eduskuntakäsittelyä ja samoiten täällä paikallisesti Sanginjoki-kampanjassa
väsäillään näyttelyä toukokuulle. Sen parissa olenkin tällä viikolla päätynyt kirjoittamaan apurahahakemusta,
jossa perustellaan tarvetta näyttelylle. Ja nyt, samalla kun on vähän
kirjoittelemisia työn alla, sitä huomaa miten paljon kirjoittamisesta myös nauttii.
On siistiä, miettiä perusteluja, minkä takia joku tekemisen alla oleva asia on
tärkeä. Siinä samalla päässä läjänä olevat suunnitelmat selkeytyy itsellekin
tekstin kautta. Ei siis täysin turhaa hommaa, vaikka nyt omaa suhtautumista varmasti keventää se, että oma elanto ei siitä riipu. Hehkuttaessa koko kirjoitusprosessin, tekstissäkin mun ongelmana on vielä se, että välillä hehkutus ja aiheen perustelu menee täysillä ja suoraan aiheen ylitte. Pitäisi ilmeisesti soittaa jotain Maa kutsuu -kasettia
samalla (toimisikohan joku oppikirja CD, vaikka lintujen laulut?).
Omista suunnitelmista liika-innostumisesta tuli mieleen
keskustelu ennen joulua, jossa biologikollega kyseli väitöskirjani aihetta. Itselleni
epätyypillisesti vastasin lyhytsanaisesti, että oikeastaan tarkkailen kuinka
porojen laidunnus vaikuttaa ilmastonmuutoksen takaisinkytkentöihin. Siitä keskustelu jotenkin
kääntyi kokonaan siihen, että kuinka ympäripyöreästi voi nimetä oman
aiheensa väittämättä, että oikeasti työn tuloksena voisi saada siihen vastausta
selville. Ja samalla myös mietittiin, että onko se aina hyvä mainita tutkivansa
todella mediaseksikkäitä aiheita kuten vaikka porojen laidunnus (varsinkin
Lapissa aihe on niin kuuma peruna, ettei sitä jokaisessa kassajonokeskustelussa
uskalla mainita, jos ei ehdi tarkemmin selittämään) tai ilmastonmuutos (kuuma
peruna, indeed, mutta varmasti täysin aiheesta)? Ja missä vaiheessa oma tutkimus
lähestyy tiedepornoa, jos tutkii vain todella ”kuumia aiheita” vanhoilla
menetelmillä. Semmosta. En menettänyt vielä täysin
toivoa oman aiheeni kanssa, mutta jäinpähän miettimään.
Siinäpä mun ajattelemisen aiheet nyt. Ensi kertaan!
-henni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti