Huomenta.
Ensimmäinen artikkelini meni yhden korjauskierroksen kautta läpi Diverstity & Distributions -lehteen. Se on sitten hyvässä lykyssä kolmasosa väikkäristä takana! Nykyään kun opuksen ei tarvitse koostua enää puolesta kymmenestä artikkelista, vaan muutama riittää, eikä niissäkään tarvitse olla kaikissa ensimmäinen kirjoittaja. Eikä niitä tarvitse edes ehtiä julkaista, pelkät käsikirjoitukset riittävät (tai no, yksi julkaistu juttu pitää olla, loput voivat olla käsikirjoitusvaiheessa). Tällä menolla väittelen ensi vuonna!
No en sentään, on tässä vielä tekemistä. Mutta on mukava tunne kun edistystä tapahtuu, tietää ainakin jotain tehneensä oikein.
Nyt kahville, sitten excel-taulukon ja suosirrien mikrosatelliittiaineiston kimppuun, sitten opettamaan lintujen lajintunnistusta. Ja sitten viikonlopun viettoon.
Syysterkuin,
Nelli
perjantai 28. lokakuuta 2011
torstai 20. lokakuuta 2011
Hyvä esitys
Hei!
Minulla on vielä tämän vuoden puolella pidettävänä yhteensä kolme tutkimukseeni liittyvää esitystä, joita olen valmistellut viime päivinä. Kaikki esitykset tapahtuvat Suomessa ja ovat osa verrattain pientä tilaisuutta/seminaaria, joten kovin suuria sydämentykytyksiä tilanteet eivät tule aiheuttamaan. Kaikki esiintymiskokemukset kuitenkin lisäävät esiintymisvarmuutta ja ovat sitten erittäin tervetulleita!
Kolmen viikon päästä kerron ahmatutkimuksestani täällä Sotkamossa paikallisille ihmisille luontoyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa. Tällaiset tilaisuudet, joissa kerrotaan tutkimuksesta paikallisille ihmisille, ovat mielestäni tärkeitä erityisesti suurpetopuolella. Monet asiat, kuten loukkujen käyttö, tutkimuksen hyöty ja eläinten liikkeet, kiinnostavat usein ihmisiä, joiden läheisyydessä tutkimus tapahtuu.
Seuraavan esitykseni pidän sitten marraskuun loppupuolella Hyytiälässä, jonne RLTL:n jatko-opiskelijat kokoontuvat kertomaan omista tutkimuksistaan ja kuuntelemaan asiantuntija-alustuksia. Tänä vuonna teemana on paikkatieto ja sen hyödyntäminen riista- ja kalapuolen tutkimuksessa, eli liippaa melko läheltä meikäläisenkin tutkimusta. Odotan kyllä innolla esityksiä ja muiden riistapuolen tutkijoiden tapaamista!
Kolmannen esitykseni pidän oman laitoksemme Kaamos Symposiumissa joulukuussa. Tämä esitys varmaan tulee olemaan se jännittävin, koska yleisössä tulee olemaan niin paljon tuttuja naamoja :) Aluksi meinasin tehdä myös posterin tähän tilaisuuteen, mutta luultavasti minulla ei tule olemaan riittävästi aikaa laadukkaan julisteen tekemiseen.
Nyt olenkin sitten pohtinut, millainen on hyvä powerpoint -esitys. Mielestäni tärkeää on se, että esitys ei sisällä liikaa tietoa yhdellä sivulla. Parhaiten toimii esitys, jossa tärkeimmät asiat näkyvät dialla, mutta esiintyjä selittää ja avaa asiat omin sanoin. On tylsää kuunnella esitystä, jossa esittäjä lukee asiat suoraan valkokankaalta. Lisäksi teksti tulisi erottua hyvin taustasta, ja räikeitä värejä ja liikettä/animaatioita tulisi välttää. Eli vaikka rakastankin kirkkaita värejä, ja hyppivillä otsikoilla on joskus hauska leikitellä, ei sellainen yleensä sovi tieteelliseen esitykseen.
