perjantai 12. helmikuuta 2010

Alkuhommeleita

Minä tykkään hirveästi olla tutkijana (painotan kuitenkin jälleen, että tämä on vasta alkua, ja katsotaan uudelleen sitten muutaman vuoden päästä). Mutta kuten Anna sanoi, mistään ei vielä(kään) tiedä paljon mitään. Uutta tietoa saa siis ammentaa jatkuvasti jokaisesta vastaantulevasta lähteestä. Minusta tuntuu että tunnen tällä hetkellä hyvin ainoastaan graduuni liittyvät perusasiat, ja kaikki muu onkin sitten vähän epäselvää. Mutta mielestäni jatko-opiskelun yksi hyvistä puolista on juuri uusien asioiden opiskeleminen. Ja väitöskirjan tekohan on nimenomaan työssä oppimista, kuten isäni asian fiksusti ilmaisi taannoin, kun olin paniikissa ja hyvin epävarma siitä, osaanko olla tutkijana ollenkaan. Tämän oivallettuani kaikki on ollut jotenkin helmpomaa. Ei kaikkea tarvitsekaan tietää.

Mitä tulee töiden jatkumisen epävarmuuteen, minua ei ahdista juuri ollenkaan. Sitä ehtii sitten miettiä, kun sen aika tulee. Ainakaan vielä työni ollessa näin alussa en jaksa enkä halua stressaantua tulevaisuuden takia. Olemme erään turkulaisen ystäväni kanssa pohtineet pariin otteeseen sitä, että mitä jos ei kerta kaikkiaan saa mitään tehtyä jatko-opiskelijana? Pitääkö rahat palauttaa? Mitä sitten tapahtuu? Tietenkin näin käy joillekin, eikä sitä voi oikein muuten tietääkään kuin kokeilemalla, että onko jatko-oppiskelu nyt se oikea juttu. Jotkut eivät välttämättä ole hyviä kirjoittamaan eikä tekstiä kerta kaikkiaan synny, mielekkäitä tuloksia ei välttämättä saada aikaiseksi, tutkimuksen hypoteesit saattavat olla alusta alkaen huonosti suunniteltuja jolloin työ saattaa mennä pieleen, väikkärin ohjaus on huonoa, ei yksinkertaisesti kiinnosta - syitä on monia. Mutta se riski on myös työnantajan otettava, eikä sille sitten voi mitään jos ei nappaa. Niin, ja rahat saa tietenkin pitää. :)

Minä luulen että olen kuitenkin sitä sorttia, joka tulee saamaan jotain aikaiseksi, kuten luulen - ja tiedän - muidenkin tämän blogin pitäjien saavan (kop kop, ja peukut pystyyn).

Sitten vähän muihin asioihin. Tähän mennessä tekemistä on ollut kohtalaisesti. Pääsin heti tammikuun alussa aloittamaan laboratoriotyöt, sillä gradun pohjalta pitää kirjoittaa artikkeli, ja gradussa aineisto oli hieman vaillinainen. Gradussani selvitin siis lapinsirrin fylogeografiaa, eli miten lajin eri populaatiot eroavat (vai eroavatko) toisistaan geneettisesti lajin koko levinneisyysalueella Norjasta itäisimpään Siperiaan asti. Tutkin fylogeografiaa mitokondrio-DNA:n kontrollialueen, nopeasti muuntelevan sekvenssin avulla. Vaikka näytteitä on kerätty koko levinneisyysalueelta suhteellisen hyvä määrä, sekvensointi onnistui gradua tehdessä vain noin puolelta näytteistä, minkä takia olen viettänyt suurimman osan alkuvuotta labrassa. Nyt näyttää kuitenkin valoisammalta, ja loputkin näytteet ovat kohta menossa sekvensointiin (kiitos uuden alukkeen, joka toimii!). Labrahommissa on aina omat hankaluutensa, eikä mikään tunnu koskaan tapahtuvan ilman hirveää säätämistä ja uudelleenyrittämistä, mutta sitten kun lopulta jokin onnistuu, se palkitsee.

Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa elämässäni ollut apuopettajana. Opetan molekyyliekologian laboratorioharjoituksissa perus labrajuttuja, DNA:n eristämistä, PCR:ää ja sekvensointia. Eristimme DNA:ta kalapuikoista, minkä tarkoituksena on selvittää, onko kala sitä mitä paketissa lukee. Tykkäsin ihan opettaa, ja ei se niin kamalaa ja vakavaa ollut, niin kuin alussa vähän pelotti. Kun tietää mistä puhuu, niin aika luonnostaan puhe loppujen lopuksi tuli. Jatkossa joudun kuitenkin opettamaan enemmän, joten hyvä että pääsin jo näin alkuvaiheessa vähän harjoittelemaan.

Tietenkin olen myös lukenut paljon, ja kirjoittanut omasta tutkimusaiheestani tehtävää kirjallisuuskatsausta. Minulla on myös pari kurssia käytävänä; opiskelen ahkerasti tilastotieteen perusteita ja eläinten käyttäytymistä. Minun pitäisi opiskella ahkerasti myös Suomessa tavattavia lintulajeja kuun lopulla olevaa rengastuslupatenttiä varten, mutta epäilen vahvasti tulenko pääsemään sitä läpi vaikka opiskelisinkin. Tykkään kyllä linnuista, mutten vielä tunne niitä tarpeeksi hyvin.

Eli aika lailla alkuvaiheessa tässä vielä ollaan. Toisaalta, luulen kuitenkin että tällaista tämä tulee jotakuinkin olemaan jatkossakin, eli lukemista, tutkimista, opettamista, labrahommia. Innolla odotan kesää, jolloin pääsen tekemään maastohommia ja rymyämään Perämeren ja mahdollisesti vähän eteläisemmänkin Itämeren rantapusikoissa! On mukavaa työskennellä ekologina ja geneetikkona yhtäaikaa, sillä eri vuodenaikoina pääsee tekemään aivan erilaisia hommia.

Nähdäänpä taas neljän viikon päästä!

Nelli

2 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä tärkeää tiedostaa, että väitöskirjan teko on vähän kuin työssäoppimista. Usein meinaa tulla sellainen tunne, että "apua, nämä asiat pitäisi jo osata", ja sitten tulee huojentunut tunne, kun tajuaa, että ei tässä kukaan vielä valmis ole :)

    VastaaPoista
  2. Totta, ja kun kaikkea ei voi kuitenkaan tietää, niin on jotenkin huojentavaa ymmärtää että aina voi katsoa kirjasta tai netistä. Kyllä siinä pikkuhiljaa oppii :)

    VastaaPoista