Tieteellisten esityksien rakenne on yleensä hyvin kaavamainen: johdanto-menetelmät-tulokset-pohdinta. Jotta yleisö jaksaisi kiinnostua aiheesta tilaisuudessa, jossa esitetään peräkkäin lukuisia toistensa tyylisiä esitelmiä, esityksen tulisi olla jollain tapaa kiinnostava ja herättävä. Myös puhujan tyyli esiintyä vaikuttaa tähän. On paljon mukavampaa kuunnella innostunutta, elehtivää puhujaa kuin monotonisella, hiljaisella äänellä mutisevaa synkkänaamaista esiintyjää.
Mikäli mieleenne tulee vinkkejä siitä, millainen on hyvä esitys, jakakaa ihmeessä tietonne kommentti-laatikkoon!
Syysterveisin,
Anni
Minulla on vielä tämän vuoden puolella pidettävänä yhteensä kolme tutkimukseeni liittyvää esitystä, joita olen valmistellut viime päivinä. Kaikki esitykset tapahtuvat Suomessa ja ovat osa verrattain pientä tilaisuutta/seminaaria, joten kovin suuria sydämentykytyksiä tilanteet eivät tule aiheuttamaan. Kaikki esiintymiskokemukset kuitenkin lisäävät esiintymisvarmuutta ja ovat sitten erittäin tervetulleita!
Kolmen viikon päästä kerron ahmatutkimuksestani täällä Sotkamossa paikallisille ihmisille luontoyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa. Tällaiset tilaisuudet, joissa kerrotaan tutkimuksesta paikallisille ihmisille, ovat mielestäni tärkeitä erityisesti suurpetopuolella. Monet asiat, kuten loukkujen käyttö, tutkimuksen hyöty ja eläinten liikkeet, kiinnostavat usein ihmisiä, joiden läheisyydessä tutkimus tapahtuu.
Seuraavan esitykseni pidän sitten marraskuun loppupuolella Hyytiälässä, jonne RLTL:n jatko-opiskelijat kokoontuvat kertomaan omista tutkimuksistaan ja kuuntelemaan asiantuntija-alustuksia. Tänä vuonna teemana on paikkatieto ja sen hyödyntäminen riista- ja kalapuolen tutkimuksessa, eli liippaa melko läheltä meikäläisenkin tutkimusta. Odotan kyllä innolla esityksiä ja muiden riistapuolen tutkijoiden tapaamista!
Kolmannen esitykseni pidän oman laitoksemme Kaamos Symposiumissa joulukuussa. Tämä esitys varmaan tulee olemaan se jännittävin, koska yleisössä tulee olemaan niin paljon tuttuja naamoja :) Aluksi meinasin tehdä myös posterin tähän tilaisuuteen, mutta luultavasti minulla ei tule olemaan riittävästi aikaa laadukkaan julisteen tekemiseen.
Nyt olenkin sitten pohtinut, millainen on hyvä powerpoint -esitys. Mielestäni tärkeää on se, että esitys ei sisällä liikaa tietoa yhdellä sivulla. Parhaiten toimii esitys, jossa tärkeimmät asiat näkyvät dialla, mutta esiintyjä selittää ja avaa asiat omin sanoin. On tylsää kuunnella esitystä, jossa esittäjä lukee asiat suoraan valkokankaalta. Lisäksi teksti tulisi erottua hyvin taustasta, ja räikeitä värejä ja liikettä/animaatioita tulisi välttää. Eli vaikka rakastankin kirkkaita värejä, ja hyppivillä otsikoilla on joskus hauska leikitellä, ei sellainen yleensä sovi tieteelliseen esitykseen.
Tieteellisten esityksien rakenne on yleensä hyvin kaavamainen: johdanto-menetelmät-tulokset-pohdinta. Jotta yleisö jaksaisi kiinnostua aiheesta tilaisuudessa, jossa esitetään peräkkäin lukuisia toistensa tyylisiä esitelmiä, esityksen tulisi olla jollain tapaa kiinnostava ja herättävä. Myös puhujan tyyli esiintyä vaikuttaa tähän. On paljon mukavampaa kuunnella innostunutta, elehtivää puhujaa kuin monotonisella, hiljaisella äänellä mutisevaa synkkänaamaista esiintyjää.
Mikäli mieleenne tulee vinkkejä siitä, millainen on hyvä esitys, jakakaa ihmeessä tietonne kommentti-laatikkoon!
Syysterveisin,
Anni
perjantai 14. lokakuuta 2011
Visionarium X
Heissan! Pahoittelen heti aluksi, että olen laiminlyönyt blogiamme jo jonkin aikaa. Syynä on ollut kaikenlainen reissaaminen ja muutto, joiden takia ei ole ollut ylimääräistä energiaa kirjoitella kuulumisia. Mutta nytpä onkin taas jutun juurta.
Osallistuin syyskuun lopulla Visionarium X -konferenssiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hangossa. Visionarium on vuosittainen kansainvälinen näkötutkijoiden kokoontuminen, jossa esitellään omaa tutkimusta ja jaetaan ideoita leppoisassa ilmapiirissä. Tämän vuoden tapahtuma oli jo kymmenes (siitä siis tuo X tapahtuman nimessä; ei mitään raflaavuuden tavoittelua). Paikalla oli tutkijoita Suomen lisäksi Ruotsista, Venäjältä, Saksasta ja USA:sta.
Pidin Visionariumissa puheen tutkimuksestani ja sen uusista käänteistä. Minut oli aikataulutettu kolmipäiväisen tapahtuman ensimmäiselle iltapäivälle. Olin siitä kovasti mielissäni, koska esiintymisjännitys ei pääsisi pilaamaan koko viikonloppua. Puhe lähti käyntiin hieman hitaasti, kuten minulla yleensäkin, päästen täyteen vauhtiin kuitenkin jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Yleisön reaktiot olivat positiivisia, ja kuulemani mukaan käyttäytymiskokeitani esittelevä videopätkä oli saanut muutamat nuoret tutkijat yleisössä haukkomaan henkeään. Esitys herätti vilkasta keskustelua ja sain sekä kyselyosuuden aikana että myöhemmin vapaan seurustelun merkeissä paljon kommentteja ja hyviä ehdotuksia kokeisiini liittyen.
Tapasin myös saksalaisen tohtoriopiskelijan, joka on jatkanut gradussani alkanutta tutkimusta pienten yöperhosten silmän rakenteesta. Lähestulkoon punastuin, kun hän aloitti puheensa sanoen: "Olen erittäin iloinen siitä, että paikalla on myös Anna Honkanen, jonka eleganttiin julkaisuun koko väitöstutkimukseni perustuu." Entistä innostuneemmaksi kävin esityksen aikana, kun miehen tuloksista selvisi, että ne eriskummallisuudet, jotka Ectoedemia argyropezan silmässä kuvasin, ovat paremminkin sääntö kuin poikkeus pienillä yöperhosilla. Puhetta kuunnellessani minulle tuli harvinainen tuntemus siitä, että olen ihan oikea tieteentekijä ja osa arvokasta työtä tekevää ketjua! Ryntäsin heti seuraavalla tauolla jututtamaan ja onnittelemaan miestä tutkimuksestaan. Toivottavasti saamme vielä mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä hyönteisen näköaistiin liittyen. Tieteellisesti konferenssista jäi siis varsin hyvä maku.
Tapasin Visionariumissa myös vanhoja tuttuja Lundista ja Helsingistä ja tutustuin uusiin tiedekollegoihin. Visionariumissa on helppo päästä juttusille kenen tahansa kanssa. Tämän kaltainen pienimuotoinen ja lämminhenkinen kansainvälinen tapaaminen on ilmeisesti melkoinen harvinaisuus, sillä suuremmissa kokouksissa kuulostaa olevan enemmän kilpailuhenkinen ilmapiiri. Yhteistyökuvioita kokeiltiin myös vapaa-ajalla: rakensin erään Uppsalan yliopistossa lintujen näköä tutkivan tohtorin kanssa tyhjistä oluttölkeistä pöytätasosta laipioon ulottuvat kaksoistornit, jotka seisoivat pystyssä vielä seuraavana aamuna. Torneista ja kauniilla paikalla sijaitsevasta Tvärminnen asemasta olisi valokuviakin, mutta kuvat ovat valitettavasti muuttohässäkän takia yhä kamerallani. Ehkäpä saan niitä näytille joskus myöhemmin.
Nyt palaan labraan tekemään tiedettä, josta toivottavasti saan kertoa teillekin jo myöhemmin tänä vuonna tai viimeistään ensi keväänä!
Kirjoittelemisiin!
Osallistuin syyskuun lopulla Visionarium X -konferenssiin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hangossa. Visionarium on vuosittainen kansainvälinen näkötutkijoiden kokoontuminen, jossa esitellään omaa tutkimusta ja jaetaan ideoita leppoisassa ilmapiirissä. Tämän vuoden tapahtuma oli jo kymmenes (siitä siis tuo X tapahtuman nimessä; ei mitään raflaavuuden tavoittelua). Paikalla oli tutkijoita Suomen lisäksi Ruotsista, Venäjältä, Saksasta ja USA:sta.
Pidin Visionariumissa puheen tutkimuksestani ja sen uusista käänteistä. Minut oli aikataulutettu kolmipäiväisen tapahtuman ensimmäiselle iltapäivälle. Olin siitä kovasti mielissäni, koska esiintymisjännitys ei pääsisi pilaamaan koko viikonloppua. Puhe lähti käyntiin hieman hitaasti, kuten minulla yleensäkin, päästen täyteen vauhtiin kuitenkin jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Yleisön reaktiot olivat positiivisia, ja kuulemani mukaan käyttäytymiskokeitani esittelevä videopätkä oli saanut muutamat nuoret tutkijat yleisössä haukkomaan henkeään. Esitys herätti vilkasta keskustelua ja sain sekä kyselyosuuden aikana että myöhemmin vapaan seurustelun merkeissä paljon kommentteja ja hyviä ehdotuksia kokeisiini liittyen.
Tapasin myös saksalaisen tohtoriopiskelijan, joka on jatkanut gradussani alkanutta tutkimusta pienten yöperhosten silmän rakenteesta. Lähestulkoon punastuin, kun hän aloitti puheensa sanoen: "Olen erittäin iloinen siitä, että paikalla on myös Anna Honkanen, jonka eleganttiin julkaisuun koko väitöstutkimukseni perustuu." Entistä innostuneemmaksi kävin esityksen aikana, kun miehen tuloksista selvisi, että ne eriskummallisuudet, jotka Ectoedemia argyropezan silmässä kuvasin, ovat paremminkin sääntö kuin poikkeus pienillä yöperhosilla. Puhetta kuunnellessani minulle tuli harvinainen tuntemus siitä, että olen ihan oikea tieteentekijä ja osa arvokasta työtä tekevää ketjua! Ryntäsin heti seuraavalla tauolla jututtamaan ja onnittelemaan miestä tutkimuksestaan. Toivottavasti saamme vielä mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä hyönteisen näköaistiin liittyen. Tieteellisesti konferenssista jäi siis varsin hyvä maku.
Tapasin Visionariumissa myös vanhoja tuttuja Lundista ja Helsingistä ja tutustuin uusiin tiedekollegoihin. Visionariumissa on helppo päästä juttusille kenen tahansa kanssa. Tämän kaltainen pienimuotoinen ja lämminhenkinen kansainvälinen tapaaminen on ilmeisesti melkoinen harvinaisuus, sillä suuremmissa kokouksissa kuulostaa olevan enemmän kilpailuhenkinen ilmapiiri. Yhteistyökuvioita kokeiltiin myös vapaa-ajalla: rakensin erään Uppsalan yliopistossa lintujen näköä tutkivan tohtorin kanssa tyhjistä oluttölkeistä pöytätasosta laipioon ulottuvat kaksoistornit, jotka seisoivat pystyssä vielä seuraavana aamuna. Torneista ja kauniilla paikalla sijaitsevasta Tvärminnen asemasta olisi valokuviakin, mutta kuvat ovat valitettavasti muuttohässäkän takia yhä kamerallani. Ehkäpä saan niitä näytille joskus myöhemmin.
Nyt palaan labraan tekemään tiedettä, josta toivottavasti saan kertoa teillekin jo myöhemmin tänä vuonna tai viimeistään ensi keväänä!
Kirjoittelemisiin!
perjantai 7. lokakuuta 2011
Skotlanti - veit palan sydämestäni
Aye! Wee! Haggis! Neeps & tatties! Eli terkkuja Skotlannista!
Kävin syyskuun lopulla IWSG:n (International Wader Study Group:in) järjestämässä kahlaajakonferenssissa, joka viime vuonna oli Portugalissa. Tällä kertaa samainen tapahtuma pidettiin pienessä Strathpefferin kylässä, nelisen tuntia bussilla Edinburghista pohjoiseen.
Poiketen viime kerrasta, tänä vuonna pidin konferenssissa esitelmän, ensimmäiseni ulkomailla. Aiheena tuttu ja turvallinen lapinsirri ja sen geneettinen populaatiorakenne. Olin valmistautunut tosi hyvin ja esitelmä meni mainiosti - mutta silti jännitti niin etten saanut aamulla syötyä mitään. Olihan katsomo täynnä kahlaajatutkijoita, mitäpä minä pieni osaisin heille kertoa, reilusti yli satapäiselle yleisölle. Kuitenkin jännitys kaikkosi heti kun pääsin puhumaan. Osasin vastata kysymyksiinkin suhteellisen hyvin. Ja ensimmäistä kertaa puhuin ilman lunttilappua (tai raapustin minä hätäpäissäni juuri ennen esitystä pienen lappusen, mutta en katsonut sitä kertaakaan esityksen aikana). Olen oikein tyytyväinen itseeni!
Lopetin esitelmäni kiittämällä erästä lähisukulaistani, joka on ollut minulle suuri inspiraationlähde, syy miksi olen biologi ja ylipäänsä tutkin lapinsirriä - ja joka muuten puolenkymmentä vuotta sitten sai valmiiksi oman väitöskirjansa lapinsirristä. Kiitos isi.
Nelli ja Nellin esitelmä. Copyright Aija Lehikoinen.
Konferenssissa oli lukuisia mielenkiintoisia esitelmiä kahlaajien elinympäristöistä, ruokailukäyttäytymisestä, genetiikasta, muuttoreiteistä, populaatiokoon muutoksista, sulkasadosta, patogeeneistä - kaikesta mitä kuvitella saattaa. Kahlaajat ovatkin erityisen monimuotoinen, maailmanlaajuinen linturyhmä, joten tutkittavaa riittää. On mukava olla osana yhteisöä, jolta paitsi saa paljon tietoa, mutta jolle voi myös itse antaa oman panoksensa.
Konferenssitapahtumien ohella paikalliseen ympäristöön ja kulttuuriin piti tietenkin tutustua. En ole aiemmin käynyt Skotlannissa, ja Isossa-Britanniassakin vain Birminghamissa (jota ei voi kovin esteettiseksi paikaksi sanoa), joten rakastuin heti ylämaan kauniiseen luontoon - sen vuoriin, puihin, ilmastoon ja kilttimiehiin.
Kävimme muun muassa katsomassa Loch Nessin hirviötä (ei näkynyt), vietimme hieman aikaa linturetkillä (näimme varpusia, variksia ja punarinnan), söimme haggista (näin kasvissyöjänä voin sanoa että oli herkullista), ja tanssimme skottilaisia kansantansseja (huh!).
Kaunista maisemaa. Copyright Aija Lehikoinen.
Reissulla oli mukana kesän maastokaveri Aija (kiitos kuvista hänelle), jonka kanssa matkasimme konferenssin jälkeen vielä päiväksi Edinburghiin seikkailemaan. Ehdin onneksi nähdä lähtöpäivänä isohaarahaukan, joten reissun lintusaldo jäi kokonaisuudessaan plussan puolelle.
Haikeana palasin sateiseen ja tuuliseen Helsinkiin loistavan matkan jälkeen, kokemusta rikkaampana, jäljellä läjä mustelmia ja nyrjähtänyt nilkka (kiitos kansantanssien). Taisin jättää osan itsestäni ylämaille.
Nelli
Kävin syyskuun lopulla IWSG:n (International Wader Study Group:in) järjestämässä kahlaajakonferenssissa, joka viime vuonna oli Portugalissa. Tällä kertaa samainen tapahtuma pidettiin pienessä Strathpefferin kylässä, nelisen tuntia bussilla Edinburghista pohjoiseen.
Poiketen viime kerrasta, tänä vuonna pidin konferenssissa esitelmän, ensimmäiseni ulkomailla. Aiheena tuttu ja turvallinen lapinsirri ja sen geneettinen populaatiorakenne. Olin valmistautunut tosi hyvin ja esitelmä meni mainiosti - mutta silti jännitti niin etten saanut aamulla syötyä mitään. Olihan katsomo täynnä kahlaajatutkijoita, mitäpä minä pieni osaisin heille kertoa, reilusti yli satapäiselle yleisölle. Kuitenkin jännitys kaikkosi heti kun pääsin puhumaan. Osasin vastata kysymyksiinkin suhteellisen hyvin. Ja ensimmäistä kertaa puhuin ilman lunttilappua (tai raapustin minä hätäpäissäni juuri ennen esitystä pienen lappusen, mutta en katsonut sitä kertaakaan esityksen aikana). Olen oikein tyytyväinen itseeni!
Lopetin esitelmäni kiittämällä erästä lähisukulaistani, joka on ollut minulle suuri inspiraationlähde, syy miksi olen biologi ja ylipäänsä tutkin lapinsirriä - ja joka muuten puolenkymmentä vuotta sitten sai valmiiksi oman väitöskirjansa lapinsirristä. Kiitos isi.
Nelli ja Nellin esitelmä. Copyright Aija Lehikoinen.
Konferenssissa oli lukuisia mielenkiintoisia esitelmiä kahlaajien elinympäristöistä, ruokailukäyttäytymisestä, genetiikasta, muuttoreiteistä, populaatiokoon muutoksista, sulkasadosta, patogeeneistä - kaikesta mitä kuvitella saattaa. Kahlaajat ovatkin erityisen monimuotoinen, maailmanlaajuinen linturyhmä, joten tutkittavaa riittää. On mukava olla osana yhteisöä, jolta paitsi saa paljon tietoa, mutta jolle voi myös itse antaa oman panoksensa.
Konferenssitapahtumien ohella paikalliseen ympäristöön ja kulttuuriin piti tietenkin tutustua. En ole aiemmin käynyt Skotlannissa, ja Isossa-Britanniassakin vain Birminghamissa (jota ei voi kovin esteettiseksi paikaksi sanoa), joten rakastuin heti ylämaan kauniiseen luontoon - sen vuoriin, puihin, ilmastoon ja kilttimiehiin.
Kävimme muun muassa katsomassa Loch Nessin hirviötä (ei näkynyt), vietimme hieman aikaa linturetkillä (näimme varpusia, variksia ja punarinnan), söimme haggista (näin kasvissyöjänä voin sanoa että oli herkullista), ja tanssimme skottilaisia kansantansseja (huh!).
Kaunista maisemaa. Copyright Aija Lehikoinen.
Reissulla oli mukana kesän maastokaveri Aija (kiitos kuvista hänelle), jonka kanssa matkasimme konferenssin jälkeen vielä päiväksi Edinburghiin seikkailemaan. Ehdin onneksi nähdä lähtöpäivänä isohaarahaukan, joten reissun lintusaldo jäi kokonaisuudessaan plussan puolelle.
Haikeana palasin sateiseen ja tuuliseen Helsinkiin loistavan matkan jälkeen, kokemusta rikkaampana, jäljellä läjä mustelmia ja nyrjähtänyt nilkka (kiitos kansantanssien). Taisin jättää osan itsestäni ylämaille.
Nelli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)